Tulosta sivuKritiikit 1-08

31.10.2008 15.29

Taide-elämää Tervaperässä – Kari Södö, Raimo Metsänheimo, Juha Okko

Sodo To the moonOulussa on syntynyt virkeitä taidegallerioita ja muutama sinnikäs taiteilijakin on asettunut pysyvästi teknologiajunttien kaupunkiin.

Sodo To the moon
Kari Södö, Fly me to the Moon, 2007. Kuva: Mika Friman.

Taide-elämää Tervaperässä

Kari Södö
Oulun taidemuseo, Nuoriso- ja kulttuurikeskuksen näyttelytila, 11.1.–17.2.2008


Raimo Metsänheimo: Veistoksia ja välitöitä 1938–2008
Neliö-Galleria, Oulu 27.1.–17.2.2008


Juha Okko: Maalattu
Galleria Harmaja, Oulu 8.2.–2.3.2008


Huolimatta valtalehti Kalevan populistisesta ja päättäjien nuivahkosta asenteesta kuvataidetta kohtaan Oulussa on syntynyt virkeitä taidegallerioita ja muutama sinnikäs taiteilijakin on asettunut pysyvästi teknologiajunttien kaupunkiin. Äkkirikas raha ei kuitenkaan sijoita nykytaiteeseen. Sen sijaan niin sanottu sivistyneistö on alkanut kelpuuttaa sisustuselementeiksi ainakin maalaukset ja grafiikan.


Kari Sodo Guilt
Kari Södö, Guilt, 2007. Kuva: Mika Fiman.

Oulun taidemuseon on vuoden kestävän remonttinsa aikana tyytyminen isohkon gallerian kokoiseen näyttelytilaan. Huutajat-kuoron jäsenen ja rock-muusikon Kari Södön (1963) hiljaisempi puoli tulee esiin ensimmäisessä taidemuseon ideoimassa Vuoroin vieraissa -sarjassa.


Muutamassa vuodessa graafikko ja veistäjä Södö on kehittynyt, vapautunut ja ennen kaikkea löytänyt persoonallisen tyylinsä puunkäsittelyssään. Tilaan kurottavat, karkeasti veistetyistä, eri kokoisista puupallukoista kootut lonkerot ja palapelimäiset puutaulut ovat väriyhdistelmissään herkullisia.


Puuhun on kaiverrettu ja piirretty primitiivisen näköisiä merkkejä. Reilu dekoratiivisuus, värien ja viimeistelemättömän (näköisen) puupinnan vaihtelu ja taiteilijan suosima työmetodi, jossa sattumalle on annettu mahdollisuutensa, tekevät kokonaisuudesta iloisen ja vapautuneen, kuin lapsen huolettoman leikkihuoneen.


Pitkän linjan oululaistaiteilijoita on vastikään, 82-vuotiaana, professoriksi nimitetty kuvanveistäjä Raimo Metsänheimo (1925). Helsinkiläisen lapsuuden ja Suomen Taideakatemian koulun jälkeen hän on pysynyt visusti Oulussa.


Omakuvaaamulla
Raimo Metsänheimo, Omakuva aamulla, 1979. Musta- ja valkoliitu,
62 x 48 cm.

Sanotaan, että kuvanveistäjät ovat parhaita piirtäjiä, ja se pitää totisesti paikkansa Metsänheimon kohdalla. Vähän ihmettelenkin, ettei Metsänheimon taitoja tunneta laajemmin valtakunnassa. Varhaisimmat teokset ovat taiteilijan 12-vuotiaana piirtämiä pila- ja sarjakuvia, joissa tuleva hurtti huumori pilkottaa vielä ilman itsesensuurin tiukkoja valjaita.


Tämä piirre on myöhemmin tunnusomaista Metsänheimon omimmalle aihepiirille, eläinveistoksille. Erityisesti apinoille, jotka puuhissaan ovat suorastaan ihmistä inhimillisempiä ja samalla vihjaavat ihmisten monien tärkeilevien touhujen olevan naurettavia. Suurten julkisten pronssiveistosten (joista näyttelyssä on muutama valokuva) plastisuus ei välity pienissä veistosluonnoksissa, ehkä koska niissä pinnan karkeus häiritsee.


Loisteliain osuus näyttelyssä on muutama kookas musta- ja valkoliitupiirros, pieni otos taiteilijan lukemattomista omakuvista eri vuosilta. Joidenkin omakuvien valohämy tuo mieleen jopa Rembrandtin omakuvat.


Suuri öljymaalaus vaimosta (1956) tuo siniharmaine väreineen mieleen Tapani Raittilan, vaikka jälki on ronski kuin nuorella Aimo Kanervalla. Muuten öljy tuntuu olevan taiteilijalle vieraampi väline. Tuorein pastelli, Talvimaisema (2007–08), tummat kuuset takanaan kolkosti punertava taivas, tuo oudoissa väreissään mieleen maapallomme pelottavan ekologisen tilan. Taiteilija ei liene koskaan ole edes tavoitellut ”kaunista” tai luonnonmukaista väriä.


Neliö-Galleria on täyteen ahdettu. On todella vahinko ettei kuudenkymmenen vuoden työpanosta esitelty taidemuseossa. Oulun taidemuseon korjauksen valmistuttua olisikin retrospektion paikka. Suurin osahan Metsänheimon parhaista teoksista on kokoelmissa, muun muassa Oulun kaupungin ja taidemuseon omistuksessa.


MustatRuusut
Juha Okko, Mustat ruusut, 2007. Öljy harjatulle teräkselle 50 x 40 cm.

Äskettäin Suomen taiteilijaseuran puheenjohtajaksi valittu Juha Okko (1963) on eräs monista taideakatemiasta valmistuneista pudasjärvisistä, Kari Tykkyläisen takapiruilemista taiteilijoista.


Okko esittelee Harmajan kauniissa tiloissa kolmea eri teemaa: näemme, kuinka taiteilija on johdonmukaisesti ”uudistunut” kolmen viimeisen vuoden aikana. Kaksi pientä öljyllä rautalevylle maalattua lapsikuvaa vuodelta 2005 ovat suurenmoisia maalauksina ja psykologisessa osuvuudessaan, sen sijaan samana vuonna kankaalle isosti maalatut värikkäät lapsikuvat eivät kolahtaneet.


Pääpaino näyttelyssä on viime vuonna teräslevyille maalatuissa kukkakuvissa, joissa Okko on todella löytänyt osuvan ilmaisun. Pääosin lakastuvat ja kuolleet leikkokukat maljakoissaan on kuvattu tylysti ja elegantisti, pelkistynein tummin vedoin.


Taiteilija on tutkinut eri kukkien lakastumisprosessia ja todennut: Kukin kukka kuolee tavallaan. Kuoleman kylmä kouraisu, välillä surumielinen henkäily muodostaa vastavoiman suoraan seinälle maalatuille, suurille vaaleanpunaisille kuvioille. Pelkäsikö taiteilija näyttelyn muuten olevan liian tyylikäs?


Ullamaria Pallasmaa

Kirjoittaja on Helsingissä ja Oulussa asuva kriitikko


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä