Suomalaisen konkretismin pioneerin Lars-Gunnar Nordströmin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta, jonka kunniaksi konstruktivistisen taiteen pariin päästään monen näyttelyn voimin. Nordströmiä muistetaan niin yksityisnäyttelyillä kuin ryhmänäyttelyillä, muun muassa Helsingin Taidehallissa, Tuusulan Taidekoti Erkkolassa, ja Tammisaaren Galleria Elverketissä. EMMAn Kokeileva Konkretismi-ryhmänäyttelyssä esillä on Nordströmin lisäksi liuta teoksia monilta muilta ‘geometrisen abstraktin’ taiteen tekijöiltä, kuten Timo Aallolta, Jorma Hautalalta, Juhana Blomstedtilta, Paul Osipowilta, sekä monilta muilta. Konstruktivistisen taiteen kulta-aika on talletettuna lukuisten artikkeleiden sekä kritiikkien voimin myös Taide-lehden historiaan, johon sukelletaan tämän kerran arkistoavauksessa.
Palataanpa hetkeksi ajassa taaksepäin ennen Taide-lehden perustamista: Eletään 1950-lukua ja konkretismi on juuri alkanut saada jalansijaa Suomessa, missä L-G Nordström on avainasemassa. Hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä vuonna 1949 on yksi varhaisimpia suomalaisen taiteilijan täysin nonfiguratiivisia näyttelyitä. Tie ei silti ole helppo, sillä monien mielestä tämä geometrinen abstrakti taide ei ole taidetta lainkaan. Sama vääntö jatkuu vielä vuosikymmeniä, myös Taide-lehden palstoilla. Kirjoittaessaan Nordströmistä Taide-lehden numeroon 2/1968 C-J af Forselles totesikin: “Hän ei joudu taistelemaan vain hänen näennäisesti helppoon kuvakieleensä liittyvien vaikeuksien kanssa, vaan alusta alkaen hän sai jatkuvasti kuulla miten vierasta hänen ‘pintapuolinen taiteensa oli suomalaiselle taidekäsitykselle”.
Kun Taide-lehti 1960-luvulla perustetaan, on Sam Vanni paitsi toistuva nimi lehdessä, myös keskeinen abstraktin taiteen puolestapuhuja sekä opettaja ja esikuva. Yhdessä Unto Pusan kanssa Vanni toimi airuena koko seuraavan sukupolven konstruktivisteille. Konstruktivismi alkoi saada nyt entistä enemmän jalansijaa taidekentällä, vastalauseena informalismille. Kehitys kohti konstruktivismin huippuvuosia 1970-luvulla nähdään vahvasti myös Taide-lehden numeroissa; Päivänvaloon nousee konstruktivismivetoisia kansia, näyttelykatsauksia, sekä puheenvuoroja. Konstruktivismille omistetaan jopa täysin oma numeronsa 2/1974, jossa keskeiset konstruktivistit pääsevät ääneen kertomaan omia näkemyksiään.
“Konstruktiivisuus ilmenee kokonaisuudessa. Siitä miten elementit järjestyvät pinnalle ja tilaan kehittyy konstruktio, rakenne. Konstruktio havainnollistaa idean. Sen avulla tehdään siis elämys välittyväksi, toisten koettavaksi.”
– Outi Ikkala 2/74
Numerossa 2/1974 nähtiin myös Juhana Blomstedtin 24:n kuvan kuvasarja, jossa hän hahmotteli luomisprosessiaan askel askeleelta.
Vaikeuksien kautta historiaan
Taide-lehden omiin riveihin kuului paljon konstruktivistisen taiteen tekijöitä, taittajina Sven-Olof Westerlund ja Jorma Hautala, päätoimittaja Pusan ja Vannin opeissa kehittynyt Lauri Ahlgrén. Vaikka Taide-lehdessä konstruktivismille suotiin paljon palstatilaa, moni joutui kuitenkin lopulta pettymään. Westerlund tiivisti vuonna 1976 konkretismin jätettyään ja realismiin siirryttyään pettymyksensä taidesuuntaan: “En voi enää uskoa abstraktin taiteen mahdollisuuksiin, koska olen luissani ja ytimissäni kokenut, että se on sisäänpäin lämpiävää ja sosiaalisesti eristynyttä: sen avulla ei pystytä sosiaaliseen kommunikaatioon. Ja sen piirissä taiteilija sekä eristyy että eristetään yhteiskunnasta ja sen tapahtumista. – – Positiivinen reaktio jäi kerta toisensa jälkeen tulematta.” Samaa näkemystä lehdessä puolsi myös Nordström.
“Konstruktiivista taidetta ei toistaiseksi ole täysin pannaan julistettu vaan ainoastaan jätetty huomioimatta eikä sille ole annettu niitä mahdollisuuksia mitä se olisi voinut saada verrattuna muihin, tilapäisilmiöihin.”
– L-G Nordström 2/74
Nordström vannoutuneena konkretistina ei kuitenkaan koskaan lakannut uskomasta taidesuuntaukseen. Vuonna 1974 taiteilija julistikin konstruktivistisen taiteen yhä elävän ja tulevan aina elämään, huolimatta monista yrityksistä julistaa se kuolleeksi. 1970-luvulla konstruktivismin nousukiito jatkoi matkaansa myös kansainvälisiin sfääreihin. Matti Kujasalo ja Vladimir Kopteff niittivät kansainvälistä mainetta monikansallisen I.A.F.K.G. (Internationalen Arbeitskreises für konstruktive Gestaltung) -työryhmän riveissä.
Nordströmin teoksia esillä numerossa 2/1968
Kansainvälisten vaikutteiden myötä myös Suomessa perustettiin konstruktivistiseen ja kineettiseen taiteeseen painottuneita monialaisia työryhmiä, kuten Dimensio-ryhmä. Vuonna 1981 kollektiivilta nähtiin myös näyttely Unkarissa, konstruktivistiseen taiteeseen erikoistuneessa J. Galèriassa. Tällöin osa ryhmästä: Vladimir Kopteff, Matti Koskela, Onni Kosonen, Esa Laurema ja Antti Maasalo olivat paikan päällä pitämässä myös symposiumia. Tapauksesta uutisoitiin paikallisen televisiouutisten lisäksi myös Taide-lehdessä. Ryhmä toimii yhä tänä päivänä – uudistuvan jäsenkaartinsa kanssa – ja juhli 50 vuotista taivaltaan juhlanäyttelyllä Tampereen taidemuseossa toissa vuonna.
Konstruktivistista taidetta on ympäri Suomea aika ajoin esillä, niin uudempaa kuin vanhempaa. Yksinomaan viime vuonnakin konstruktivismia päästiin ihailemaan muun muassa Sara Hildénin taidemuseon kokoelmanäyttelyssä, Kimmo Pyykkö Taidemuseossa, ja Paul Osipowin yksityisnäyttelyssä Anhavassa. Ja Suomessa tuskin on viimeiseen 70 vuoteen nähty yhtäkään vuosikymmentä, jolloin ei Lars-Gunnar Nordströmin teoksia olisi jossain näyttelyssä ollut esillä. Kuten nimettömäksi jäänyt kirjoittaja on todennut artikkelissa ”Kokeileva 60-luku”: ”kokeilevan tie ei ole helppo, siunaus näyttää tulevan jälkikäteen.” Mutta kiistatta voidaan sanoa, että lähtemättömän vaikutuksen on konstruktivistinen taide onnistunut tekemään.