Tulosta sivuKritiikit 1-09

20.2.2009 10.00

Viivalla, ihmisen monimutkainen olemus – Arto Nurro

Forbidden forest IINeljä ulottuvuutta ei riitä, vaan teosten edessä jää hämmentyneenä laskemaan mahdollisten ulottuvuuksien määrää.
Forbidden forest II
Forbidden Forest II, 2008, tussi, kynät, kollaasi, 145 x 104 cm.
Arto Nurro
Galleria Himmelblau, Tampere, 16.1.–22.2.2009

Kuva kuvassa, kuvia kuvan alla. Mietin lukisinko kutakin Arto Nurron (1971) teosta yhtenä monisyisenä elämän hetkenä vai antaisinko ajan syvyydellisyydelle lisätilaa. Nurron teoksissa aika tuntuu etenevän ihmisajattelua monidimensioisempana. Neljä ulottuvuutta ei riitä, vaan teosten edessä jää hämmentyneenä laskemaan mahdollisten ulottuvuuksien määrää.

Nurron isot piirustukset välttävät konkreettisen tilan ja järjestelmällisen ajan kuvauksen. Teosten kerroksisuus on sekä konkreettista että psykologista. Kuvien narratiivinen elämänhetki tekee toisaalta ajallisessa kronologiassaan hyppäyksiä toisaalta taas kertoo useista saman aikaisista ajoista yhtäaikaa. Nurro ei päästä tulkitsijaansa helpolla. Katsojan on vaikea asettua viivan luoman kuvaston ja kerronnan totuuden väliselle riippumattomuuden alueelle.

Rohkenen tunnustaa, että näyttelyn ensivilkaisulla säikähdin. Kuvat vaikuttivat aluksi kiusallisen harkitsemattomilta ja värien niukkuus raapivalta. Lisäksi hahmoista tuntui peilautuvan jonkinlaista päällekäyvää aggressiivisuutta. Mutta kuten usein: katsominen vaatii aikansa. Pikkuhiljaa löysin Nurron hyvinkin vastakkaisen otteen – enemmänkin pehmeän ja ymmärrystä etsivän kuin kovan ja aggressiivisesti väittävän.

Vaikka Arto Nurro on työstänyt aiempina vuosina runsaasti myös grafiikkaa, tämä näyttely elää piirroksin. Piirtäen ja kooten piirroksista Nurro hahmottaa ihmisenä olemista, ihmisyyden kompleksista olemusta. Piirtäminen on hänen kielensä – sanoinaan viivat. Nurron viivat luovat lähes värittömän maailman heijastaessaan kapeasti tummavalöörisiä sävyjä. Väriä oleellisemmassa osassa onkin viivan muoto ja viiva-figuurin vaihtelevuus, siinä määrin kun viivaa sinänsä voi sanoa figuuriksi.

Facebook
Facebook, 2008, tussi, pastelli, lyijykynä, 24,5 x 22 cm.
Teknisessä tutkinnassa näyttelyn teoksista siis voi keräillä aimo tarjottimellisen viivojen sukupuuta. En voi olla ihastelematta tätä, toisinaan perustelemattomaltakin vaikuttavaa, viivan vaihtumista katseen edetessä kuva-alueelta toiselle. Väittäisin kohtaavani teoksien viivoissa ihmisen iän kirjon. Nurro on sallinut viivansa elää monenlaisten elämän vaiheiden symboleina: lähtien nuoren räjähdysalttiista tussinvedosta vanhuksen hauraaseen viivajälkeen. Ajattelen, että Nurron teokset voisi kohdata jopa ilman kuvarakenteita ja rauhoittua hengittämään viivojen kohtauksia.

Nurron teoksista hahmottuu –  tosin hitaasti –  muotoja, kolmiulotteisia konstruktioita, ihmisen jälkiä, keskusornamentillisesti rakentuvia figuuristoja, merkkejä ja kaksiulotteisia moduuleita. Minulle teosten ravistelevuuden luovat salaiset kuvat, josta Nurro on toistuvasti antanut selkeitä vihjeitä. Hän on käyttänyt kollaasitekniikkaa rakentaakseen kuvia kuvien päälle.

Selvästikään hänen tarkoituksenaan ei ole ollut piilottaa – ainoastaan verhota. Erilaisten paperimateriaalien palapelillinen ja verhoileva kollaasikäyttö saa katsojan tuntemaan itsensä tirkistelijäksi – sekä taiteilijan työskentelytavan että piiloissaan elävien kertomusten suhteen. Vaikka sallinkin itselleni tämän tirkistelyn, tuntemukseksi jää pelko siitä, että minulta salataan jotakin. Arto Nurro ei paljasta iholle saakka, vaan jättää katsojan täyttämään itse kertomuksen salaiset osat.

Minna Polus
Kirjoittaja on taidehistorioitsija, tekstiilitaiteilija ja taideopettaja Kylmäkoskelta.

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä