Tulosta sivuPääkirjoitus 2-09



Kulttuurin tulevaisuus


Picassosta on hyvä aloittaa. Hän, jonka etunimeä ei edes tarvitse mainita, lienee kaikkien aikojen tunnetuin moderni taiteilija, ja hänen teoksiaan on tulossa Suomeen syksyllä. Niinpä varmaankin ensimmäistä kertaa Suomen taide-elämässä Ateneum myy ennakkolippuja näyttelyyn: voi valita aamu- tai iltapäivän sisäänpääsyn. Ihmisen on hyvä oppia ennakoimista kulttuurinkuluttamisessakin. En usko että huolella tehty Picasso-näyttely millään voisi kovin huono olla; mutta se ajatus, että näyttely tiedetään jo puoli vuotta edeltä käsin ehdottomasti katsomisen ja lippujensa arvoiseksi on loppujen lopuksi tietynlainen uutuus kuvataiteen ”kuluttamisessa”. Siinä ei juuri kriitikon mielipiteet paina.

Mannerheim on toinen merkittävä – ja ennen kaikkea tunnettu – historian henkilö. Hänestä tehdyn elokuvan tuotannon kariutumisesta kannettiin murhetta lehdessä toisensa jälkeen. Jos kaikki ne elokuvat, joita on joskus meinattu tehdä käsiteltäisiin samalla huolella mediassa, niin kulttuuriaiheet hallitsisivat suvereenisesti koko tiedonvälitystä.

Taloudestahan näissä on kysymys. Iso satsaus tähtää isoihin tuloihin, mielellään osittain jo etukäteen. Iso näkyy pitkälle, ja tosiasia on, että vain ennalta tunnetusta voi kukaan innostua ennakkoon.

Olemme kai vihdoin oppineet, että raha ei haise: sponsoriraha on aivan yhtä hyvää kuin vero- tai veikkausraha. Taidelaitokset, siinä kuin urheilu- ja tiedeinstituutiotkin ovat viimein saaneet pitkään tavoittelemansa vapauden käyttää resurssejaan rahoituksen hakemiseen eri tahoilta.

Rahan viimeinenkin haju tuntuu nyt hälvenevän myös muuten. Yleisradion televisiouutisissa 8.3. kerrottiin Mainostajien liiton arviosta, jonka mukaan ainakin puolet suomalaisista mainostajista vähentää tänä vuonna nimenomaan sponsorointiin käyttämäänsä rahaa. Kulttuurin kakku tästä rahoituksesta on ollut noin seitsemäsosa – hieman vähemmän kuin esimerkiksi jääkiekon. Mitäs tämä tämmöinen nyt on? Sieltähän sitä rahaa piti saataman, koko ajan enemmän, koko ajan vapaammin.

Sponsorirahoituksen asiantuntija urheilun puolelta, Erkki Alaja arvioi samassa uutisessa, että jopa neljännes tästä rahoituksesta häviää tämän vuoden aikana. Mutta Alaja oli kuitenkin yllättävän vähän huolissaan. Hänen mukaansa ei tämä urheilussa tuloksiin vaikuta, ennenkin se varsinainen työ on tehty hiihtoladuilla ja lenkkipoluilla. Ja voi olla, että niukkuus saa aikaan sen, että sponsoritohinan sijaan keskitytään pelkästään olennaiseen, eli urheiluun.

Voisiko kulttuurissa käydä samalla tavoin? Veikkaan että voisi. Tässä opetusministeriön vuoden alussa asettamalle Kulttuurin tulevaisuus –toimikunnalle ilmainen vinkki.

Raha-asioita sivusi jo edeltäjäni päätoimittajana, Arja Elovirta, ensimmäisessä pääkirjoituksessaan vuonna 2006. Tosiasia on ettei rahan merkityksestä mihinkään pääse. Sen vuoksi voisikin suuntautua sellaisiin asioihin joiden merkityksestä pääsee edes johonkin. Sellaista taide sisältöineen on.

Mutta miten varaisi aikaa sellaiselle taiteelle, joiden tekijä tai aihe ei vielä ole kaikkien huulilla. Ehkä voitaisiin spektaakkelien sijasta suunnata siihen, mitä jokin asia merkitsee meille merkitsee, eikä mitä se merkitsee julkisuudelle.

Pessi Rautio


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä