Tulosta sivuBlogikatsaus

Rahasta, Stendhalin syndroomasta ja kokoomuspolitiikasta


Suomalaiset taiteilijat bloggaavat ahkerasti taidemaailman käytännöistä. Alkuvuonna blogeista löytyi  myös filosofista pohdintaa ja värejä.

Vaikkei sana 'taantuma' taiteilijoiden ja muiden taidemaailman toimijoiden blogeissa vilisekään yhtä usein kuin uutisissa, on raha ollut yksi taideblogien pääaiheista vuoden ensimmäisinä kuukausina. Taiteilijat ja muut taidekentän toimijat ovat käsitelleet verkossa mm. taiteilijan palkkausta, apurahoja ja koko taiteen rahoitusjärjestelmän uusimista. Taiteilijoita tuntuu muutenkin ajavan kirjoittamaan lähinnä taidemaailma ja sen käytännöt, ei niinkään oma taide. Se on toki luonnollista – visuaalisesta ei tarvitse tehdä sanallista...

Suomalaisen blogikulttuurin korkea kommentointikynnys näyttää pitävän kommentoijat poissa myös taideblogeista. Keskustelu käy kuumana usein vain rahasta; jokaisella tuntuu olevan mielipide siitä, miten ja kenen kustannuksella taiteilijoiden tulisi työtään tehdä. Hämmästyttävää onkin, että taiteesta puhuttaessa raha saa niin suuren painoarvon. Missä on taideyleisön intohimo, missä tunteelliset kommentit ja kritiikit teoksista ja tekijöiden ajatuksista? Missä piileskelevät kaikki ne, jotka sanovat etteivät ymmärrä taidetta – eivätkö juuri taiteilijoiden blogit olisi hedelmällisiä paikkoja vuorovaikutukseen?

Rauhallisesti rahasta


Taiteilijoiden taloudellinen asema on kiistaton ongelma, mutta oli riemastuttavaa löytää blogiviidakosta edes yksi merkintä, jossa taiteilija uskalsi olla murehtimatta siitä. Valokuvaaja Martti Kapanen otti rennosti, kun projekti, johon hän osallistui, jäi vaille Suomen Kulttuurirahaston apurahaa. Kapanen kirjoitti blogissaan: "No, jääpähän aikaa enemmän muille touhuille. Jospa vaikka ottaisi kesän hieman rauhallisemmin?"

Loistava asenne. Vaikka ajan asettaminen rahan edelle tuntuu suurelta teolta, valinnan pitäisi tietysti olla itsestään selvä. Joskus taiteilijakin voi laskeutua barrikadeilta ja olla tyytyväinen tilanteeseensa.

Lukijoiden kommentit pysyvät melko vakioina riippumatta siitä, mikä taiteilijan oma asenne rahatilanteeseensa on. Rahan mainitseminen saa aikaan kiivasta keskustelua siitä, mitä halutaan taiteilijoille mahdollistaa. Milloin apurahajärjestelmää syytetään siitä, että se kahlitsee taiteilijoiden yhteiskuntakriittisyyttä, milloin vaaditaan taiteilijoita tuottamaan vain sellaisia teoksia, joita ihmiset haluavat koteihinsa ostaa. Voinkin vannoa, että raha tulee pysymään yhtenä taideblogien ykköspuheenaiheista jatkossakin – ikävä kyllä, sillä taiteessa tapahtuu kaikkea muutakin, kaikkea sellaista, johon taiteilijoille soisi mahdollisuudet perehtyä ja keskittyä ilman taistelua työnsä toteuttamisen materiaalisista mahdollisuuksista.

Rehellisyyttä teoksen edessä


Taidegraafikko Pekka Hannula saa kunnian siirtää meidät mukavampiin aiheisiin. Hannula kirjoitti Stendhalin syndroomasta blogissaan maaliskuun alussa: "Stendhalin oireyhtymä tarkoittaa lyhytaikaista taidenautinnon aiheuttamaa ylikuumenemistilaa, jossa teoksen kokija ikäänkuin musertuu hetkellisesti teoksen ihanuuden tai ylivertaisuuden alla.”

Stendhalin syndrooma lienee nimenä tuttu jokaiselle taiteeseen perehtyneelle. Syndrooman sympaattisuus piilee sinä, että se paljastaa uhristaan jotain: kyvyn jättää analyyttisyys, kyynisyys ja kiiltävä kuori taidemuseon narikkaan ja ottaa teokset vastaan suoraan ihon alle. Hannula uskaltaa myöntää, ettei tarvitse ulkomaanmatkoja saadakseen Stendhalin syndroomaan verrattavia väristyksiä. Niitä voi saada kotimaassakin: viimeksi Ateneumin Kalevala-näyttelyssä, jossa Hannula näki Stiina Saariston lyijykynäteoksen.

Taiteen arvioinnista kirjoitti maaliskuussa myös Kulttuurinavigaattorin Heikki Kastemaa, joka vertasi kritiikin tilannetta meillä ja muualla: "Esimerkiksi Ruotsissa ja Englannissa kriitikko on usein keskustelun moottori, ei häntä käsitetä auktoriteettimaisena oraakkelina, kuten Suomessa." Auktoriteetin jalustalle väkisin asetettu kriitikko ei saa olla rehellisesti sitä mieltä kuin on, sillä hänen pitää käyttää valtaansa kulttuurin markkinointiin. Varsinkaan yleisesti tunnustetuista tekijöitä ei saa kirjoittaa negatiiviseen sävyyn. Kritiikki on joskus poikinut jopa uhkauksia!

Väitän, että kriitikon tärkein tehtävä on olla rehellinen. Se voi toisinaan olla vaikeaa, kun kohtaa suuria nimiä, mutta eniten kriitikon työtä vaikeuttavat lehtien kritiikeille antamat alati pienenevät tilat. Kun rehellisyyteen pyrkivä arvio pitää tiivistää aina vain lyhemmäksi, jotta se mahtuisi lehteen, on siitä usein poistettava terävimmät kärjet kumpaankin suuntaan. Kun perusteluille ei anneta tilaa, arvostelu näyttää helposti heppoiselta hutkimiselta, ellei sen kulmia pyöristä.

Kritiikin toinen puoli on itsekritiikki, jota taiteilijat saavat työssään mittailla. Kun teosta tehdessä mielessä siintävät jo tulevat arviot, taiteilija lamaantuu perfektionismiin. Helmikuussa Pekka Hannula pohti täydellisyyden tavoittelua esteenä taiteilijan työlle ja muistutti: "Hyvän ja ainutkertaisen taiteen tekeminen on aina riski ja hyppy tuntemattomaan. Tällöin liikutaan asioiden parissa, joita ei osata ja joissa voi alkuun epäonnistua oikein kunnolla."

Kysymyksiä Kokoomukselle


Taiteilija Risto Kajolla on meneillään mielenkiintoinen projekti. Hän etsii kokoomuslaista kulttuurintuntijaa, jolle saisi esittää provosoiviakin kysymyksiä. Kajo julkaisi blogissaan Kokoomukselle lähettämänsä kirjeen, jossa hän kertoo haluavansa selvittää puolueen kannan esimerkiksi "huonoihin humanisteihin, jotka eivät työllisty vaan elelevät verorahoillanne". Vastausta helmikuun puolivälissä lähetettyyn kirjeeseen hän ei ole vieläkään saanut, mutta toivottavasti saa. Vaikka Kajo on sittemmin huomannut, ettei ole ollenkaan selvää, mihin ja keihin hän on politiikan kentällä pettynyt, sekä blogin että taiteen materiaalina tällaiset keskustelut kutkuttavat potentiaalillaan. Ne voivat tuottaa tuloksenaan jotain sellaista, josta Kajon wardimaisen koloristinen muotokuva Sauli Niinistöstä on vasta kevyt aavistus.

Raisa Jäntti


Lähteinä blogit:

Martti Kapanen: Kapasia (http://kapasia.blogspot.com)
9.2. Vapautus velvoitteesta

Pekka Hannula: Luovuksissa (http://luovuksissa.blogspot.com)
16.2. Pako täydellisyyden vankilasta  
2.3. Stendhalin oireyhtymä  

Heikki Kastemaa: Kulttuurinavigaattori (http://kulttuurinavigaattori.blogspot.com)
2.3. Kukoista kulttuuri aina!

Risto Kajo: Art of Risto Kajo (http://ristokajo.blogspot.com)
18.2. Avoin kirje
1.3. Poliitikko, vesiväri ja muste paperille, 2009



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä