Tulosta sivuPääkirjoitus

Tehtävänanto

 

Kuvataide on tietenkin parhainta vapaana, omat suuntansa ja kysymyksenasettelunsa itse valiten. Kaikki pyrkimykset määritellä taiteelle tehtäviä ulkopuolelta vääjäämättä joko latistavat taiteen tekemistä, tai vähintäänkin katsojan kykyä aistia teoksen finessejä. Tämä on yksi varsin käypä näkemys.


Varsinkin jälkikäteen taideteokselle asetetut toiveet herättävät jatkuvaa pohdintaa, tulivatpa ne hallinnolta toiveena parantaa taiteen siivin maan kilpailukykyä tai kuraattorilta haluna liittää taideteos kuvittamaan jotakin kehittämäänsä teemaa.


Toisaalta, on hauska muistaa, että joulukuussa päättyneeseen Talvisodan kansalliseen muistomerkkikilpailuun tuli 258 ehdotusta. Se on melko paljon, ja se puolestaan saattaisi kieliä siitä, kunhan kuvataiteelle vain annetaan jokin tehtävä, niin keinovarantoa ja innostusta tehtävän suorittamiseen löytyy valtavasti.


Muistomerkkiehdotuksia selatessa kuitenkin tuli pian selväksi, että niitä oli kahdenlaisia. Niitä, joissa oli kirjaimellisesti lähdetty muistamaan sotaa asettamalla esille siitä tyypillisimmin mieleen tulevia asioita: sankarivainajien määrää, suksia, hevosia. Kun aihe oli pääasia, jäi taiteellinen aiheen jäsentely vajaammaksi, maustavaksi lisukkeeksi.


Sitten olivat ne ehdotukset, joista saisi laadukkaan ja kiinnostavan julkisen teoksen. Mutta näistä monien kytkentä Talvisotaan oli etäinen, kenties jonkinlaisen assosiaation tasolla, mutta eivät ne oikein osanneet väittää tai kertoa tuosta sodasta mitään.


Kuvataiteen tuntuu olevan muutenkin vaikea sanoa mielipiteitä. Monen taiteenlajin tekijät sanovat, että jokin etukäteen annettu rajoite – kirjoittajalle vaikkapa tehtävä kirjoittaa jostakin aiheesta – saattaa olla juuri se tekijä, joka nostaa esille mielenkiintoisimmat ajatukset, luovimmat uudet ratkaisut, huumaavimmat synteesit ristiriitaisista aineksista. Kun taiteilija joutuu puristamaan kykyjään jonkin tehtävän mukaan, ”ulos mukavuusalueeltaan”, tulee teokseen parhaimmillaan ainesta ja potentiaalia, jota ehkä taiteilija itsekään ei ole arvannut itsessään olleen.


Picasson tunnetuin yksittäinen teos lienee Quernica, maalaus joka on yhden historiallisen tapahtuman muistomerkki ja joka liittyy tiettyyn aikakautensa poliittiseen tilanteeseen. Rembrandtin Yövartiota ei olisi, jollei olisi ollut porukkaa itseensä tyytyväisiä paikallisia napamiehiä, jotka halusivat itsensä maalattavan tauluun miehekkäissä asennoissa. Tehtävä ei siis välttämättä tee teoksesta huonoa. Ollakseen suurta taidetta teoksen on vain päästävä tehtävänannon itsensä sisältämän mallivastauksen ohi.


Niin, kuinka monta hyvää tarkoittavaa teosta olenkaan kuvataiteen puolella nähnyt: teoksia, jotka käsittelevät vaikkapa maahanmuuttajia, kodittomuutta tai mielenterveyttä, mutta ”käsittelevät” niitä vain näyttämällä, luettelemalla teemoihin liittyviä asioita. Kuinka monesti on sanottu, että tällainen teos toimii vain niille, jotka ovat valmiiksi samaa mieltä, signaalin tavoin vain ryhmähenkeä vahvistaen.


Niin, onko oikeastaan eroa siinä, että kuvataiteessa talvisota on sukset ja globaalin emigraation ongelmat on passi?

Kun Rembrandtin tai Picasson uutta kuvakäsitystä luova taito yhdistyi luovuutta rajaavaan tehtävänantoon, syntyikin jopa vapaan taiteen ja yhteisölle tärkeän asian liittoa laajempaakin merkityksellisyyttä, kestäviä teoksia.


Pessi Rautio

 

 

 

 


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä