Tulosta sivuKritiikit 1-08

31.10.2008 13.10

Pelkoa ja vihaa Oulussa – Günter Brus, Ville Mäkikoskela, Harri Pälviranta, Stefanie Wuschitz & Sari Vennola

Palviranta guns-4The Sign of Fear ottaa kantaa yksilöön kohdistuvaan ja yhteiskunnan tasolla tapahtuvaan väkivaltaan.

Palviranta guns-4
Harri Pälviranta, sarjasta Guns at Home #4, 2004–2007

Pelkoa ja vihaa Oulussa

The Sign of Fear  – Günter Brus, Ville Mäkikoskela, Harri Pälviranta, Stefanie Wuschitz
Pohjoinen valokuvakeskus, Rantagalleria, Oulu 12.1.–17.2.2008


Sari Vennola: Seinäkukkasia
Pohjoinen valokuvakeskus, Kummigalleria, Oulu 12.1.–17.2.2008


Nuoren polven valokuvataiteilijoihin kuuluvan Jari Silomäen kokoama The Sign of Fear ottaa kantaa yksilöön kohdistuvaan ja yhteiskunnan tasolla tapahtuvaan väkivaltaan. Heinäkuisesta Helsingistä, Galleria Hippolytestä Oulun Rantagalleriaan matkannut näyttely on pienuudestaan huolimatta voimakas ja koskettava.


Brus-Zerreisprobe-300
Günter Brus teos näyttelystä Sign of Fear.

Näyttelyn ”vetonaulaksi” voi kaiketi sanoa itävaltalaista performanssitaiteilijaa, 1960-luvulla toimineen Wienin Aktionistien hurjinta jäsentä Günter Brusia (1938). Brus on pidätetty useita kertoja aktioistaan, joista näyttelyssä nähdään 12 valokuvan sarja taiteilijan viimeisestä aktiosta, Zerreisprobe-performanssista vuodelta 1970.


Aktion aikana alastomaksi (mm. naisten sukkanauhaliiveistä) riisuutuva Brus maalasi ruumiinsa käyttäen omia eritteitään; sylkeä, verta, virtsaa ja ulosteita, masturboi ja saattoi laulaa samalla Itävallan kansallishymniä (joka toi hänelle puolen vuoden vankeustuomion). Tämä välittyy kuvista oikeastaan vain aikaisemman tiedon perusteella.


Kiinnostavin on kuva, jossa alaston, tuhrittu Brus makaa kuolleen näköisenä maassa ja ympärillä istuva väkijoukko katselee välinpitämättömän näköisenä toisaalle. Toisella seinällä on kesyyntynyt selvitys, Brusin vuonna 2001 piirtämiä luonnoksia  ja  Körperanalysen (ruumisanalyysejä) -tekstejä, kuten”Samoin kuin Freud analysoi sieluja, minä kohdistan huomioni ruumiiseen ja inhon esteiden radikaaliin murtamiseen”.


Tekstien mukaan äärimmäisen aktionismin ( ”eteenpäin Beuysista”) päätteeksi taiteilija tekee itsemurhan ja saavuttaa maailmanmaineen. Tämä siis jäi Brusiltakin toteuttamatta…


Harri Pälvirannan (1971) mustavalkoisissa valokuvissa ihmistä ei näy, mutta pelon ja vihan merkit ovat läsnä. Guns at Home -sarja on kuvattu Albaniassa, missä konekivääri tai haulikko näyttää olevan välttämätön kodin tarve-esine. Se on esillä huonekalujen ja astioiden tapaan keittiössä, sängyllä, olohuoneessa, aina käyttövalmiina. Pohjoismaiselle ihmiselle se riittää lisäämään arkiseen kuvaan pelon tunnelman.


Kuvanveistäjä Ville Mäkikoskelan (1975) tilateos Maailman paino – näyttelytilaan eri puolille sijoitetut paperipussit, joissa erottui tuskin havaittavia kasvokuvia – muistutti kauniisti ja herkästi ihmiselämän hauraudesta. Annetussa tilassa teho ei oikein riittänyt taiteilijan ehkä tarkoittamalla tavalla, vaikka kuoleman läsnäoloa tähdensi vielä katosta riippuva eläimen selkäranka.


Tetescha us kl
Still-kuva Stefanie Wuschitzin videoluupista Tetescha Us, 2006. BetaSp, 9 min.

Itävaltalainen, nykyään New Yorkissa työskentelevä Stefanie Wuschitz  (1981) tutkii videoteoksissaan henkilöhistorian ja identiteetin yhteyksiä yhteiskuntaideologiaan. Video-animaatio Tetescha us näkyi tehokkaimmillaan tulevan rautaportin tirkistysreiästä, välillä katsoja pääsi portin takaiseen huoneeseen istumaankin.


Taiteilija oli kerännyt mustavalkoisen materiaalin oleskellessaan Beddawin palestiinalaispakolaisleirillä: palestiinalaistytöt piirsivät näkemyksiään ympäröivästä todellisuudesta. Vaatimattomuudessaan katsojalle vaatelias, hyvin kiinnostava työ viestii kuinka monimutkainen ja vaikeasti määriteltävä, kuinka monta tarinaa sisältävä Lähi-idän konflikti on.


Helvi-2-1
Sari Vennola, Helvi näyttelystä Seinäkukkasia.

Seinäkukkasia on Taideteollisessa korkeakoulussa opiskelevan ja ensi kesänä Mäntän kuvataideviikoille kutsutun Sari Vennolan (1965) ensimmäinen yksityisnäyttely. The Sign of Fear -näyttelyn tavoin sekin oli Galleria Hippolyten viime vuoden ohjelmistossa, tarkemmin sanottuna huhtikuussa.


Pieni ja intiimi valokuvanäyttely on kuvattu Pakilan vanhainkodissa. Kuvien suloiset vanhat naiset poseeraavat tietoisesti kameralle. Jokaiselle voi kuvitella tarinan – kuvat todistavat, että vanhoinakin me olemme samoja ihmisiä, vaikka olemme kypsymässä luopumiseen entisestä ja hyväksymään sen, mitä on tulossa. Lämpö, empatia koskettaa; imelyyden ja sentimentaalisuuden Vennola on onnistunut välttämään.


Ullamaria Pallasmaa

Kirjoittaja on Helsingissä ja Oulussa asuva kriitikko


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä