Luonnon lyriikasta parisuhteen ja pornon pohdintaan – Markus Konttinen, Kukka Paavilainen, Heidi Romo, Arto Korhonen

Markus Konttinen kuuluu Suomessa niihin pitkän linjan vahvoihin tekijöihin, jotka uskaltavat vaihtaa tyyliä ja tekemisen tapoja, hypätä sivupolulle vaikka eivät ehkä voisi ennakoida, mitä sieltä löytyy.

Luonnon lyriikasta parisuhteen ja pornon pohdintaan

Markus Konttinen
Kukka Paavilainen

Galerie Forsblom, Helsinki 1.3.–1.4.2007

Heidi Romo, Arto Korhonen

Galleria Bakeliittibambi, Helsinki 6.3.–25.3.2007

Markus Konttinen kuuluu Suomessa niihin pitkän linjan vahvoihin tekijöihin, jotka uskaltavat vaihtaa tyyliä ja tekemisen tapoja, hypätä sivupolulle vaikka eivät ehkä voisi ennakoida, mitä sieltä löytyy. 

Hänen ekspressiiviset maalauksensa tuntuvat olevan pitkän matkan päässä 1980-luvulla alkaneen uran alkuvaiheen intensiivisestä, pelkistävästä tekijänotteesta ja monokromaattisista värikentistä. Mutta tarkemmin katsottuna sekä kolorismi että tulkinnan herkkyys ovat edelleen läsnä, ja tämänkertaisiin luonnon, puutarhan ja puun teemoihin liittyvät kukat ovat figuroineet jo aiemmissakin teoksissa. 

Tästä huolimatta Konttinen on ottanut aimo loikan abstraktin ja esittävän välimaastossa tapahtuvaan, toisinaan suorastaan karnevalistiseen värin ja muodon orkestraatioon. Vaikka kompositioiden elementit tuntuvat muutamissa tapauksissa jääneen aavistuksen verran jäsentymättä, kokonaisuudessaan näyttely on vaikuttava esimerkki onnistuneesta irtiotosta. Siitä välittyy koskettavaa löytämisen riemua.

Kuvataideakatemiasta vuonna 2005 valmistuneen, priimusmaisteriksikin valitun Kukka Paavilainen (1976) debyyttinäyttelyssä on suuria, figuratiivisia elementtejä sisältäviä abstrakteja öljyvärimaalauksia pellavakankaalle. Näyttely on priimadebyytti, ainakin myyntimielessä: kaikki teokset, kahta lukuun ottamatta, on myyty yksityiskokoelmiin.

Ostajia on saattanut viehättää värin ja materiaalin käsittelystä välittyvä itsevarmuus ja helppouden tuntu. Sisällöllisessä substanssissa tuntuu kuitenkin vielä olevan paljon aikaa ja kypsyttelyä vaativia, ratkaisemattomia ongelmia. Myös suhde taidehistoriaan kaipaa selkiyttämistä, mikä problematisoituu etenkin joissakin mandalamuotoisissa, kovin suoraan Hilma af Klintistä muistuttavissa teoksissa. 

Nuori lahjakkuus ei tietenkään ole vastuussa sen seurauksista, että taidemaailma haluaa ottaa hänet heti syleilyynsä. Taidemaailma sen sijaan mielestäni on.

Arto Korhosen neljästä akvarellista ja yhdestä videosta koostuvassa näyttelyssä välineet ja sisällöt ovat hyvin hallussa. Kokonaisuuden pohjalta katoja voi kehittää itselleen luonnossa tapahtuvan dramaattisen tarinan, jossa on mukana Korhosen aiemmasta tuotannosta tuttu maastopukuinen mies. Mieleeni syntyy Twin Peaks -elokuvaklassikosta muistuttava jännitysvirite: maisemat pursuavat kätkettyjä salaisuuksia.

Heidi Romo käsittelee näyttävissä kromogeenisissa värivedoksissaan monitasoisesti perheeseen, parisuhteeseen, samansukupuoliseen rakkauteen ja myös pornografiaan liittyviä teemoja. Osa teoksista on toteutettu yhteistyössä Suomen Akatemian Pornoakatemia-tutkijaryhmän kanssa: sen jäsenet ovat toimineet valokuvien malleina.

Teoksista löytyy monia viitteitä taidehistoriaan, mutta minua mallien maalatut kasvot, joissa suu muuttuu tuijottavaksi silmäksi ja silmät suiksi, muistuttavat omanlaisessa erotiikassaan erityisesti surrealismista. Dynaamisuudessaan ja herkässä veistoksellisuudessaan toisiinsa eri asennoissa kietoutuneet mies- ja naisparit ylittävät kaikki ahtaat hetero- ja myös homokäsitykset.

Taava Koskinen
Kirjoittaja on ”kolmanteen tilaan” loksahtanut taidekriitikko

Palaa otsikoihin