Tulosta sivuJoulukuu 2007

Keskustelut - Joulukuu 2007

5.11.2007 7.00

Ovatko he taiteen oikeistorintama?

SiluettiKolme maan tärkeimpiin kuuluvaa kuvataidelaitosta on saanut uuden johtajan. Samalla on alettu puhua ideologisesta suunnan muutoksesta.

Museonjohtajaruletti on tänä vuonna käynyt kuumana. Kolme maan tärkeimpiin kuuluvaa kuvataidelaitosta on saanut uuden johtajan. Samalla on taas alettu puhua poliittisista nimityksistä ja ideologisesta suunnan muutoksesta.

 

Museonjohtaja Tuula Karjalaisen jäätyä eläkkeelle Kiasmassa avautui museonjohtajan paikka, johon nimitettiin Berndt Arell. Häneltä vapautuneelle paikalle Helsingin kaupungin taidemuseon johtoon valittiin Janne Gallen-Kallela-Sirén, jonka seuraajaksi Tampereen taidemuseoon nimitettiin Oulun taidemuseon johtaja Taina Myllyharju.

 

Kaikkia näitä kolmea uuden tehtävän saanutta museonjohtajaa yhdistää, että he ovat käytännössä oikeistopoliitikkojen valitsemia. Onko kyse hassusta sattumasta, vai oikeistorintaman noususta? Kun kuvataidekentällä puhutaan poliittisen säärintaman muutoksesta, puheissa toistuvat yleensä myös Valtion taidemuseon ylijohtaja Risto Ruohosen ja kuvataiteilija Osmo Rauhalan nimet.

 

Toisaalta lehdissä on viime aikoina kirjoiteltu siitä, kuinka oikeistolaisesti ajattelevat ovat kulttuurialoilla jopa jonkinlainen sorrettu vähemmistö, joka ei uskalla ilmaista ajatuksiaan suoraan syrjinnän pelossa. Nykypäivä-lehdessä (http://www.nykypaiva.fi/?sc=6006&sa=89064) Osmo Rauhala näkee Arellin ja Gallen-Kallela-Sirénin uuden ajan museonjohtajina pysähtyneen vasemmiston valtakunnassa. Lue heidän ja Taina Myllyharjun haastattelut Taide-lehden sivuilta ja kommentoi!

 

Kuka pelkää porvaria? Onko suomalainen kulttuuri vasemmistolaisen pysähtyneisyyden viimeinen linnake?


Palaa otsikoihin | 13 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
3.11.2008 7.06
Jussi K.
Kyllähän se nyt on niin, että julkinen sektori on Suomessa paisunut aivan liian laajaksi. Ei meillä kertakaikkiaan ole varaa pitää yllä tätä systeemiä!

Se tarkoittaa käytännössä sitä, että museoissa niin kuin muuallakin on keksittävä keinoja kuinka rahaa saadaan entistä paremmin sisään. Tarvitaan entistä enemmän kävijöitä, entistä enemmän sponsorikuvioita ja erilaisia yhteistyösysteemeitä.

Museoihin palkataan nyt sellaisia johtajia, joiden uskotaan pystyvän tähän. Ihmisiä, jotka katsovat taiteen suuriin taloudellisiin keskuksiin Siperian tundran sijaan.

Oli esimerkiksi ilahduttavaa lukea, että Julian Schnabelin näyttely on vihdoin tulossa Kiasmaan. Joku voi tietysti kysyä, että onko valtion laitoksen järjevää tehdä liian tiivistä yhteistyötä yksityisen suomalaisgallerian kanssa. Mutta onko galleria yhteistyökumppanina sitten jotenkin eri juttu kuin Hesari tai Guggenheim. Ei minusta.
3.11.2008 7.06
Otso Kantokorpi
“Kyllähän se nyt on niin, että julkinen sektori on Suomessa paisunut aivan liian laajaksi. Ei meillä kertakaikkiaan ole varaa pitää yllä tätä systeemiä!”
Näin kirjoittaa Jussi K. ja oikein huutomerkillä. Tämä on juuri sitä argumentoimattomasti heiteltyä vaihtoehdottomuusretoriikkaa, jolla kaikkien asioiden alasajoa nykyään perustellaan. Jussi K. ja me kaikki kuitenkin tiedämme, että olemme rikkaampia kuin koskaan. Meillä olisi vallan mainiot mahdollisuudet pitää yllä hyvinvointiyhteiskuntaamme ja siinä sivussa myös pikkurahoilla taidemuseolaitostamme, jos me vain haluaisimme. Mutta kun emme halua. Keskuudessamme on paljon sellaisia ihmisiä, joiden mielestä on ihan “luonnollista”, että joku valtionyhtiön johtaja voi tienata 11,3 miljoonaa euroa vuodessa samaan aikaan kun eriarvoisuus kasvaa ja köyhyys lisääntyy.
Minä en kuulu niihin ihmisiin. Pysähtyneisyyden kannattajaksi nimittämisen uhallakin.
Lisäksi Jussi K:n kannattamat kehityskulut museomaailmassa johtavat riskinottokyvyn vähenemiseen ja sitä kautta taiteen näivettymiseen. Ne lisäävät tähtikulttia ja kaventavat yleisön mahdollisuuksia kokea yllättäviä ja uusia asioita. Tämä on ollut näkyvissä jo pitkän aikaa. Muistan elävästi, kun vierailin takavuosina Bilbaon Guggenheimissa heti nähtyäni Kourin kokoelmat Kiasmassa. Kuin olisi samaan museoon mennyt. Ainakaan minä en halua sellaista taidemaailmaa.

Otso Kantokorpi
3.11.2008 7.07
Görsky Grytvic
Julian Schnabel on ymmärtääkseni ihan avoimesti oikeistolainen. Ja sitä paitsi ihan väljehtynyt. Kyllä 80-luvulta taisi jäädä ihan muut nimet elämään.
3.11.2008 7.08
sippe
Katsoiko kukaan MTV3:n kuvataide- ja muotoilukeskustelua, jossa taiteilija-asiantuntijoina olivat Kaj Stenvall, Heta Kutchka, Laura Malmivaara, Osmo Rauhala ja Ristomatti Ratia? Heiltä sitten kyseltiin, että mitä nämä Kiasman kivikasat oikein ovat? Rauhala onneksi selitti, että kauneus ja esittävyys ovat taas tulossa. Hänen mielestään perinteiset arvot ovatkin tämän ajan radikalismia. Tässä seurassa Kutchka vaikutti melkein perinteiseltä radikaalitaiteilijalta ja Malmivaara syvälliseltä pohdiskelijalta.

Toimittaja kysyi asiantuntijataiteilijoilta, että kuinka Tapiesin punainen viiva eroaa hänen poikansa taiten vetämästä punaisesta viivasta. Mitä tuohon voi vastata muuta kuin että kanava haluaa pönkittää katsojien ennakkoluuloja entisestään. Huraa kaupallisen kanavan kulttuuriohjelmat!

Vetäisinkö minäkin punaisen viivan….
3.11.2008 7.09
Kulttuurinavigaattori
Kulttuurinavigaattori liittyy mielellään taiteen oikeistorintamaan tai ainakin toivottaa sen lämpimästi tervetulleeksi. Sekaan vaan, sanoi avantoon tipahtanut. Eihän 1960-luvulta asti koko kulttuurin ja taiteen kentässä ole Suomessa mitään muuta ollutkaan kuin vasemmistolaista tai keskustaliberaalia asennetta, ajattelutapaa ja aatetta. Useita sukupolvia on kasvanut ilman mailatalviota, onniokkosta tai vakoskenniemeä. Vasemmistolaisuuden hegemoniassa kasvanut asettaa kai vaistomaisesti yhtäläisyysmerkin sanojen “taiteen oikeistorintama” ja “mörkö” välille.

Odottelin koko 1980-luvun ajan jonkinlaisen oikeistoradikaalin tai oikeistolaisen kulttuuriliikkeen esiintymistä kotimaan kamaralla, kun vasemmistolaisen liikkeen taisteluväsymys alkoi. Mutta oli vähintäänkin yhtä säälittävää seurata Uuden Suomen auringonlaskua, kun Suomen porvarikakarat eivät saaneet suutaan auki, vaikka silloinen postmodernismin aikakausi olisi tarjonnut mainioita perspektiivejä myös uuskonservatiivisille näkökulmille. Muualla Länsi-Euroopassa osattiin käyttää tilaisuus hyväksi.

Oikeistolainen taide- ja kulttuuriliike tyytyy pelaamaan puhtaasti parlamentaarisen vaakakupin tasapainottavia, automaattisia kieliä. Se on helppoa, ei tarvitse pyrkiä, perustella eikä ajatella, riittää kun on takataskussa tai käsilaukussa oikean puolueen kortti. Porvarillinen kulttuuripolitiikka on joko moralistista löylynlyöntiä tai tyhmyyden puolustamista epämääräistä pahaa vastaan. ”Taistolaiset” ovat tämän päivän porvarille vähän sama asia kuin aikoinaan ”juutalaiset”.

Juuri mitään sanottavaa ei kulttuuriporvaristolla näytä olevan ja lähes kaikki liikehdintä, mitä se saa aikaiseksi on poliittista kähmintää, hys, hys. Mutta mitä muuta sitten sosiaalidemokratisoitunut vasemmisto on viimeisen 25 vuoden aikana saanut aikaan, keskustasta puhumattakaan? Poliittisesti korrekti on muuten käsittääkseni amerikkalaisen uusoikeiston 1980-luvulla luoma herja vasemmistoliberaalia hössötystä kohtaan.
3.11.2008 7.09
Anna Mari
Olennaisinta ei nyt ole Oikeisto-Vasemmisto-eipäs-juupas väittely, vaan todellinen huoli siitä, että useimmat museot, meillä ja muualla ovat jo kauan olleet toinen toistensa peilikuvia, ja virtaus on suuresta toiseen suureen ja lopulta viiveellä meille Suomeen tulee sitten jo itseensäkin kyllästyneet ja lehdistöllekin kärttyisä suuri nimi nimiä nyt mainitsematta.
Punainen viiva - se on kai muuttunut mustaksi Xksi, ja se vedetään jo kättelyssä useimpien taiteilijoiden nimen yli, varsinkin jos heille on löytynyt nimellinen paikka eikä heistä näytä olevan häiriötä - Totuus kuitenkin on että ovat taas on uusi vuosi, ja aina vain tutut taiteilijanimet esillä näyttelyssä kuin näyttelyssä - Museon johtajan nimi tai näyttelyn käsite vain vaihtuu, mutta seisova vesi Suomenkin taiteessa kohoaa, ellei jo hukuta sisälle pyrkijöitä tai siinä jo kahlaavia ja siirrä kiinnostusta taiteesta kokonaan muualle - Onko meillä tähänkään varaa, näyttää olevan.
3.11.2008 7.10
Jo
Taina Myllyharjun haastattelun luettuaan ei jää ainakaan epäselväksi, mikä on toimittajan oma mielipide oikeisto–vasemmisto -asetelmaan. Jos ei nyt vielä patamusta porvari olekaan, niin jotain mieltä hivelevää hän näkee markkinaliberalistisessa oikeistossa. Menestyjien kyydissähän on tunnetusti hyvä olla.
3.11.2008 7.11
Jöns Carlson
Riippumatta siitä, katsooko tekijä olevansa “oikeistolainen” tai “vasemmistolainen” tai vaikkapa keskustaa, on hänen taiteensa olemukseltaan jossain määrin kaikkea, mutta osittain aina kaikkien vaihtoehtojen kannalta relevanttia, eli sanoo jotain joka muuttaisi kaikkialle levinneenä “oikeistolaista” sanomaa, “vasemmistolaista” solidaarisuutta tai keskustan näiden päiden mukaan vilkkuvaa valoa.

Suomalaisessa taiteessa esimerkiksi Gauguinin vaikutus V. Blomstedtiin, joka oli tavallaan “oikeistolainen” ja Pekka Haloseen, joka oli asemastaan huolimatta eräänlainen “körttivasemmistolainen” ja vihasi kirkon auktoriteettijärjestelmää niinkuin voisi tehdä kirkonkoristelija ja taiteen ammattilainen ylipäätään, mutta maalaa silti Kristuksen kuten Gauguin nuorempana “Nuoren Kristuksen”, riippumassa ristillä.

Ei kärsimystä kannattaisi korostaa, mutta taiteen kaupallistumista käsittelevissä argumenteissa taiteilija on marttyyri ja toisen asteen marttyyreja ovat ne, joilla on sen verran omaisuutta että voivat esiintyä taiteilijoina riippumatta tällaisesta. Simone Weil sanoo että rikos ja kärsimys ovat riippuvaisia toisistaan, hän on moraalin loogikko, ja joka ei näe (yleensä heikkoudeksi nykyään elliptisesti käsitettyä) rikosta itsessään, joka aiheuttaa kärsimystä, mutta että ei kärsimyksestä silti kannata tehdä rikosta, ymmärtää Ulla Karttusenkin dilemman. Tämä ei ole yksinkertainen asia, joten siitä ei ehkä silti kannata “keskustella”.

Joka tapauksessa siis on kumma, kun keskustellaan oikeasta ja vasemmasta taidemaailmassa, niinkuin se olisi oma maailmansa, niinkuin Pekka Halonen olisi tehnyt Vilppulan alttaritaulunkin vain taiteilijoiden keskinäisen kärsimyskeskustelun valossa, eikä maailmassa. Jos Teemu Mäki sanoo, että taide on filosofian ja politiikan joustavin pensseli, voisi sanoa että uskonto on aina ollut taiteelle paras paperi.

Jöns Carlson
3.11.2008 7.11
Markku Laitinen
Puhuttaessa taiteen tai taiteilijoiden oikeisto- tai vasemmistopoliittisista kannoista, haluaisin sanoa että teot ratkaisevat, eivät puheet. Olemme nyt vuoden olleet oikeistolaisen hallituksen komennossa ja sitä ennen kaksitoista vuotta vasemmistolaisen. Näin tavallisena “tai epätavallisena” taiteen tekijänä, voinen omakohtaisesti verrata näitä hallituksia keskenään.

Oikeistohallitushan on ensitöikseen ottanut ja antanut taiteilijoille luvan tehdä myös taidettaan työttömänoja jopa myydäkin sitä sadanviidenkymmenen euron edestä kuussa ilman että menettää perustoimeentulonsa. Vasemmistohallituksen aikana taiteilija menetti työttömyyskorvauksensa, eli ainoan tulonlähteensä jos harjoitti ammattiaan. Tämä on tavalliselle taiteilijalle todellinen vapautus, aikansa taiteilija saa siis käyttää muuhunkin kuin baarissa istumiseen, vaikka taiteensa tekemiseen.

Tämä uudistus on vapauttanut taiteen ja sen tekijät vasemmiston kahleesta ja valvonnasta. Nimenomaan tässä vasemmiston systeemissähän on ollut kyse taiteilijoiden valvonnasta. Vain virallisesti hyväksytyt taiteilijat joille on annettu oikein valtion lupa harjoittaa ammattiaan, ovat saaneet sitä tehdä. Näin vasemmisto on kahlinnut vuosikymmeniä taiteilijoita uhkaamalla viedä heiltä toimeentulon jos harjoittavat ammattiaan. Taide on vuosikymmeniä ollut jonkinlaista salatiedettä, jota on saatu tehdä vain joissakin virallisissa salaseuroissa.

Kun Otso Kantokorpi väittää että oikeistohallitus on ajamassa taiteilijoita huonosti palkatuiksi yrittäjiksi. Hänellä varmasti riittää esimerkkejä asiasta??? Itse uskon kyseessä olevan samanlainen uhkakuvien maalailu kuin vasemmiston kuuluisa vaalimainos. Tämä perusteettomien uhkakuvien maalailu onkin tyypillistä vasemmistolaisuutta. Ollaan valmiita pelottelemaan vaikka millä jotta valta saadaan pidettyä siellä missä se on. Uudistuksia ei haluta, ei vaikka se olisi itse taiteen kehittymisen kannalta olennaisinta.
3.11.2008 7.12
Mervi Kivinen
Eikö kuitenkin tärkeintä tässä johtajakysymyksessä on se, ovatko nämä poliittisesti (oikeistolaiset) valitut museonjohtajat parhaimmat ja pätevimmät?
Mitä he ovat tuottaneet? Millaisia he ovat ja miten he johtavat? Onko heillä näkemystä?
Missä viipyy ne TVssäkin mainostetut loistavat kansainväliset näyttelyt joita on luvattu, ainakin Janne G-K-Sirenin toimesta?

M. Kivinen
3.11.2008 7.13
Markku Laitinen
Luin tuosta nykypäivä lehdestä Osmo Rauhalan jutun ja ajattelin palata asiaan. Rauhala mainitsee “Ulvot kuorossa, kuolet taiteellisesti tai koitat pärjätä ulkomailla,” Hän kertoo myös miten toisinajattelijat on suljettu ulkopuolelle ja pahimmassa tapauksessa heidän uransa on sabotoitu kokonaan. Kaupalliseksi katsomiaan taiteilijoita virallinen piiri on ottanut oikeudekseen haukkua hyvin usein huijareiksi ja tehnyt kaikkensa estääkseen heidän uransa. Esimerkkejä on jo liikaakin.

Mutta mitkä ovat ne taidemaailman todelliset huijarit, niistä puhutaan yleisesti aivan liian vähän, koska heitä suojellaan virallisilla tahoilla. Kerronpa omakohtaisen esimerkin taidemaalariliiton sisäpiiristä.

Hain vuonna 2001 taidemaalariliiton sisäpiirin pitämään yksityiseen “taideoppilaitokseen”. Tämä “oppilaitos” mainosti Helsingin sanomissa olevansa “oppilaitos joka valmistaa kuvataiteilijan ja kuvataitajan ammattiin.”

Noin kolme kuukautta koulun jälkeen vuonna 2004 tuli ilmi että “oppilaitos” ei valmistanutkaan mihinkään. Kuvataiteilijan ammattinimikkeen saa vain ammattikorkeasta ja kuvataitajan ammattinimikettä ei ikinä ole ollut olemassakaan.

Tämä “oppilaitos” on siis mainostanut julkisesti Helsingin sanomissa valmistavansa ammattiin jota ei edes ole olemassa. Eli kyseessä on ammattinimike jonka “oppilaitos” on itse keksinyt. Eikö kyseessä ole petos???

Kun asioita tutkitaan tarkemmin tulee ilmi että Lääninhallituksen mukaan yksityisellä “oppilaitoksella” ei edes ole oikeutta toimia valmistavana kouluna. Tämä myös mainitaan “oppilaitoksen” opetusluvassa. Oppilaitos on kuitenkin julkisesti Helsingin sanomissa ilmoittanut olevansa ammattiin valmistava “oppilaitos”. Eikö tämäkin ole petos???

Tutkitaanpa vielä tarkemmin. Tämä yksityinen oppilaitos on valtion opintotukien piirissä ja lain mukaan sen opetuksen olisi vastattava julkista oppilaitosta. Se on se ehto lain mukaan jolla yksityinen “oppilaitos” pääsee opintotukien piiriin.

Täman “oppilaitoksen” opetus ei kuitenkaan millään tavalla vastaa julkisissa oppilaitoksissa annettavaan opetukseen. Tästä “oppilaitoksesta” puuttuvat virallisiin verrattuna yhteiskunnalliset aineet, kuvanveisto, matematiikka, valokuvaus, toinen kotimainen kieli, valinnainen ulkolainen kieli, yrittäjyysopetus, tietotekniikka, animaatio ja vaikka mitä opintoja joita taiteilija ammatissaan tarvitsee.

Tätä “oppilaitosta” on valtion opintotukihakemuksessa verrattu virallisista oppilaitoksista Imatran taideoppilaitokseen ja Pekka Halosen akatemiaan. Näin ollen opetuksen pitäisi olla vastaava kuin näissä oppilaitoksissa. Tätä edellyttää opintotukilaki.

Koska tämän “oppilaitoksen” opetus ei vastaa kummankaan oppilaitoksen opetusta joihin sitä on verrattu, on opintotukipäätös tälle “oppilaitokselle” annettu lainvastaisesti ja asia on viety viralliseen käsittelyyn Valtiontalouden tarkastusvirastolle ja eduskunnan oikeusasiamiehelle, josta päätökset aikanaan tulevat.
3.11.2008 7.13
Markku Laitinen
Jatkaisin vielä koska juttuni jäi tavallaan kesken, kirjoittaminen on välillä aika raskasta ja pitää huilata välillä.

Vuosikymmeniä virallinen taide-eliitti on suorastaan kieltänyt taiteilijoita myymästä teoksiaan ja kaupallisia aiheita suosivia taiteilijoita on syrjitty taiteilijapiireissä. Näin tulee tämän “oppilaitoksen” toiminta vielä oudompaan valoon, samoin kuin sisäpiirin toimintakin. Siis selkeä huijaus josta todisteetkin ovat kenen tahansa haettavissa on hyväksyttyä ja sillä tavalla sisäpiirin taiteilijoilla on oikeus rikastuttaa itsensä että pettävät onnettomia taideopiskelijoita. Mutta rehellisellä taiteen tekemisellä ja sen myymisellä taiteilija ei saisi elättää itseänsä.

Tullaanpa nyt taidemaalariliiton toimintaan, joka on suoraan jatke tälle “oppilaitoksen” toiminnalle. Taidemaalariliittohan esittää olevansa maan laajuinen taidemaalareiden ammattijärjestö. Jossa on kokelasjäseniä ja varsinaisia jäseniä. Vain varsinaisilla jäsenillä on äänioikeus liitossa ja he päättävät liiton asioista. Näin valta on keskitetty sisäpiirille, eikä maamme mukainen demokratia toteudu. Demokratiaan kuuluu että kaikki halukkaat saavat osallistua ja myös että heillä on äänioikeus omalla ammattialallaan. Kokelasjäsenenä voidaan pitää jopa kymmenen vuotta. Mikä toinen maanlaajuinen vakavasti otettava ammatillinen etujärjestö toimii tällä tavoin?

Liiton jäseneksi voidaan hyväksyä kuvataiteilijan tutkinnon omaava tai vastaavat tiedot ja taidot hankkinut henkilö. Tällä “voidaan hyväksyä” sanonnalla, täytetään selkeän syrjinnän periaatteet. Näin hakuehdot eivät ole samat jokaiselle. Toinen taiteilija voi päästä kokelasjäseneksi vähemmillä meriiteillä ja koulutuksella kuin toinen taiteilija. Taiteilijalla ei myöskään ole mahdollisuutta verrata hakemustaan muiden hakijoiden hakemuksiin, näin avoin ja rehellinen menettely ei täyty. Vaikka sitä edellytetään lahes kaikkialla nykyään.

Onpas taidealalla mielenkiintoinen sisäpiiri joka paitsi että rahastaa taideopiskelijoita petollisella “oppilaitoksellaan”, ei myöskään anna taiteilijoille vaikutusmahdollisuuksia omalla alallaan, pääsemällä edes liiton kokelasjäseniksi.

Koska kaikki maailmanluokan taiteilijat puhuvat kovaan ääneen ihmisten oikeuksien puolesta, kaikenlaista syrjintää ja epätasa-arvoista kohtelua vastaan, toimii Suomen taidemaailma selkeästi päinvastoin. Sen sijaan että annettaisiin kaikille samat mahdollisuudet ja oikeudet vaikuttaa alallaan, tehdäänkin kaikki mahdollinen että yhdenvertainen kohtelu ei toteudu ja sisäpiirin valta säilyisi.

Vain alistetun kansan alistettuja taiteilijoita voi kohdella tällä tavoin, demokratian ja perusoikeuksien vastaisesti. Peliä pelataan kuin entisessä DDR:ssä.
7.5.2009 20.54
Markku Laitinen
Mielenkiintoinen jatko asialle.
Kolmesta tähän viestiketjuun kirjoittamastani kirjoituksesta hävisi julkaisemisen jälkeen keskimmäinen jossa otan esiin sisäpiirin pitämän taidekoulun. Ihmettelin asiaa ja soitin Taidelahden edelliselle päätoimittajalle ja kysyin asiaa. Kysyin kuka poisti kirjoitukseni ja millä perusteilla, koska jutussa esitetyt väitteet ovat totta, josta minulla henkilökohtaisesti on todisteet olemassa. Päätoimittaja ei osannut tai halunnut selvittää asiaa, mutta laittoi viestini näkyviin uudelleen. Kiitos hänelle rohkeudesta!

Nyt huomasin toisen mielenkiintoisen asian. Nyt tästä ketjusta on poistettu Otso Kantokorven ensimmäinen viesti, jossa hän esittää oikeistohallituksen pakottavan taiteilijat pienyrittäjiksi. Asia hämää minua koska itse yhdessä kirjoituksessani viittaan juuri Otso Kantokorven väitteeseen. Pitäisikö uudelleen soittaa Taidelehden päätoimittajalle ja kysyä miksi kirjoituksia poistetaan oudosti, onko kyseessä jälkikäteinen sensuuri???

Kuten aiemmin totesin, peliä pelataan kuin entisessä DDR:ssä.

Kirjoitukseni muuten ovat herättäneet sen verran huomiota että soittivat TV 2 Hullu juttu ohjelmasta. Olivat huomanneet kirjoitukseni lehden blogissa ja huomasivat netissä olevan teokseni Leima otsassa. Heillä on tulossa juttu poliittisesti kantaa ottavista taiteilijoista ja olivat kiinnostuneet haluaisinko tulla heidän ohjelmaansa teoksen kanssa mukaan.

Kieltäydyin kunniasta sanoin etten halua itselleni julkisuutta, taiteelleni kyllä. Toimittaja haastatteli minua pitkään ja kysyi vielä lopuksi olisinko missään tilanteessa valmis tulemaan teoksen kanssa ohjelmaan. Sanoin harkitsevani asiaa ja toimittaja lupasi vapun jälkeen ottaa yhteyttä.

Mielenkiintoista muuten että Kantokorven poistettu kirjoitus löytyy kuitenkin toista kautta. http://myblogpost.net/taideart/2007/12/03/moikka-maailma/ Tämän linkin kautta nimihaullani googlesta kirjoitus löytyy, mutta Taide lehden kautta hakemalla Kantokorven ensimmäinen kirjoitus ei ole nähtävillä. Perin outoa kun ottaa huomioon jo aiemmin poistetun ja palautetun kirjoituksen.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä