Tulosta sivuPääkirjoitus

Taide saa mennä, aina

 

Talkoot ovat niin tehokkaat, että yhtäkään kiveä ei jää kääntämättä säästöjen takia. Harmi vain, että jo suhteettoman suuri osa näistä kääntökohteista tuntuu löytyvän sivistyksen puolelta.


Yliopistot ja korkeakoulut joutuvat ennennäkemättömien henkilöstöleikkausten kohteeksi. Tavoitteena on näet parantaa kilpailukykyä. Ehkä ajatellaan että kilpailukyky paranee, kun korkeimman tutkimuksen ja koulutuksen väki siirtyy vaikkapa risusavotan tekijöiksi.


Kulttuurista ei kuitenkaan aina leikata, siellä myös lopetetaan kokonaan. Suomen vanhin museo, Rahakammio lopetettiin ilman inahdustakaan. Lahden ja Tampereen taidekouluista valmistuvat tänä vuonna viimeiset vuosikurssit. Vuodenvaihteessa Helsingin yliopiston piirustuslaitoskin lakkautettiin, aluksi ”väliaikaisesti”, mutta ihan ilman kummempia keskusteluja, viime kädessä ihan yhden ihmisen päätöksellä.


Kyseessä on sentään Suomen ensimmäinen ja vanhin taideopetusta antanut laitos, Turun akatemiassa jo vuonna 1707 aloittanut tyyssija akateemisen opetuksen ja piirustustaidon syvälle yhteydelle. Sivistyneen tuli osata hahmottaa ja selittää asioita myös piirtämällä, ehkä tuntea hieman taidettakin.

Näinhän saadaan toki akateeminen opiskelu tehostettua nopeaksi broilerikasvattamoksi. Mutta jos tässä kilpailukyvyn perään huudeltaisiin, niin kai juuri tieteen ja taiteen monimutkaisista yhteyksistä sitä saataisiin rakennettua ­tässä maailmassa, missä pärjätäkseen pitää laaja-alaistua ja nähdä uusia yhteyksiä asioiden välillä. Tällaista etuahan ajateltiin tulevan Aalto-yliopistostakin, mutta kyllähän siinäkin alkaa olla se taidepuoli ajettu täysin alas. Sata vuotta täyttänyttä kuvataidekasvatusta siellä sentään vielä opetetaan – vaikka kuvaamataidon opetustakin kouluissa on 2000-luvun mittaan jatkuvasti vähennetty.


Vanhuus ei ole syy lopettaa jotakin. Vanhuuttaan kuolevat vain ihmiset, eläimet ja kasvit. Muut täytyy erikseen päätöksellä tappaa. Nyt meidän on kai pakko kovasti tappaa.


Mutta – kuin aikojen merkkinä – kävi niin, että kymmenen vuotta ja kuusikymmentä kertaa lehdessämme näyttelyitä setänsä kanssa kiertäneen ja taidemaailmaa pohtineen pakinoitsija Prokuraattorin setä kuoli. Prokuraattori ei voi enää jatkaa.


Mutta ei tämä tähän lopu. Ensi numerossa on uusi pakinoitsija.

 

Pessi Rautio

 

 


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä