Tulosta sivuKritiikit 2–08

28.10.2008 10.56

Kokoelma kymmenellä nakkisormella – Swanljungin kokoelma Vaasassa

Vaasa-Hannu Vaisanen,Kari Kenetin ja Anne-Maj Salinin kuratoima näyttely Tuhlaajapojan paluu Kuntsin modernin taiteen museossa Vaasassa esittelee kaupungissa syntyneen Swanljungin kerääjäpersoonaa.


    Hannu Väisänen, October Red, 2007. Öljy Kankaalle 130 x 110 cm.


Kokoelma kymmenellä nakkisormella

Tuhlaajapojan paluu – Swanljungin nykytaiteen kokoelma
Kuntsin modernin taiteen museo, Vaasa, 15.3.–1.6.2008


Martti Aihan (1952) intarsiateos Soul (1989), Georg Gudnin (1961) avara ruskeasävyinen islantilaismaisema #43 (2002), Pasi Karjulan (1964) veistos Sauna palaa (2003) sekä Helena Hietasen (1963) Ihania muistoja: Letunpaistaja (1994) aiheuttavat katsojassa väristyksiä tai nostavat suupielet ylöspäin.


Kaikki nämä teokset sisältyvät helsinkiläisen hammaslääkäri Lars Swanljungin parinkymmenen vuoden aikana keräämään nykytaiteen kokoelmaan, jota mainostetaan yhdeksi merkittävimmistä pohjoismaisista yksityishenkilön keräämistä kokoelmista. Kari Kenetin ja Anne-Maj Salinin kuratoima näyttely Tuhlaajapojan paluu Kuntsin modernin taiteen museossa Vaasassa esittelee kaupungissa syntyneen Swanljungin kerääjäpersoonaa.


Kokoelman pääpaino on 1990-luvun suomalaisessa nykytaiteessa, mutta kaksikielisestä kodista lähteneenä Swanljungille on ollut luonnollista, että hän on keskittynyt kokoelmassaan pohjoismaiseen taiteeseen.



   Anne-Karin Furunes, Solveig V, 1998. Öljy perferoidulle kankaalle, 160 x 160 cm.


Erityisen laaja on kokoelmassa islantilaisen käsitetaiteen osuus. Taiteilijanimiä ovat Hreinn Fridridsson (1943), veljekset Kristján (1941) ja Sigurdur Gudmundsson (1942), Georg Gudni, Hulda Hákon (1956)ja Rurí (1951). Merkille pantavaa on, että Swanljung alkoi kerätä heidän töitään jo ennen kuin tekijät olivat maailmantähtiä ja ennen kuin muut kansainväliset kokoelmat ja säätiöt hankkivat niitä omistukseensa.


Sama koskee oikeastaan muutakin pohjoismaista taidetta. Norjalaisen Anne Kristine Dolvenin (1953) valkoisen värin ilmaisua tutkivat maalaukset olivat Swanljungin ostoslistalla jo ennen kuin taiteilija oli aloittanut varsinaisen maailmanvalloituksensa. Suhteellisen varhain kerääjä hankki myös Bård Breivikin (1948) kaksi teosta sarjasta Partitur for en lengre samtale (1988). Myöhäisempiä hankintoja sen sijaan on Anne-Karin Furunesin (1960) vahvasti suurennettua valokuvarasteria muistuttava maalaus Solveig V (1998).


Näyttelyssä on kaksi ruotsalaisen Ernst Billgrenin (1957) teosta, Sven Duva (2003) ja Kaivattu kettu (1999). Jälkimmäistä voi pitää kerääjän alter egona: hän on itse ”kaivattu kettu”, jota gallerioiden takahuoneissa odotetaan ostajaksi.


Tässä piilee ehkä oikeastaan yksi Swanljungin kokoelman vaara, jonka kerääjäkin tiedostaa. Hänen kokoelmastaan suuri osa on hankittu Galerie Anhavalta. Swanljung ei haluaisi olla yhden galleristin ”puudeli”. Laajempi silmäily taiteen koko kentälle voisikin tehdä hyvää kokoelmalle tulevaisuudessa.


          Ernst Billgren, Sven Dufva, 2003. Sekatekniikka ja öljy kovalevylle 132 x 135 cm.


Kolmannen polven kerääjänä Lars Swanljung tajusi heti alkaessaan taiteen keräilyharrastuksensa, että hänen täytyi keskittyä johonkin, koska kaikkea ei voi kerätä. Siinä mielessä kokoelma eroaa esimerkiksi hämeenlinnalaissyntyisen Vexi Salmen kokoelmasta, joka perustuu enemmän impulsiivisiin kerääjän mieltymyksiin kuin systemaattisesti etenevän Swanljungin.


Sen jälkeen kun hän oli tehnyt päätöksen kokoelman deponoinnista Kuntsin modernin taiteen museoon Vaasaan, keräilyn luonne muuttui hieman, koska siitä oli tuleva museokokoelma. Ehkä juuri Vesa-Pekka Rannikon (1968) läpivärjätystä kipsistä tehty reliefiveistos Topelius (2006), joka on toisinto Vaasassa olevasta Topelius-patsaasta on liiankin ilmeinen hankinta.


Lars Swanljungia ei voi kerääjänä syyttää sukupuoli- tai lajisyrjinnästä. Kokoelmassa on runsaasti naisten tekemää kuvataidetta. Kerääjä ei ole myöskään kaihtanut uusia taidemuotoja, valokuvaa, video- ja jopa ääninauhataidetta, vaan on rohkeasti valinnut keräämiensä teosten joukkoon esimerkiksi amerikkalaisen Christian Marclayn (1955) dvd-teoksen Telephones (1995) ja Santeri Tuorin (1970) Bogeyman-videon (2001/2004) sekä J.O. Mallanderin (1944) Forward! Eteenpäin! 1962. Muun muassa Kekkosen nimen lukemista esittelevä nauha on julkaistu ensimmäisen kerran 1969. Cd-levyksi se on puristettu 2004.



    Santeri Tuori, Bogeyman, 2001/ 2004. DVD-videoprojisointi 8’23’’.


Kokoelman valokuvaajanimet ovat viime vuosina tunnettuutta Suomessa ja maailmalla saaneita kuten Elina Brotherus (1972), Aino Kannisto (1973), Pertti Kekarainen (1965) ja Jouko Lehtola (1963). Erittäin hyvin Swanljungin kokoelman minimalistiseen linjaan soveltuvat myös vähäeleiset Marko Vuokolan (s. 1967) kuvat. Esimerkiksi kaksiosaisen 7th Wave -teoksen äärellä on vietettävä pitkä tovi, ennen kuin havaitsee kuvissa pienen eron.


Huumoriakaan ei Swanljungilta kerääjänä puutu. Siksi kokoelmassa on esimerkiksi Jani Leinosen (1970) Kirje (Hyllytetyt Elovena-mainokset) (2008). Hankintapäätös syntyi, kun Swanljung näki teokseen kehystetyssä kirjeessä sukulaisjuristinsa allekirjoituksen.


Kokonaisuudessaan Lars Swanljungin kokoelma jatkaa kauniisti Vaasassa Simo Kuntsin modernin taiteen keräämiseen perustuvaa traditiota nykytaiteen puolella. Yksityishenkilön omalla työllään keräämä kokoelma on saavutus, jonka kaltaisia maassamme voisi olla runsaamminkin. Toisaalta taiteen kerääminen vaatii pitkäjänteistä työtä, jota taas muskeliveneen hankinnassa ei tarvita...


Tuhlaajapojan paluu -näyttely osoittaa, että Swanljungilla on innostusta ja pitkäjänteisyyttä riittänyt. Henkiseksi ja aivan konkreettiseksikin palkkioksi voisi lukea sen, että näyttely siirtyy ensi vuonna Malmön taidemuseoon nimellä Swanljung möter Malmö konstmuseum.


Marjatta Hietaniemi

Kirjoittaja on vapaa kulttuuritoimittaja.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä