Jotakin uutta ja samalla vanhaa

Kun Suomen taiteilijaseura julkaisi 1960 Taide-lehden ensimmäisen numeron,  elettiin toisenlaista Suomea. Kekkonen oli vallassa, ja oli vielä pitkään. Miehillä oli puvut. Autoja oli alle kymmenesosa siitä mitä nyt. Kuvataiteenkin ilmenemismuodot olivat tietysti toisennäköiset.

Mutta taiteen yleiset huolenaiheet voisivat olla tätä päivää: Erkki Koponen kirjoitti lehden ensimmäisessä pääkirjoituksessa kuinka meidän on ”keskitettävä kaikki käytettävissä olevat keinot ja mahdollisuudet entistä kiinteämmän ja hedelmällisemmän kansainvälisen yhteyden aikaansaamiseen.” 

Kuvataiteen kansainvälistymiseen on satsattu siis jo ainakin puoli vuosisataa. Keinot ovat kaiketi vaihdelleet, mutta kyllä esimerkiksi Venetsian Biennaalissa näkymisen keinoista debatoitiin jo tuolloin.

Taide-lehtikin vaihtaa aika ajoin keinojaan. Se näkyy nyt lehden uudistuneena ulkoasuna. Uusia juttutyyppejä esittäytyy: joka lehteen tulee selkeä henkilöhaastattelu ja julkisten teosten kritiikille on vakiosivunsa. Lisäksi juhlavuoden 2010 kussakin lehdessä käydään keskustellen läpi yksi kuvataiteen vuosikymmen – vanhojen Taide-lehtien läpi katsottuna.

Credo-niminen palsta antaa tilan yhdelle ihmiselle kertoa syvimmän näkemyksensä siitä, mitä taide pohjimmiltaan merkitsee.

Sellainen tuntuu olevan nyt erityisen tarpeen. Vaikka keskustelu taiteesta, Kiasmasta, kansainvälisestä maineesta ja taiteesta päättävistä on juuri nyt harvinaisen tiivistynyttä ja nykyteknologia tarjoaa monille suoran ja nopean väylän kommentoida sitä, niin surukseni huomaan, kuinka salamannopeasti keskustelupalstoille ilmestyvät aina ne kommentit, joissa julistetaan koko nykytaide turhaksi ja haaskaukseksi.

Jokin pelottava taiteessa siis yhäkin vaanii. Se lienee pelko siihen, mitä ei välittömästi hahmota. Sellainen on helpointa kieltää ja tuomita. Vaikeasti hahmottuvan pelosta aiheutuvat reaktiot ovat laajasti ajateltuna kai koko nykyajan suurin haaste.

Taideteoksen katsomisen merkitys kuitenkin on juuri sen antamassa keskittyneessä mahdollisuudessa verrata omia näkemyksiään ja tunteitaan toisen ihmisen tärkeimpinä pitämiin asioihin. Silloin taide auttaa yksilöä viisastumaan.

Sitä tämä lehtikin pyrkii edistämään, ja on aina pyrkinyt –  niin, että tämänkin pääkirjoituksen lopetus saa olla ensimmäisen lehden pääkirjoituksen lopetus: ”TAIDE pyrkii antamaan maamme taiteesta, sen erilaisista virtauksista ja ilmenemismuodoista mahdollisimman ennakkoluulottoman ja objektiivisen kuvan. Se tulee kiinteästi seuraamaan sekä oman maamme että suurimpien ulkomaisten keskusten taidetapahtumia. Se varaa tilaa myös rakentavalle arvostelulle ja yksityisten mielipiteitten esittämiselle.

TAIDE on kaikista suunnista ja ryhmittymistä vapaa lehti. Sen yksinomaisena pyrkimyksenä on kuvataiteemme edistäminen.”

Pessi Rautio