Tulosta sivuKritiikit 1-07

Savolaista taidetta – Jaakko Rönkkö, Antti Rönkä

Jaakko Rönköllä on kyky liikkua mittakaavasta toiseen, luoda mielikuvia mikro- ja makrokosmoksen näkymistä. Antti Rönkä lähestyy arkisempaa todellisuutta.

Ronkko-Virta-netti
Jaakko Rönkkö: Virta, 2006-2007. Läpivärjätty lumppupaperi.

Savolaista taidetta – vai olisikohan ihan omanlaista?


Jaakko Rönkkö: Paperiteoksia ja teoksia paperille.
Galleria G, Helsinki 14.2.–4.3.2007

Antti Rönkä: Maalauksia
tm-galleria, Helsinki, 14.2.–4.3.2007

Sekä maakuntalehdissä että valtalehdissä on luonnehdittu Jaakko Rönkköä (1947) ja Antti Rönkää (1973) savolaisiksi ja/tai kuopiolaisiksi taiteilijoiksi. Nimien lingvistinen läheisyys ja asuinpaikkojen läheisyys ovat varmasti tosiasioita, mutta siihen yhtäläisyydet loppuvatkin.

Jaakko Rönkkö on pitkän linjan tekijä, joka on lähtenyt figuratiivisesta ilmaisusta materiaalikokeilujen ja abstraktimman ilmaisun alueelle. Näissä elementeissä hänestä on varmasti jo tullutkin taituri. Rönkön näyttely Galleria G:ssä osoittaa, miten pienestä voi tehdä suurta ja suuresta pientä.

Rönköllä on kyky liikkua mittakaavasta toiseen ja luoda mielikuvia yhtäältä mikroskooppisista ja toisaalta globaaleista näkymistä. Läpivärjätty lumppupaperi on jo pitkään ollut Rönkölle keskeinen tekniikka, joka manifestoituu isossa skaalassa myös tällä kertaa: Virta (2006–2007) on teoksista näyttävin, värikäs ja samalla viivallinen, dynaamisesti länsimaiseen tapaan vasemmalta oikealle eteenpäin hakeutuva. Australiassa Canberrassa Suomen suurlähetystössä sijaitseva teos lienee tämän sukulaissielu.

Henkilökohtaisesti puhuttelevin minulle on teos Muisti. Siinä Rönkkö on punonut yhteen puun syyt lumppupaperista; muisti kiertyy myös hieman kolmiulotteisiksi renkaiksi sekä visuaalisesti että materiaalisesti tavattoman kiehtovalla tavalla. Sellainenhan muistimme on, asiat kiertävät ympyrää ja joskus myös pääsevät spiraalissa eteenpäin.

Ronkko-Muisti-netti
Jakko Rönkkö: Muisti, 2007. Läpivärjätty lumppupaperi.

Rönkön paperille tehdyt guassit sen sijaan lähestyvät katsojaa hieman miedommin (etten sanoisi joissain tapauksissa jopa laimeammin). Selkeimmissä niistä on havaittavissa mandala-muoto, joka puolestaan edustaa vastakohtaa eteenpäin pyrkivälle muodolle. Sfääri-teoksessa Rönkön suhteellistamiseen kykenevä lyijykynänjälki on parhaimmillaan: sen kautta piirtyvät mieleeni samaan aikaan ihmisaivot ja maapallo avaruudesta käsin.

Antti Rönkä lähestyy maailmaa ehkä hieman kevyemmin. Mieleeni tulee poptaide ja erityisesti brittiläisen pop-supertähden David Hockneyn alkutuotanto. Maalausten pelkistetty ilmaisu ja tavattoman arkiset esineet todellakin ajatteluttavat 1960- ja 1970-lukujen suuntaan.

Niiden yksinkertaisuudessa on myös jonkinlaista piilohuumoria! Röngän maalaama radiokin on hyvin samannäköinen kuin se Ruotsista 1970-luvulla ostettu Grundig, jolla tämän kritiikin kirjoittaja äänitti kasetille itse keksimiään kuunnelmia viisi-kuusivuotiaana (en varmaankaan ollut sukupolveni ainoa).

Vaikka Rönkä lehdistötiedotteessaan sanookin, että oli ilo maalata kuvia, joissa ei ollut liikaa järkeä mukana, jokainen meistä varmasti tajuaa, että pesukoneessa, radiossa tai ruokalautasessa on paljonkin järkeä, arjen sellaista. Kun ne erottaa normaalista taustastaan ja asettaa valkoiselle, siitä saattaa syntyä aivan uusia merkityksiä.

Ronka-pesukone-netti
Antti Rönkä: Pesukone, 2006. Öljy, 128x112 cm.

Taava Koskinen
Kirjoittaja on ”kolmanteen tilaan” loksahtanut taidekriitikko


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä