Tulosta sivuKritiikit 1-07

Väristä ja sen vaikutuksesta – Marianna Uutinen

Ilmoitan viimeisenä tahtonani, että kun kuolen ruumiini annettakoon Marianna Uutiselle, että hän voi päällystää minut akryylillä. Tähän tulokseen ihminen tulee itkettyään 15 minuuttia Uutisen Mirri-maalauksen edessä.

uutinen 2
Marianna Uutisen maalaus Mirri Helsingin taidehallissa. Kuva: Jussi Tiainen.

Väristä ja sen vaikutuksesta


Marianna Uutinen: Ytimestä – Coring
Helsingin Taidehalli, 10.2.–4.3.2007
Mikkelin taidemuseo, 12.4.–24.5.2007
Turun taidemuseo, 5.10.–13.1.2008


Mirri on ihan musta, sen keskellä oleva neliömäinen osuus vaikuttaa viittaukselta Kristuksen hikiliina -motiiviin. Mirri herättää vahvan kokemuksen, jossa kuolema, ehkä tukehtumalla, yhdistyy jonkinlaiseen ruumiilliseen nautintoon.

Mirri on myös nimeltään ambivalentti, se tuntuu Manet-viitteeltä ja on kaksimielinen niin kuin Olympian kuuluisa kissi. Mirri ei ole pörheä, sillä sen pinnassa olevat laskokset ovat teräviä ja täsmällisiä tavalla, joka kuvastaa jotakin hyvin ambivalenttia asiaa. Mirriin liittyvät seksuaaliset mielikuvat ovat vahvoja tavalla, jossa arkipäiväinen kietoutuu sakraalin tai ylevän käsitteeseen.

Mirri kuten Uutisen monet teokset ovat niin ruumiillisia, että on usein helppo unohtaa niitten käsitteellinen kirkkaus. Marianna Uutisen taide on kiistämättömän käsitteellistä, sillä esimerkiksi laskoksia tai pursotuksia työstäessään taiteilija tutkii johdonmukaisesti sitä, miten väri tai massa voi olla samanaikaisesti sekä materiaalisesti teoksen päällä että teos itsessään.

Float (1997) on kiinnostava esimerkki siitä, miten maalaus muuttuu joksikin muuksi ja silti pysyy maalauksena. Float on lattialla oleva, akryylillä muoville tehty teos, jossa glitterin lukuisat sävyt peittävät laskoskasaa.


Tässäkin teoksessa katsoja tutustuu paradoksien ja ambivalenttien asioiden maailmaan: ylellinen on valahtanut lattialle ja pehmeältä näyttävä onkin kovaa. Sille tekisi mieli heittäytyä, mutta pehmeys on lumetta ja teoksen kovuus haurasta.


Siksi Float on ruumiillisessa lähestymiskiellossa ja voin sivellä sitä ainoastaan katseellani. Hengaan sen äärellä ja haluaisin pistää sen pakettiin, summata sen. Se on kuitenkin liian iso ja monimutkainen, eikä se kukistu yrityksistäni huolimatta. Katseeni ei hallitsekaan maailmaa, mikä on subjektin omnipotenssille kipeää.


Tihinen-Uutinen great horizon teller-netti
Marianna Uutinen: Great Horizon Teller, 1996. Kuva: Frederik Hagblom.
Nähdäkseni Uutinen työstää toistuvasti, ehkä ironisoiden kulttuurissamme olevaa haltuunoton pakkomiellettä, katseeseen ja katsomisen tekoon liittyviä merkityseroja. Välillä hänen teoksensa tuntuvat vaativan vilkuilua, välillä tuijotusta, välillä katse hivelee niitä, välillä täytyy tirkistellä ja joskus on pakko olla katsomatta. Katsomisen nautinnon ja ei-nautinnon välinen ristiriitainen suhde tulee hyvin selkeästi esiin Uutisen taiteessa.

Esimerkistä käyvät hyvin taiteilijan uusimmat ja samalla niukimmat teokset. Niissä tasaisen ja yksivärisen pohjan päällä olevat niukat telan- tai pensselinjäljet eivät välttämättä tarjoa ensisilmäyksellä kovin paljoa.

Ajan kanssa katsoja huomaa, kuinka monimuotoisia muotoiluja ne tarjoavat. Musta telanjälki oranssilla alkaakin muuttua tarkaksi kuvaukseksi siitä, miten haluaminen ja vastenmielisyys/välinpitämättömyys lomittuvat toisiinsa, kun maailmaa katsotaan. Kyseisessä prosessissa katsoja pyrkii sekä kukistamaan teoksen että kokemaan emotionaalisesti kuvallisen olennon. Kukistaminen on tässä käsitteellistämistä, merkityksen antamista ja ”ymmärtämistä”.

Marianna Uutisen maalauksissa kehollisuus ja lihallisuus tuntuvat esiintyvän nykyään vielä ankarammin vaikuttavina kuin aiemmissa teoksissa, joissa esimerkiksi pursotukset oli yksinkertaista tajuta erilaisten kehon eritteiden kaltaisena metaforana. Nykyinen Uutinen on ovelampi tässä suhteessa. Teokset toimivat kuin myrkkykaasu: kestää aikansa, mutta vaikutuksen havaitsee kyllä lopulta.

Uutinen on hyvä esimerkki sellaisesta taiteilijasta, jolle on tilausta aikana, jolloin kaiken pitäisi muka olla helposti ja nopeasti ymmärrettävää. Hänen taiteensa vaikuttaa, mutta ymmärtääkseni miksi niin tapahtuu, minun täytyy analysoida itseäni, omia pakkomielteitäni ja halujani. Uutisen taide toimii näyttäessään kaiken sen, mitä ei aina haluaisi nähdä, mutta myös sen, minkä haluaisi. Katsojaa sekä kiihotetaan että kuritetaan – hän saa ansionsa mukaan.

Juha-Heikki Tihinen

Kirjoittaja on helsinkiläinen taidehistorioitsija ja kriitikko

Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä