Tulosta sivuKritiikit 1-07

Kuikka-Koposen kotiinpaluu – Pekka Kauhanen

Daniil Harmsin novellissa Kärpänen on kohtaus, jossa miehen otsaan iskeytyy kärpänen, se kulkee pään läpi ja tulee takaraivosta ulos. Iho on niskasta poksahtanut rikki ja sitä on alkanut kutittaa. Kertomuksen päähenkilö Dernjatin miettii, mitä se mahtoi olla. Hän kuuli selvästi aivoissaan vihellyksen. Seisoessani Pekka Kauhasen Poika ja henki -näyttelyssä raavin niskaani, ja minulla on samanlainen hämmennyksen tunne kuin hänellä.


Vas. Pekka Kauhanen, Kolmilahkeinen, 2006. Pronssi. Oik. Hang over, 2006. Alumiini, pronssi, puu. Kuvat: Kari Juutilainen.

Kuikka-Koposen kotiinpaluu

Pekka Kauhanen: Poika ja henki
Kuopion taidemuseo, 8.2.–15.4.2007


Kauhanen on Suomen kuvanveiston Kuikka-Koponen, silmänkääntäjä vailla vertaa. Kuikka-Koponen syntyi muuten Leppävirran Varistaipaleen kylässä 1833. Kauhanen on myös Leppävirralta kotoisin. Hänen veistoksensa ovat fyysisesti onttoja, mutta eivät merkitykseltään ja sisällöltään tyhjiä, ja ne karttavat yksioikoisia määrittelyjä ja selityksiä. Niissä on samaan aikaan huumoria ja vakavuutta. Muotokieli on rento, sarjakuvamainen. Kaikki teokset ovat figuureja, lumiukkoja, pukuja...

Näyttelyä lähemmin tarkastellessa hämmennys kasvaa, Kauhanen nimittäin käyttää samoja valuaihiota useissa eri teoksissa ja tekee silmänkääntötemppuja vaihtamalla esimerkiksi materiaalia ja patinaa. Hän saattaa myös kääntää valoksen ylösalaisin, liittää siihen uusia osia ja saada näin aikaan aivan uuden teoksen.

Kauhanen käyttää siis modernismista tuttua toistoa aivan omalla tavallaan. Hän saa yhdestä kipsilumiukosta kaksi erinäköistä "Lumukkoa” laittamalla ne vastakkain keskustelemaan keskenään. Hän saa Lintukodosta (2002) Eksyneen immen (2006) valamalla ne eri materiaaleihin ja laittamalla toisen riippumaan lintuhäkkiin ja liittämällä toiseen pronssiin valettuja oksia tai juurakoita.

Pukuteeman teosten puku vuodelta 2002 on jatkanut elämäänsä teoksessa Hang over (2005) käännettynä ylösalaisin ja lisättynä karahkalla ja päällä, joka on irtoamaisillaan. Sätkivän punaisen (2006) vartalo on sama kuin Kolmilahkeisen ja Tumman kolmilahkeisen (2006). Poika ja henki (2003) kannattelee rakennusta, joka muistuttaa erehdyttävästi Ilmestyksen (2005) rakennelmaa.

Edellä mainitut seikat luovat lisäsäväyksen Kauhasen teoksiin ja tuovat esiin sen oivallusten määrän ja monisyisyyden, mikä teoksissa ja näyttelyssä on. Tällä tavalla Kauhanen ovelasti saa katsojan huomaamaan, kuinka näkökulmaa ja kontekstia muuttamalla koko teos ja ajatus muuttuu toiseksi. Samalla kun Kauhasen teokset välttävät tulkintaa, ne asettavat katsojan kyvyn nähdä ja havaita koitteelle. Mitä sitten kertoo taiteilijan tapa silpoa figuuriensa sormet, jättää jalkaterät pois tai katkoa kaulat – sen analysointi olkoon psykoanalyytikon, ei taidekirjoittajan tehtävä.

Kauhasen omien veistosten lisäksi näyttelyssä on valikoima hänen vuosien varrella keräämästä taidekokoelmastaan sekä video, jossa esitellään veistoksen tekoprosessia. Näyttelyluettelossa on laadukkaita kuvia Kauhasen 2000-luvun tuotannosta ja Vexi Salmen teksti.


Kari Juutilainen
Kirjoittaja on kuvataiteilija


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä