Tulosta sivuJakamisen työ / Työn jakaminen

-11
Third Space, Sound Room IV, taiteilijat Jelena Glazova ja Dmitry Zherbin, 2014. Kuva: Ana Gutieszca.

Jakamisen työ / Työn jakaminen

Galleriakierroksella maksuttomissa taiteen tiloissa


 

Raha ja valta

 

Vuonna 2014 helsinkiläisten taiteilijoiden ja muiden taiteen työläisten keskuudessa puhuttiin paljon kentän rakenteellisista muutoksista. Sosiaalisen median ja kahvipöytäkeskustelujen lisäksi vanhoja toimintamalleja kyseenalaistettiin muun muassa Framessa ja taiteilijaseuroissa käydyissä keskustelutilaisuuksissa, Mustekalassa ja Taide-lehdessä. Erityisesti aiheina kuohuttivat kuratointi ja galleriavuokrat, jotka liitettiin helposti yhteen saman dikotomian ääripäiksi; vuokraa perivät galleriat julistettiin useaan otteeseen demokraattisiksi ja hierarkiavapaiksi, ja kuratointi tämän taiteilijalähtöisyyden uhaksi. Kuratointia ei kuitenkaan karkoitettu maasta, vaikka sen muodot ja tavoitteet Suomessa vielä vähän vieraita ovatkin – ensimmäiset kuratointiin erikoistuneet taiteen maisterit ovat valmistuneet nyt suomalaisista yliopistoista ja yhä useammin näyttelyissä mainitaan, kuka on teosvalintojen ja konseptien takana. Aihetta pohtivissa keskustelutilaisuuksissa tuotiin myös esiin se, että lähes kaikkien näyttelyiden takana on jonkinlainen valintaprosessi, vaikkei sitä kuratoinniksi kutsuttaisikaan.

 

Keskustelun keskiössä tuntuivat olevan ihmiskunnalle tyypillisesti raha ja valta: kenen ne ovat, kenelle kuuluvat ja miten niitä käytetään. Tähän yhtälöön liittyy olennaisesti kolmas elementti, joka monesti jää kahden ensimmäisen aiheen jalkoihin, mutta jota huomioimatta näitä ei voi edistyksellisesti käsitellä - raha ja valta kun ovat osa kolmiota, jonka kärjessä seisoo työ. Taiteen kentästä puhuttaessa on joskus helppo unohtaa, että keskustelun aiheena on kuin onkin työ, koska alalla työskentely on pääsääntöisesti omaehtoista ja monen tekijän kohdalla toisen työn tukemana tapahtuvaa kutsumuksen seuraamista. Tehdystä taiteen työstä ei useinkaan seuraa rahallista palkkaa, ainakaan määräänsä suhteutettuna. Työstä kuitenkin on kyse, minkä muistaminen voi auttaa rahan ja vallan jakautumisen ymmärtämistä.


-9
Sorbus-galleria, INFINITY DUET: WORLD WAR V, taiteilijat Prince Rama ja Antti Majava, 2015. Kuva: Sorbus-galleria.

 

Näyttelyn tuotanto vaatii taiteen tekemisen lailla paljon työtä. Valmiit teokset eivät itsessään riitä vaan ne on suhteutettava paikkaan ja tilaan, ripustettava tai rakennettava, valaistava ja saatava keskustelemaan usein oikuttelevan tekniikan kanssa, sekä mahdollisesti keskenään. Ennen ja jälkeen avajaisten on toimitettava iso kasa tuotannollista organisointia ja tiedotusta, puhumattakaan rahoituksen ja näyttelypaikan anomisen kaavakebakkanaaleista, jotka vievät nykyään noin puolet taiteilijoiden työajasta.

 

Viime vuosina Suomessa suurin osa taiteen esilletuomisen työstä on kuulunut taiteilijoille itselleen. Museoita ja muutamaa kaupallista galleriaa lukuunottamatta maamme taiteen kenttää ovat pyörittäneet taiteilijat järjestöinä, ruohonjuurigallerioina ja kansainvälisinä toimijoina. Pikkuhiljaa heidän joukkoihinsa on ilmaantunut näyttelytoimintaan erikoistuneita kuraattoreita,  tuottajia ja kasvattajia. Tämä on huolettanut joitain taiteilijoita, jotka ovat pelänneet sen tuovan muutenkin pienen rahallisen kakun äärelle lisää ruokittavia suita. Rahan ja vallan jakautumisen sijaan voisi kuitenkin olla hyödyllistä pohtia näyttelytuotantoa nimen omaan työn näkökulmasta: kuka sen tekee ja miksi? Voiko näyttelyitä tuottaa samalla itseilmaisun voimalla kuin taidettakin? Voisiko siihen liittyvän vastuun jakaminen auttaa taiteilijoita ensisijaisen työnsä tekemisessä? Ja jos näyttelytuotantoa tehdään yhteistyönä, kuka maksaa sen viulut?


-8
Sinne, Elastic Measures, taiteiliat Ole Martin Lund Bø, Jan Freuchen ja Linn Pedersen, 2014. Kuva: Ole Martin Lund Bø.

Avautumista

 

Osansa rahan ja vallan kakun jaottelusta määräävät taiteen apurahoja myöntävät säätiöt ja rahastot. Niiden lautakunnat pyrkivät antamaan tukensa tekijöille, jotka luotsaavat taidetta suotuisiin suuntiin ja vastaavat kentältä tai sen ulkopuolelta nousseisiin toiveisiin. Syksyllä 2014 Koneen Säätiö julisti myöntävänsä apurahoja “rohkeisiin avauksiin”. Hakijoita pyydettiin perustelemaan, miksi heidän toimintansa on innovatiivista, ja tukea saivat erityisesti kokeilevat, alaa uudistavat ja yhteistyötä edistävät hankkeet.

 

 

Koneen taiteelle myöntämien apurahojen joukossa olivat helsinkiläiset galleriat SIC ja Sorbus, joiden toiminta sijoittuu edellämainitun keskustelun ytimeen: näyttelyohjelmat on kuratoitu ilman avointa hakua, galleriat osallistuvat näyttelyiden tuotantoon ja vastaavat tilavuokrasta. Apurahaa Koneelta anottiin muun muassa juuri siihen, ettei taiteilijalta tarvitsisi laskuttaa näyttelyajasta vuokraa, ja suomalaisen taiteen kentän uudistus sekä yhteistyö mainittiin molempien gallerioiden hakemuksissa.

 

Sekä SIC että Sorbus ovat taiteilijoiden perustamia ja pyörittämiä. Tuotantotyö on opittu käytännön kautta ja kuratoriaaliset linjaukset syntyvät taiteilijoiden omien kiinnostuksen kohteiden myötä. Niiden toiminta on ammattimaista, mikä yhdessä yhtenäisten näyttelyohjelmistojen ja kansainvälisten projektien myötä on nostanut ne alalla toimivien arvostukseen ja myös tätä laajemman yleisön tietoisuuteen. “SIC haluaa pitää kiinni sisällöllisesti korkeatasoisesta näyttelyohjelmasta ja kannustaa keskusteluun taiteen muodoista, sisällöstä ja esillepanon konventioista. Nykytaiteen toimintaympäristössä kansainvälisyys on itsestäänselvyys ja kansainvälisten verkostojen luominen ja ylläpitäminen on yksi olennainen toimintataso”, kertoo SICin toiminnanjohtaja Inkeri Suutari.


-7
SIC, Kopioitu -näyttely, 2013.

 Tilaa jakamiselle

 

Muita ilmaisia näyttelyaikoja tarjoavia, ei-kaupallisia taiteen tiloja Helsingissä ovat muun muassa Sinne ja Third Space. Vuokrattomuus on näistä molemmille osa toimintaperiaatetta, vaikka ei helppo käytäntö olekaan. Sinnen tilavuokra maksetaan suurimmaksi osin suomenruotsalaisilla alueilla nykytaidetta tukevan Pro Artibuksen gallerialle myöntämällä tuella, ja Third Spacen vuokran maksavat sitä pyörittävät taiteilijat ja kuraattorit itse. Vaikka nämä neljä tilaa poikkeavat toiminnassaan hieman toisistaan, syyt vuokrattomuuteen ovat kaikissa samat: taiteilijoiden työn vapauttaminen, kokeellisuuden ja ei-kaupallisten projektien tukeminen, poikkitaiteellisuuden tuominen galleriatilaan ja kansainvälisten sekä kutsunäyttelyiden mahdollistaminen.

 

(Koko teksti luettavissa Taide-lehdessä.)


Hanna Ohtonen


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä