Tulosta sivuCheckpoint Taava 2-08

Taavapalkki-top



Stuckismista brändismiin?


taavakasvotPostmodernismin jälkeen on vältetty nykytaiteen määrittelemistä ismeillä. Vuodesta 1999 alkaen on kuitenkin ollut olemassa uusi ismi: stuckismi.

Kertoman mukaan stuckismi manifesteineen sai alkusysäyksensä, kun 1980-luvun lopulta lähtien mainetta niittäneen brittiläisen YBA-sukupolven (Young British Artists) tunnetuin naisedustaja Tracey Emin oli sanonut silloiselle miesystävälleen Billy Childishille, että tämän figuratiivinen taide oli ”stuck, stuck, stuck” (jumissa, jumissa, jumissa). Suomeksi voisi ehdottaa käännöstä jumismi.

Stuckistit ovat omalla tavallaan hyvin jumissa tänään – Childish ja toinen perustajajäsen Charles Thomson kehittivät ismin, jonka manifestin pääkohdat muistuttavat omalaatuisesti tarjoiltua kerroshampurilaista: Uuden figuratiivisen taiteen puolesta toimiva kansainvälinen taideliike ideoilla. Vastaan teeskentelevää käsitetaidetta. Vastaan antitaidetta. Ensimmäinen uusmodernistiryhmä.

Tyrmäävän estetiikkansa ja muunkin sisältönsä puolesta stuckistien internetsivut ovat kuin postimyyntiluettelo, jossa kerrotaan maailmassa olevan 154 stuckistia 38 maassa, ja yksi jopa Kankaanpäässä, Suomessa. Visuaalisesti tämä aineisto on täynnä sen verran ronskeja taidehistoria- ja populaarikulttuurilainoja, että siinä kuka tahansa sivistynyt ja avoin 1980-lukulainen postmoderni siteeraaja – vaikkapa Sherrie Levine – kalpenisi.

Stuckismi on julkisuutta hakeva taidepoliittinen liike: sen vastustus on kohdistunut erityisesti Lontoon Tate Modernin johtajaan Sir Nicholas Serotaan ja hänen tekemiinsä taidehankintoihin. Vaikka kiinnostus maalaukseen on jälleen vahvaa kansainvälisessä nykytaidekentässä ja sitä kautta stuckistien käsitetaidevastaisuus on jo vesittynytkin, vielä jaksetaan vastustaa YBA-taiteilijoita ja tietenkin heidän keulakuvaansa, supertähdeksi noussutta Damien Hirstiä.

Mutta eroaako stuckistien lainahakuisuus ja julkisuushakuisuus sitten kuitenkaan Hirstille tyypillisestä varastamisesta, lainaamisesta ja julkisuushakuisuudesta? Mielestäni siten, että Damien on ammattilainen, stuckistit eivät.

Damien Hirstillä on jo pidempään ollut Britanniassa omat hainhampaiset kriitikkonsa, ja New Yorkissa vuonna 2005 kriitikot luonnehtivat hänen näyttelyään ”hirveäksi” ja Hirstiä itseään ”rajusti yliarvostetuksi kiipijäksi”.

Alkuvuodesta 2007 Hirst ja hänen supertuntosarvilla varustettu galleristinsa Larry Gagosian suuntasivat lämpimämpään ja lempeämpään, miljonäärikeräilijöitä kuhisevaan Hollywoodiin avatakseen näyttelyn Los Angelesin Gagosian Galleryssa – vain muutamaa päivää ennen Oscar-juhlia. Tätä kirjoittaessani kokonaan assistenttien tekemiä kirkkoikkunan muotoisia perhosteoksia on myyty 55 miljoonan dollarin edestä.

Suomessa taidemarkkinoiden tutkija Pauliina Laitinen-Laiho on puhunut brändismistä, taiteilijan tuotteistamisesta siten, ”että taiteilijan tuotannon tunnistaa jopa 100 metrin päästä” (HS 18.2.2007, Taloustaito 2/2007).

Hirstin tapauksessa tämä voisi olla moninkertaisesti toteutettavissa vaikkapa Beverly Hillsin kukkuloilla, mutta keräilijät ostavat hänen nimeään myös teoksia näkemättä.

Tätäkö siis on 2000-luvun huipputaide – merkkejä, nimiä ja numeroita?

Taava Koskinen

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä