Tulosta sivuYksilöllisyyden politiikot

Yksilöllisyyden poliitikot

Situationistit eivät pitäneet spektaakkelista


Passiivisia näyttelijöitä, oman elämänsä sivustaseuraajia, näin Kansainväliset situationistit näkivät kapitalismin vaikutukset ihmisiin. Elämisen tavat ovat ylhäältä annettuja, he väittivät. Elämisen tavat ja roolimallit tarjoillaan ihmisille kulutuksen katalogista. Vuosikymmeniä vanha kritiikki osuu myös tämän päivän kipupisteisiin. Kun situationistit kantoivat huolta television välittämästä kuvien todellisuudesta, tarjoavat Facebook, Twitter ja blogit kenelle tahansa mahdollisuuden julkiseen keskiaukeamapaikkaan. Spektaakkeli tarjoaa edelleen samaistumisen kohteita poptähtipersoonista blogikuningattariin. Roolien kätköissä piilee sama päämäärä ja tarkoitus: olla kuluttava kansalainen.


Situationistinen liike syntyi yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa nuoret ja radikaalit saattoivat kokea elävänsä nopeasti muuttuvassa mahdollisuuksien maailmassa. Toisen maailmansodan jälkeen nuorisokulttuuri alkoi vapautua, toisaalta myös kaupallistua. Talous kasvoi ja Algerian sodan päättymisen jälkeen reaalipalkat vain nousivat. Ranskassa elettiin vaurasta aikaa, jota presidentti Charles de Gaulle tervehti vuoden 1968 avajaispuheessaan ”levollisin mielin”.


Kulutustavaroiden ja erityisesti autojen ja televisioiden kysyntä kasvoi yhtä mittaa yliopisto-opiskelijoiden määrän kanssa. Fordistisessa kapitalismissa äärimmilleen hiottu työnjako merkitsi jokaisen keskittymistä työtehtäviinsä. Kommunikointi työajalla oli minimissään. Elämää työajan ulkopuolella alettiin viettää elokuvien, television ja radion äärellä. Nuoriso kulutti niin aikansa kuin rahansakin rock 'n' rolliin. Kapitalismi oli siirtynyt koskemaan ihmisten vapaa-aikaa. Lisääntynyt vapaa-aika johti pohtimaan, kuinka tuota aikaa tulisi käyttää.


Radikaalimarxilainen avantgarde-ryhmä Kansainväliset situationistit vastasi individualismin ja vapaan luovuuden ylistyksellä. Kansainväliset situationistit eli situationistinen internationaali oli utopialiike ja taideryhmittymä, joka toimi vuosina 1957-1972. SI (vakiintunut lyhenne) kuuluu 1900-luvun avantgarde-liikkeiden historialliseen jatkumoon dadan ja surrealismin jälkeen.


SI:n tyyli oli voimakas, provosoiva julistus.  Situationistit valmistautuivat muuttamaan maailman 2000-luvulle mentäessä. Aseinaan ryhmällä olivat taide ja politiikka. SI julisti yksilöllisen radikalismin nimeen.  Itsensä uhraamisen sijaan yksilön tulisi ottaa itsensä kaiken keskipisteeksi. Perspektiivi tuli kääntää vallan, ideologian, tai aatteen näkökulmasta yksilöllisyyteen. SI:n mukaan kaikki perustui yksilölle: kukaan ei voinut puhua yksilön puolesta eikä yksilö kenenkään toisen puolesta. Taistelu vallankumouksen, puolueen tai ideologian hyväksi itsensä hyläten on osa vieraannuttavaa spektaakkelin yhteiskunnan ohjelmaa.

 

Yleistettyä autismia


Vastauksena kysymykseen, mitä spektaakkeli on, liikkeen johtohahmo Guy Debord vastaa:


”Se ei ole mikä tahansa kuvajoukko, vaan kuvien välittämä ihmisten keskinäinen yhteiskunnallinen suhde. Sen sijaan, että kohtaisimme suoraan toiset ihmiset, kohtaamme spektaakkelissa suoraan vain kuvat.”


SI:n mukaan elämä spektaakkelin yhteiskunnassa on yleistettyä autismia. Yleistetyn autismin tilassa ihminen ei kohtaa edes itseään, saati sitten muita ihmisiä, ja tämä tekee elämisestä traagisinta.


”Mitä enemmän hän katselee, sitä vähemmän hän elää. Mitä paremmin hän tunnistaa itsensä hallitsevan järjestelmän tarjoamista tarpeen kuvista, sitä vähemmän hän ymmärtää omaa olemassa oloaan ja halujaan.”


(lue lisää situationisteistä  Taide-ehdestä)


 

Liisa Louhela


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä