Väristä ja sen vaikutuksesta – Marianna Uutinen
Ilmoitan viimeisenä tahtonani, että kun kuolen ruumiini annettakoon Marianna Uutiselle, että hän voi päällystää minut akryylillä. Tähän tulokseen ihminen tulee itkettyään 15 minuuttia Uutisen Mirri-maalauksen edessä.
Väristä ja sen vaikutuksesta
Marianna Uutinen: Ytimestä – Coring
Helsingin Taidehalli, 10.2.–4.3.2007
Mikkelin taidemuseo, 12.4.–24.5.2007
Turun taidemuseo, 5.10.–13.1.2008
Mirri on ihan musta, sen keskellä oleva neliömäinen osuus vaikuttaa viittaukselta Kristuksen hikiliina -motiiviin. Mirri herättää vahvan kokemuksen, jossa kuolema, ehkä tukehtumalla, yhdistyy jonkinlaiseen ruumiilliseen nautintoon.
Mirri on myös nimeltään ambivalentti, se tuntuu Manet-viitteeltä ja on kaksimielinen niin kuin Olympian kuuluisa kissi. Mirri
ei ole pörheä, sillä sen pinnassa olevat laskokset ovat teräviä ja
täsmällisiä tavalla, joka kuvastaa jotakin hyvin ambivalenttia asiaa. Mirriin liittyvät seksuaaliset mielikuvat ovat vahvoja tavalla, jossa arkipäiväinen kietoutuu sakraalin tai ylevän käsitteeseen.
Mirri
kuten Uutisen monet teokset ovat niin ruumiillisia, että on usein
helppo unohtaa niitten käsitteellinen kirkkaus. Marianna Uutisen taide
on kiistämättömän käsitteellistä, sillä esimerkiksi laskoksia tai
pursotuksia työstäessään taiteilija tutkii johdonmukaisesti sitä, miten
väri tai massa voi olla samanaikaisesti sekä materiaalisesti teoksen
päällä että teos itsessään.
Float (1997) on kiinnostava esimerkki siitä, miten maalaus muuttuu joksikin muuksi ja silti pysyy maalauksena. Float
on lattialla oleva, akryylillä muoville tehty teos, jossa glitterin
lukuisat sävyt peittävät laskoskasaa.
Tässäkin teoksessa katsoja
tutustuu paradoksien ja ambivalenttien asioiden maailmaan: ylellinen on
valahtanut lattialle ja pehmeältä näyttävä onkin kovaa. Sille tekisi
mieli heittäytyä, mutta pehmeys on lumetta ja teoksen kovuus haurasta.
Siksi Float on ruumiillisessa lähestymiskiellossa ja voin sivellä sitä ainoastaan katseellani. Hengaan sen äärellä ja haluaisin pistää sen pakettiin, summata sen. Se on kuitenkin liian iso ja monimutkainen, eikä se kukistu yrityksistäni huolimatta. Katseeni ei hallitsekaan maailmaa, mikä on subjektin omnipotenssille kipeää.
Esimerkistä käyvät hyvin taiteilijan uusimmat ja samalla niukimmat teokset. Niissä tasaisen ja yksivärisen pohjan päällä olevat niukat telan- tai pensselinjäljet eivät välttämättä tarjoa ensisilmäyksellä kovin paljoa.
Ajan kanssa katsoja huomaa, kuinka monimuotoisia muotoiluja ne tarjoavat. Musta telanjälki oranssilla alkaakin muuttua tarkaksi kuvaukseksi siitä, miten haluaminen ja vastenmielisyys/välinpitämättömyys lomittuvat toisiinsa, kun maailmaa katsotaan. Kyseisessä prosessissa katsoja pyrkii sekä kukistamaan teoksen että kokemaan emotionaalisesti kuvallisen olennon. Kukistaminen on tässä käsitteellistämistä, merkityksen antamista ja ”ymmärtämistä”.
Marianna Uutisen maalauksissa kehollisuus ja lihallisuus tuntuvat esiintyvän nykyään vielä ankarammin vaikuttavina kuin aiemmissa teoksissa, joissa esimerkiksi pursotukset oli yksinkertaista tajuta erilaisten kehon eritteiden kaltaisena metaforana. Nykyinen Uutinen on ovelampi tässä suhteessa. Teokset toimivat kuin myrkkykaasu: kestää aikansa, mutta vaikutuksen havaitsee kyllä lopulta.
Uutinen on hyvä esimerkki sellaisesta taiteilijasta, jolle on tilausta aikana, jolloin kaiken pitäisi muka olla helposti ja nopeasti ymmärrettävää. Hänen taiteensa vaikuttaa, mutta ymmärtääkseni miksi niin tapahtuu, minun täytyy analysoida itseäni, omia pakkomielteitäni ja halujani. Uutisen taide toimii näyttäessään kaiken sen, mitä ei aina haluaisi nähdä, mutta myös sen, minkä haluaisi. Katsojaa sekä kiihotetaan että kuritetaan – hän saa ansionsa mukaan.
Juha-Heikki Tihinen
Kirjoittaja on helsinkiläinen taidehistorioitsija ja kriitikko