Kuikka-Koposen kotiinpaluu – Pekka Kauhanen
Daniil Harmsin novellissa Kärpänen on kohtaus, jossa miehen otsaan iskeytyy kärpänen, se kulkee pään läpi ja tulee takaraivosta ulos. Iho on niskasta poksahtanut rikki ja sitä on alkanut kutittaa. Kertomuksen päähenkilö Dernjatin miettii, mitä se mahtoi olla. Hän kuuli selvästi aivoissaan vihellyksen. Seisoessani Pekka Kauhasen Poika ja henki -näyttelyssä raavin niskaani, ja minulla on samanlainen hämmennyksen tunne kuin hänellä.
Kuikka-Koposen kotiinpaluu
Pekka Kauhanen: Poika ja henki
Kuopion taidemuseo, 8.2.–15.4.2007
Kauhanen on Suomen kuvanveiston Kuikka-Koponen,
silmänkääntäjä vailla vertaa. Kuikka-Koponen syntyi muuten Leppävirran
Varistaipaleen kylässä 1833. Kauhanen on myös Leppävirralta kotoisin.
Hänen veistoksensa ovat fyysisesti onttoja, mutta eivät merkitykseltään
ja sisällöltään tyhjiä, ja ne karttavat yksioikoisia määrittelyjä ja
selityksiä. Niissä on samaan aikaan huumoria ja vakavuutta. Muotokieli
on rento, sarjakuvamainen. Kaikki teokset ovat figuureja, lumiukkoja,
pukuja...
Näyttelyä lähemmin tarkastellessa hämmennys
kasvaa, Kauhanen nimittäin käyttää samoja valuaihiota useissa eri
teoksissa ja tekee silmänkääntötemppuja vaihtamalla esimerkiksi
materiaalia ja patinaa. Hän saattaa myös kääntää valoksen ylösalaisin,
liittää siihen uusia osia ja saada näin aikaan aivan uuden teoksen.
Kauhanen käyttää siis modernismista tuttua toistoa aivan omalla
tavallaan. Hän saa yhdestä kipsilumiukosta kaksi erinäköistä "Lumukkoa” laittamalla ne vastakkain keskustelemaan keskenään. Hän saa Lintukodosta (2002) Eksyneen immen
(2006) valamalla ne eri materiaaleihin ja laittamalla toisen riippumaan
lintuhäkkiin ja liittämällä toiseen pronssiin valettuja oksia tai
juurakoita.
Pukuteeman teosten puku vuodelta 2002 on jatkanut elämäänsä teoksessa Hang over (2005) käännettynä ylösalaisin ja lisättynä karahkalla ja päällä, joka on irtoamaisillaan. Sätkivän punaisen (2006) vartalo on sama kuin Kolmilahkeisen ja Tumman kolmilahkeisen (2006). Poika ja henki (2003) kannattelee rakennusta, joka muistuttaa erehdyttävästi Ilmestyksen (2005) rakennelmaa.
Edellä mainitut seikat luovat lisäsäväyksen Kauhasen teoksiin ja tuovat
esiin sen oivallusten määrän ja monisyisyyden, mikä teoksissa ja
näyttelyssä on. Tällä tavalla Kauhanen ovelasti saa katsojan
huomaamaan, kuinka näkökulmaa ja kontekstia muuttamalla koko teos ja
ajatus muuttuu toiseksi. Samalla kun Kauhasen teokset välttävät
tulkintaa, ne asettavat katsojan kyvyn nähdä ja havaita koitteelle.
Mitä sitten kertoo taiteilijan tapa silpoa figuuriensa sormet, jättää
jalkaterät pois tai katkoa kaulat – sen analysointi olkoon
psykoanalyytikon, ei taidekirjoittajan tehtävä.
Kauhasen omien veistosten lisäksi näyttelyssä on valikoima hänen
vuosien varrella keräämästä taidekokoelmastaan sekä video, jossa
esitellään veistoksen tekoprosessia. Näyttelyluettelossa on laadukkaita
kuvia Kauhasen 2000-luvun tuotannosta ja Vexi Salmen teksti.
Kari Juutilainen
Kirjoittaja on kuvataiteilija