Tulosta sivuHelmikuu 2008

keskustelut - Helmikuu 2007

15.2.2008 6.13

Onko lapsipornoluvan esittäminen aina rikos?

Akt-netti-TeenTopangaVoiko kuvia esittää edes silloin, kun tarkoituksena on osoittaa ilmiön yleisyys, kuvien helppo saatavuus ja yllyttää ihmisiä toimimaan lapsi- ja teinipornoistumusta vastaan?

Harvoin hyvien aikomusten puolitiehen jääminen harmittaa näin paljon. Eilen (14.2.) piti ennättää vielä Kluuvin galleriaan, Taide-lehteäkin paljon avustaneen taiteilija, tutkija Ulla Karttusen Ekstaattisia naisia – kirkon ja pornon pyhät neitsyet -näyttelyn avajaisiin. Vaan enpä ennättänyt (niin siinä yleensä aina käy).

 

Tänään paikkokierroksella törmäsinkin sitten Helsingin kaupungin taidemuseon johtoryhmään, joka päättäväisesti sulki pääsyni saliin.

Aikani takahuoneen pyhiä neitsyitä katseltuani yritin uudelleen, mutta huonolla menestyksellä.

 

Lasioven lävitse näin kuinka konservaattori pumpulihanskat kädessään poisti muotoon ommeltua harmaata pressua, joka oli levännyt metallisen autotallikehikon varassa. Vain hetkeä aiemmin poliisi oli takavarikoinut niiden suojissa esitetyt kuvat tutkintaa varten. Se selvisi, kun taiteilija itse saapui paikalle.

 

Ja kohta Helsingin Sanomien kuvaajan moottoriperä alkoi laulaa torsoksi riisutussa näyttelytilassa. Kontrastin puuttuessa sinänsä komeat, tietokoneella täydellistetyt pyhimyshahmot näyttivät kovin muovisilta. Ajatuksen kaari tuntui katkeavan.

 

No niin, väärien päätösten takia minulla on nyt vain aavistus siitä, millaisia metallisten orjantappurapiikkien ja 2000-luvun orjakauppaa kritisoineiden tekstien yhteyteen liitetyt kuvat olisivat olleet. Pahus.

 

Tiedän, että joukossa oli juuri niin tympeää materiaalia kuin pornosivustoilla nyt vain voi kuvitella olevan. Mutta sitä en tiedä, millainen vaikutus niillä tässä yhteydessä olisi ollut.

Olisiko Karttusen selvästi moraalinen, jopa moralistinen viesti välittynyt vai ei? Olisinko kokenut työn rikollisempana kuin ne dokumentit, jotka kertovat kidutuksista tai muista hirmuteoista?

 

Sen nyt ainakin teidän, että aineisto oli poimittu “valtavirtapornosivuilta”, ei siis miltään vaikeasti esiin kaivettavalta friikkiosastolta. Kritiikin kärki kohdistui siis myös “normaalin” intiimihierontamateriaalin lapsipornoistumiseen.

 

Sukupuolisiveellisesti loukkaavan kuvaston hallussapito on rikos, mutta onko se rikollista myös silloin, kun motiivi on kriittinen ja tutkimuksellinen - niin kuin poliisin tai taiteilijan motiivi voi olla?

 

Museonjohtaja Janne Gallen-Kallela-Sirén suhtautui tilanteeseen varsin vakavasti. Hänen ja museon johtoryhmän päätöksen perusteella näyttelytilasta poistettiin kaikki tapahtumaan viittaavat rakennelmat, eikä teoksen kohtalosta kertovaa tekstiä myöskään saanut näyttelytilaan laittaa.

 

Museonjohtaja kielsi myös installaation purkamisesta otettujen kuvien julkaisemisen. Hän perusteli päätöksiään vedoten Pauli Rautiaisen selvityksen Taiteen vapaus perusoikeutena kohtaan, jossa valokuvaaja tuomittiin korvauksiin, koska hän oli kuvannut luvatta lapsia uimarannalla.

 

Oleellisin kysymys kuuluu, voiko “sukupuolisiveellisyyttä loukkaavia” kuvia esittää julkisesti edes silloin, kun tarkoituksena on osoittaa lapsipornon yleisyys, helppo saatavuus ja yllyttää ihmisiä toimimaan sitä vastaan? Voiko kuvien kriittinen esittäminen vahingoittaa katsojaa, loukata niissä olevien ihmisen yksityisyyttä tai peräti lisätä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä?

 

Ainakin tutkintapyynnön tehnyt taiteilija oli shokissa vielä seuraavanakin päivänä. Avajaisissa yllättäen nähdyt kuvat järkyttivät niin paljon, että hän löysi itsensä harhailemasta Espalta viinilasi kädessä, eikä osannut tehdä muuta kuin soittaa poliisille. Kuvat olivat haavoittaneet myös häntä, näyttäneet maailman, jonka ei pitäisi olla olemassa. AE


Palaa otsikoihin | 13 Kommenttia | Kommentoi

3.11.2008 6.29
Antti Ahonen
Mukava kuulla että tässä moderninjälkeisessä vaihtelevien arvoavaruuksien viidakossa löytyy vielä pysyviäkin kulttuurisia rakenteita.

Tällä tarkoitan tietenkin suomalaisen taiteilijan ikiaikaista tarvetta vasikoida kollegoitaan.

Hieno päivä suomalaiselle taiteelle, pääsee varmaan iltalehden lööppiinkin, voi nostaa vakavaa yhteiskunnallista keskustelua valtamedioissa, tiedä vaikka urheilumineisterikin joutuisi ottamaan asiaan lopulta kantaa.

Taiteeseen ja rikoksiin liittyvät asiathan ovat hänelle jo ennestään tuttuja edellisin suomalaisen taideskandaalin käsittelystä.
3.11.2008 6.30
Riiko Sakkinen
Helsingin kaupungin taidemuseon johtajan Janne Gallen-Kallela-Sirénin tulisi ymmärtää erota. Hän on möhlinyt pahemman kerran Ulla Karttusen näyttelystä seuranneen poliisitutkimuksen ja julkisen kohun kanssa. Museonjohtaja on asettunut eri joukkuueseen museon taiteilijan kanssa.

Museonjohtaja on vastuussa kaikista hänen museossaan olevista näyttelyistä – ei ole mikään selitys ettei ole niitä nähnyt. Luonnollista olisi, että museojohtaja kävisi tutustumassa näyttelyihin jo rakennusvaiheessa tai viimeistään avajaisissa. Gallen-Kallela ei ollut tehnyt näin.

Helsingin kaupungin taidemuseo pyörittää todella omituisella tavalla Kluuvin galleriaa. Gallen-Kallela sanoo, että tilaa vuokrataan hakemuksesta taiteilijoille. Samalla hän haluaa tuoda museoon kansainvälisiä suurnäyttelyitä. Enpä ole kuullut mistään vakavastiotettavasta museosta, joka vuokraa tiloja taiteiljoille eikä kuratoi näyttelyitään. Tuollainen menettely kuulostaa totaalisen amatöörimäiseltä puuhastelulta.

Museon tulisi kuratoida näyttelyt ja sen johtajan tulee seisoa museon linjan takana sekä tukea ja puolustaa omia taiteilijoitaan, tässä tapauksessa Ulla Karttusta, yhdessä museon lakimiehen kanssa. Gallen-Kallela ei ole menetellyt näin ja mielestäni hänen pitäisi tässä tilanteessa erota.
3.11.2008 6.31
Lauri Kemiläinen
Sanoisin että lapsipornokuvan esittämisen ei tulisi olla rikos silloin, jos luvan kohde on jo juridisesti päätösvaltaisessa iässä ja antaa suostumuksensa kuvien esittämiseen lapsipornoa kritisoivassa mielessä.

MUTTA: Jos taiteilija, sananvapausaktivisti tai muu aatteellinen ihminen asettaa kuvia esille kysymättä kuvan “mallilta” suostumusta, hän osallistuu lapsen yksityisyyden ja koskemattomuuden häpäisemiseen, teki hän sen sitten hyvässä kukkahattuhengessä tai osoittaakseen omaa avantgardistisuuttaan. Vai jos olisit itse seksuaalisen hyväksikäytön uhri, niin tahtoisitko, että joku tuntematon vatipää laittaa kuvat, joissa sinua alistetaan, yleisesti töllisteltäviksi? Niissä kuvissa on hei todellisia lapsia! Minkähän takia hyväksikäyttöoikeudenkäynnit pidetään suljetuin ovin? Joku raja “taiteellisella vapaudellakin” pitää olla.

Vai olisiko seuraavaksi jonkun avantgardistin raiskattava lapsi julkisesti osoittaakseen, miten kamalaa lasten raiskaaminen on?
3.11.2008 6.32
Riiko Sakkinen
Suomesta löytyy nyt satoja keittiöjuristeja, joilla on kova tarve selittää, mikä on laitonta ja mikä laillista. Mielestäni se ohjaa keskustelua ihan väärään suuntaan, ainakin taiteen näkökulmasta.

Tuskin radikaalia yhteiskunnallista taidetta tekevät taiteiljat vaativat lakien muuttamista sellaisiksi, että taiteella olisi jotain erivapauksia tai enemmän oikeuksia kuin muulla toiminalla. Uskon että Ulla Karttunen ja muut pelottomat taiteilijat tekevät provokatiiviset teoksensa tietäen liikkuvansa lain harmaalla alueella tai laittomuuden alueella.

Vapaustaisteilija joka tekee vaikkapa poliittisen murhan, tietää toimivansa lakia vastaan, mutta on valmis ottamaan riskin taistellessaan oman käsityksensä mukaan paremman maailman puolesta.
3.11.2008 6.33
Lauri Kemiläinen
Oli kyse laillisuudesta tai laittomuudesta, mielestäni on kyse moraalisesta tyhmyydestä silloin, kun ollaan valmiita loukkaamaan juuri sen yksilön oikeuksia, jonka puolesta muka taistellaan.
Provokatiivista taidetta lapsipornosta voi tehdä myös loukkaamatta viattoman osapuolen yksityisyyttä. Se vaatii hieman enemmän työtä ja kekseliäisyyttä, mutta vaivannäkö ei vain istu kaikkien taiteilijoiden filosofiaan - on helpompaa ottaa kiinni ensimmäisestä ideastaan vaivautumatta jalostamaan sitä sen enempää.
Minusta on turhaa glorifioida Karttusen tekoa, minusta hän syyllistyi laittomuuteen tyhmyyttään, ei sankarillisuuttaan, ja Gallen-Kallela-Siren töppäsi kun ei tutustunut teokseen etukäteen.
3.11.2008 6.33
Lauri Kemiläinen
En voi olla lisäämättä että Kirkon ja pornon pyhät neitsyet on tajuttoman hyvä perusidea ja siitä voisi saada vaikka mitä irti, varsinkin kun muistaa, että neitsyys on ollut ihmiskunnalle kova juttu hyväksikäyttömielessä niin Mesopotamian hedelmällisyysriittien neitsytprostituoitujen kuin Väli-Amerikan neitsytuhrienkin kautta. Ainut vain että lapsipornon ja neitsytkultin yhteys on aika heikko, eiköhän lasten kohdalla nuori ikä ja avuttomuus ole SE juttu, eikä neitsyys. Samoin lapsiporno ei keskity tyttöihin, vaan myös poikiin. Mutta tuosta aiheesta voisi silti työstää jotain tajuttoman hienoa ja Karttusella oli hyvä assosiaatio mielessään.
3.11.2008 6.34
Aleksis Salusjärvi
Karttusen lapsiporno-ooppera konkretisoi aika selkeästi maallistuneen länsimaisen yhteiskunnan kipupisteet ja kaksinaismoralismin. Meilläpäinhän ei enää mikään ole pyhää ja voimme saavuttaa sitä liippaavan kokemuksen vain viattomuuden äärellä. Tässä tapauksessa viattomuuden turmelemiskuvilla.

Olen jo jonkin aikaa odotellut, milloin tanskalaiset ja ranskalaiset sanomalehdet sananvapauden esitaistelijoina alkavat julkaista Karttusen printtejä todistaakseen suomalaisten olevan hulluja fundamentalisteja. Muhammed-selkkaushan johtuu siitä, että uusliberalistinen maailmanjärjestys ei tunnusta tabuja – minkä todisteena kristityille täysin triviaalista profeetasta on tuherrettu kuvia. En voi olla hämmästelemättä ristiriitaa. Tapani Ruokanenkin pääkirjoittaa isällisesti lehdessään, että kulttuuri ja taide ovat rappiolla, mikäli ne rikkovat elämän pyhyyttä ja ovat epäeettisiä (siis tässä tapauksessa turmelevat lasta eikä uskontoa).

Karttusen ratkaisu oli huono. On vaikea uskoa, että pressuteltan seinille lyödyt printit olisivat olleet mitenkään kiinnostavia tarkastelun kohteita. Sen sijaan olisi ollut kiinnostavaa, jos hän olisi määrittänyt tabun rajaa – esimerkiksi maalaamalla printtaamisen sijaan. Missä vaiheessa kuva muuttuu taiteesta lapsipornoksi olisi keskustelunherättäjänä oleellisempi kuin se, mitä kaikkea galleriaan voi kantaa. Se olisi saattanut synnyttää ajatuksia estetiikankin alueella pelkän lakijargonin sijaan.

Teemu Mäki kertoi radiossa filosofiansa mukaisesti, että Karttunen onnistui, koska sai nostettua epäkohdan esille. Jotenkin vain tuntuu, että tällaiset lapselliset keinot idiotisoivat sekä yleisöä että taiteilijaa. Taiteesta ei saa journalismia eikä politiikkaa väkivaltaa tekemättä – eikä Mäki tee tässä suhteessa poikkeusta. Työtä ja ajattelua olisi yksinkertaisesti vaadittu enemmän.
3.11.2008 6.35
Tapio Salomäki
Minä en käsitä, mitä eroa sillä on onko lapsipornokuvan levittäjä -ja levittämisestähän tässä on 100% kyse- joku “pedosetä” vaiko ns. “taiteilija”. Lakihan on sama kaikille!
3.11.2008 6.35
Riiko Sakkinen
Saman tyylinen kommentti olisi, että “en käsitä mikä ero on sillä että oikeuslaitos sulkee pedofiilin vankilaan ja naapurin reiska vangitsee pikku-liisin kellariinsa”.
3.11.2008 6.36
Jartsa
Naiset ja taiteilijat, huh, mitä sakkia!

Kommentoin tässä vain käytyä keskustelua.

Kuraattori Gallen ja jotain on päästetty kuin koira veräjästä. Se, ettei hän ole perehtynyt aineistoon, josta hänen kuuluu vastata, tuntuu olevan tässä jupakassa pikku juttu. Mistä hänelle maksetaan palkka?

Mieleen on tullut vastaava tapaus vähän aikaa sitten Ruotsista. Israelin lähettiläs poltti pinnansa palestiinalaisen taiteilijan teoksesta, mutta taidemuseon johtaja nousi taiteilijansa kilveksi ja hoiti vastuunsa viimeisen päälle.

Jartsa
3.11.2008 6.37
Tapio Salomäki
Eikö Riiko Sakkinen ymmärrä, että pedofiili suljetaan vankilaan rikoksensa vuoksi ja siksi, että hän on vaaraksi muille.
Jos “Reiska” sulkee pikku-Liisin kellariinsa, niin silloin Liisi on rikoksen uhri ja “Reiska” rikollinen. Tämä tarkoittaa sitä, että vapaudenriistolla ja vapaudenmenetyksellä on selvä ero.
3.11.2008 6.39
Teemu Mäki
Lapsiporno ja Ulla Karttusen taide
Galleriassa oli esillä Ulla Karttusen installaatio, jossa oli mukana internetistä poimittuja pornokuvia. Kuvissa näkyi esimerkiksi selvästi alaikäinen tyttö imemässä aikuisen
miehen penistä miehen uhatessa tyttöä veitsellä. Vauvanraiskauskuvia ei ollut joukossa, mutta tyttöjen alaikäisyys oli silti niin selvää, että joku teki rikosilmoituksen. Poliisi kävi takavarikoimassa kuvat näyttelystä ja esitutkinta alkoi.

Tutkia saa, mutta minusta Karttusen taideteosta, sen esittämistä, ei voi kieltää. Sitä saa moittia, mutta parempi olisi kehua.

Lapsipornon tekeminen ja hallussapito on kiellettyä, mutta sääntöön on sekä juridisia että moraalisia poikkeuksia. Karttusen teos on oikeutettu poikkeus. Hänellä on hallussaan ja taideteoksen osana lapsipornovalokuvia, mutta hän käyttää niitä taistelussa lapsipornoa ja sen rinnakkaisilmiöitä vastaan.

Teoksen osana kuvat eivät ole masturboinnin tai pedofilian harjoittamisvälineitä, vaan todiste ja muistutus siitä, millainen kulttuurimme ja ympäristömme on.

Karttunen ei ole tehnyt lapsipornokuvia, eikä hankkinut muiden tekemiä rikollisella tavalla – ainakaan sellaisella rikollisella tavalla, joka mitenkään taloudellisesti tai muuten hyödyttäisi lapsipornon tekijöitä tai nauttijoita. Hän on vain surffaillut kaikille avoimilla sivustoilla katsomassa mitä jotkut, monet, haluavat katsoa ja yrittänyt sen jälkeen taideteoksella kysyä ja analysoida miksi.

Joku voi tietysti väittää, että vaikka Karttusen intentio lienee hyvä, on hänen teoksensa esittäminen taidegalleriassa ongelma, koska ei voi varmuudella tietää ymmärtääkö yleisö, että kuvat ovat esillä lapsipornoa kritisoivassa tarkoituksessa ja vaikka ymmärtäisi, voihan sinne silti mennä joku pedofiili hykertelemään ja kuolaamaan.

Väite on kuitenkin kaksinkertainen ajatusvirhe.

Ensinnäkin, Karttusen teoksen eräs peruspointtihan on, ettei lapsipornosta tykkäävän tarvitse mihinkään Kluuvin galleriaan raahautua, kun samat kuvat ja miljoonia muita voi imaista netistä kotona omalla tietsikallaan. Mitään lisäriskiä tai haittaa ei siis aiheudu siitä, että muutama kuva on printtinä esillä taidenäyttelyssä – vaikka miten vainoharhaisesti ajattelisi.

Toiseksi, on kuitenkin todennäköistä että yleisö ymmärtää tämän taideteoksen lapsipornon vastaiseksi. Ja jos ei ymmärrä, tapahtuuko silloinkaan mitään kauheaa? Tuskin. Se katsoja, joka jää epätietoiseksi taiteilijan tarkoitusperistä ja alkaa huolestuneena miettiä, onko kyseessä lapsipornomyönteinen teos, ottaa varmaan asiasta selvää, perehtyy teokseen kunnolla ja lukee myös teokseen liittyvät tekstit.

Jos se, kummalla puolella taiteilija on, on vielä tämän jälkeenkin katsojalle epäselvää, on lopputulos silti hyvä: katsoja on huolissaan, hätääntynyt, loukkaantunut ja haluaa ryhtyä vastatoimiin – on sanalla sanoen aktivoitu lapsipornon vastaiseen toimintaan.
Voiko tästä päätellä että taiteilijan tarkoituksellinen taktiikka olikin tehdä sillä tavoin ambivalentti teos, että osa yleisöstä luulee taiteilijaa pedofiiliksi ja innostuu siksi lapsipornon vastaiseen työhön?

En usko että Karttunen on laskelmoinut näin, sillä niin kauan kuin tämän asian ympärillä vaahtoavat pölvästit luulevat Karttusta lapsipornokauppiaaksi, kohdistuu heidän huomionsa ensisijaisesti syntipukkiin, Karttuseen, eikä itse aiheeseen.

Mikä itse aihe sitten on? Se on kulttuurimme voimistuva taipumus käsitellä lapsia kuin heillä olisi aikuisen seksuaalisuus. Mistä moinen johtuu? Siihen on kaksi pääsyytä.
Kun lapsi seksualisoidaan, on hänellä helpompi tehdä rahaa. Jos reitiksi kohti aikuisuutta markkinoidaan aikuisen vaatteet, päihteet ja elämäntavat, lapsi myös omaksuu ne. Ei siksi, että hänellä olisi aikuisen halut, vaan koska hän haaveilee kypsyydestä ja itsenäisyydestä.

Lapsen seksualisointi on laajaa, mainonnassa, viihteessä ja muussa ajanvietteessä silmiinpistävää, mutta sen takana ei ole mikään pedofiilinen salaliitto, vaan ajattelematon tai välinpitämätön halu maksimoida liikevoitot.

Toinen syy, minkä vuoksi jotkut käsittelevät lapsia aikuisseksuaalisina objekteina tai “kumppaneina”, on pelko. Jos aikuinen pelkää tasavertaisia kumppaneita, älyltään, ruumiiltaan ja autonomialtaan itsensä veroisia, hän voi yrittää ratkaista itsetunto-ongelmansa ja stressinsä etsimällä pieniä manipuloitavia kumppaneita.

Lasten laajamittainen seksualisaatio valeaikuisiksi ei ole niinkään sairaiden ääriyksilöiden ansiota – heitä on niin vähän ja heidän touhujaan inhotaan niin paljon. Todellinen syy on lukemattomien melko normaalien aikuisten ahneudessa, pelossa ja heikkoudessa.

Karttusen taideteoksen sensurointi ja poliisitutkinta voi toki olla vain yliherkkä reaktio vihastuttaviin kuviin, jotka olivat esillä yllättävässä paikassa. Oikeudessa taiteilija toivottavasti vapautetaan kaikista syytteistä. Silti tätä reaktiota, jossa taideteokseen suhtaudutaan kuin tulipaloon on pysähdyttävä pohtimaan.

Eräs äkkireaktion syy on, että todella pelätään pornokuvien valloittavan katsojansa kuin tappava virus. Pelätään, että normaali ihminen menee lapsipornokuvan äärellä raiteiltaan ja yhtäkkiä hänessä jylläävätkin hallitsemattomat pedofiiliset halut.
Pelko on naurettava ja ikävällä tavalla piilopedofiilinen: seksuaalisuuden tuhoisaan muotoon suhtaudutaan kuin kiellettyyn hedelmään, joka on vastustamattoman herkullinen.

Lapsiporno on monin verroin enemmän ihmisen käytöksen seuraus kuin syy. Käytös ja ajattelu muuttuvat vaivihkaa, altistumalla lukemattomille mainoskuville, lehtijutuille, televisio-ohjelmille, elokuville ja kulutustavaroille, jotka hivuttavat ja liimaavat aikuisten halut ja toimet lasten päälle.

Aste asteelta lapset alkavat olettaa, että heidän kuuluisi tuntea aikuisten tunteita ja aste asteelta aikuiset alkavat luulla että lapset niitä myös tuntevat. Jotta liuku voi tapahtua, on sen tapahduttava huomaamatta ja pehmeästi.

Taidegalleriassa esillä olevat kuohuttavat kuvat eivät ole osa tätä hivutusta, päinvastoin: ne voivat herättää näkemään arkiympäristössä lipuva seksualisaatio näyttämällä käynnissä olevan kehityksen äärimuodot ja määränpään.

Teemu Mäki
taiteilija

Teksti julkaistu Taide 2/08
3.11.2008 6.40
Aleksis Salusjärvi
Teemu Mäen perusteellinen kommentti tämän keskustelun päätteeksi aiheutti hienon mielikuvan tuohtuneesta ja sivistyneestä lukiolaisesta, kunnes vasta tekstin lopussa huomasin sen kirjoitetun painamista varten. Itse keskustelun kannalta ratkaisu on huono, koska argumentointi ei ole spontaania, vaan “postuumia”.

Mitä pointteihin tulee, en voi olla hämmästelemättä sitä, mikä on taideteos, mitä on kuvataide, kun kohuteos purkautuu sujuvaksi essistiikaksi, mutta visuaalista kokemusta ei ole vissiin muilla kuin poliiseilla ja Karttusella. Mäkikin tiputtelee laajoja kaaria pornoistumisesta, mutta miten se liittyy “Neitsythuorakirkkoon”? Ja miten rakentavasti aihetta käsiteltiin? Onko skandaali tosiaan nykytaiteilijan korkein päämäärä? On itsestään selvää, että normaali ihminen kammoksuu pedofiliaa - tuomalla tällaisia kuvia taidegalleriaan ei tehdä mielestäni muuta kuin asetuta moraaliseen ylemmyydentunteeseen näyttelyvierasta kohtaan. Taide ei tee tällaisilla töillä palvelusta kenellekään, vaan idiotisoi ympäristöään.

Pedofilian esiinmarssissa on mielestäni keskeisiä reuna-alueita, joita ei voida käydä läpi, koska hysterian volyymi on huumaava:
1) Hyvä ystäväni, jo iäkäs mies, ei voi mennä katsomaan lapsia leikkipuistossa, koska pelkää tulevansa leimatuksi pedofiiliksi. Hänellä ei saa olla suhdetta lapsiin, eikä tekemistä leikkipuistossa yleisen hysterian takia.
2) Alusvaatekatalogeista puuttuu nykyään täydellisesti lapset. Kaupallisessa maailmankuvassa lapsilla ei ole alusvaatteita taikka uimapukuja.

Suomeksi: kuva lapsesta on sensuroitu ja homogenisoitu. Lopputulema on se, että pedofilian ja pornon maailmassa jeesustellaan ja maalataan pornomalleille kansallispukuja, mutta itse asian ytimeen ei päästä, koska halutaan olla tyhmiä ja osoittaa sormella vain sitä, minkä kaikki näkevät muutenkin.

Karttusen ontossa logiikassa on sittemmin naurattanut vielä sekin, että hän rikkoo sitä lakia, jota haluaa tukea.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä