Tulosta sivuKritiikit

18.2.2016 11.27

Kaipuuta, tuskaa, kysymyksiä

perintö_kirja_01Valokuvakirjaa pidetään albumina, luettelona, jota ei ole tarkoitus sen kummemmin tulkita. Siksi valokuvataiteilijoiden kirjoja ei esitellä missään, paitsi jos aihe sallii itse kirjan ja sen epämukavan taideluonteen sivuuttamisen. Valokuvakirjat jäävät paitsi niin sanotusta taidepuheesta.

 

Book_of_Hours_cover

Kaipuuta, tuskaa, kysymyksiä

 

 

Valokuva on yksi tärkeimmistä nykytaiteen tekniikoista, mutta yksi varsinaisen valokuvataiteen muoto jää vieläkin harmillisen usein ilman kritiikkiä ja muuta huomiota. Tarkoitan kirjaa, joka sisältää pelkästään tai lähes pelkästään valokuvia, ei välitä tietoa eikä tyydytä uteliaisuutta, ei ole Taschen eikä Vuoden luontokuvat – vaan valokuvataidetta painetun kirjan muodossa: kirja, jonka taiteilija on yhdessä parin muun ammattilaisen kanssa tehnyt ilmaistakseen jotain, mitä ei muuten voisi ilmaista.

 

Näyttely on yhä valokuvataiteen oletusarvoinen näyttötapa. Kuitenkin valokuva on nimenomaan jäljennettäväksi soveltuva tekniikka, ja huolellisesti suunniteltu, moniaistinen kirja tuo teokset lähemmäksi katsojaa kuin majesteettiset, steriilit vedokset, joita gallerioissa on 1990-luvulta lähtien nähty.

 

Valokuvakirjaa pidetään albumina, luettelona, jota ei ole tarkoitus sen kummemmin tulkita. Siksi valokuvataiteilijoiden kirjoja ei esitellä missään, paitsi jos aihe sallii itse kirjan ja sen epämukavan taideluonteen sivuuttamisen. Valokuvakirjat jäävät paitsi niin sanotusta taidepuheesta.

 

Mutta valitus sikseen, niin tarpeellista kuin se onkin!


Pimenoff_Book_of_Hours_1
Ida Pimenoff: Book of Hours.

 

Ida Pimenoffin Book of Hours (Kehrer) ja Tekla Inarin Perintö – Legacy (Musta Taide) ovat molemmat viime vuonna ilmestyneitä valokuvakirjoja, kauniita lajinsa edustajia, keskittyneitä kokonaisuuksia täynnä taiteellista intentiota – juuri sellaisia teoksia, joilla ei julkisuudessa ole mitään paikkaa. Pimenoff on aiemmin tehnyt kaksi hieman toisentyylistä kirjaa; uuden formaatti on pienempi, luettavampi. Inarin paksukantinen, uhkaavan näköinen taas teos on esikoinen.


perintö_kirja_01

 

Teoksia yhdistää täsmällinen aihe, jopa tarinallisuus. Pimenoff pohdiskelee aikaa ja sen luonnetta. ”Mihin me olemme menossa?” hän kysyy. Nimi viittaa myöhäiskeskiaikaisiin rukouskirjoihin, ”hetkien kirjoihin”, joissa runsaalla kuvituksella oli tärkeä teologinen, opettava tehtävä. Niinpä Pimenoffin teoksessa on hauras hengellinenkin ulottuvuus. Jotakin kaivataan. Varmuutta siitä, ettei elämä ole vain mieletöntä vaellusta kohti kuolemaa?


perintö_teoskuva_3
Tekla Inari: Perintö – Legacy

Inarin kirjassa aihe on melkein tietokirjallinen. Hän tutkii Suomessa yli sukupolvien vaikuttavaa sotatraumaa, jonka suuret ikäluokat tahtomattaan siirsivät nykyisille 30–50-vuotiaille (joista on käytetty ilmaisua ”terapiasukupolvi”). Masennus on perinnöllistä. Aiheesta on helppo puhella kolumnissa tai baarissa; nimettyihin yksityiskohtiin meneminen taas olisi liian vaikeaa. Milloin ja kenen olisi pitänyt katkaista kierre? Miten muka?

 

(Lue koko arvio Taide-lehdestä 1/16)

 

 Antti Nylén

 

Tekla Inari: Perintö – Legacy. Aalto Photo Books / Musta Taide 2015. Graafinen suunnittelu Tekla Inari ja Jaakko Suomalainen, piirroskuvitukset Miina Pohjolainen.

Ida Pimenoff: Book of Hours. Kehrer Verlag 2015. Graafinen suunnittelu Tero Juuti.

 


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä