Tulosta sivuKritiikit

18.4.2010 20.49

Mielikuva ja kuva – Afrikan voima -näyttely, EMMA

Maki MamiWata 000Afrikan taiteen, erityisesti kuvanveiston (itse asiassa kulttiesineen) vaikutus länsimaiseen modernismiin 1900-luvun alussa ja toisaalta suomalaiseen taiteeseen on monimutkainen ja edellisen osalta paljon tutkittu aihe.

Tanssinaamiot 1800-luvunloppu
Tanssinaamiot, 1800-luvun loppu, Kamerun, puu, Etnografiska museet, Stockholm. Kuva: Toni Sandin.

Afrikan voima – Kolme näkökulmaa, EMMA – Espoon modernin taiteen museo, 6.6. saakka. 

Afrikan taiteen, erityisesti kuvanveiston (itse asiassa kulttiesineen) vaikutus länsimaiseen modernismiin 1900-luvun alussa ja toisaalta suomalaiseen taiteeseen on monimutkainen ja edellisen osalta paljon tutkittu aihe.

Emman Afrikan voima -näyttelyssä valittu näkökulma tuntuu hyvin museopedagogiselta: afrikkalaisen taiteen vaikutus erilaisina kubismeina ja karheana ekspressionismina Ranskassa, Tshekissä, Venäjällä ja Saksassa 1900-luvun alussa tulee selväksi (vaikka tiedämme, että näkemämme taiteilijat kävivät Pariisissa, jossa Picasso ehti ensimmäisenä esittelemään uuden idean – varastettuaan sen ehkä Braquelta. Joka tapauksessa hänen häikäisevän häikäilemättömän eleensä vaikutus oli valtava).

Näyttelyssä kuitenkin ilmenee, että taiteilijoista jotkut ovat omaksuneet entiseen tekotapaansa ”afrikkalaisia” piirteitä, toiset eivät, vaikka olisivat itse käyneet paikan päällä työskentelemässä. Kolmas Afrikassa käynyt porukka taas on kääntänyt kulttuurishokkinsa taiteensa eduksi.

Modernismin variaatioita teemasta 

Näyttelyssä on paljon modernismin historian suuria nimiä, joilta on esillä harvoin nähtyjä teoksia. Tshekkiläisen Osma-ryhmän taiteilijat innostuivat Pariisissa näkemistään uusista ideoista, tuloksena loistavia kubistisia maalauksia. Bateau-Lavoirin taiteilijajoukkoa löyhästi kaveeraava Fernand Léger omaksui perusteellisesti kubismin muotokielen, mutta lavastus- ja pukuluonnokset näyttävät virkistävän puolen hänen muuten ronskin rakenteellisesta taiteestaan. 

Karl Schmidt-Rottluff Maria.JPG
Karl Schmidt-Rottluff, Maria, 1918. Staatliche Museen zu Berlin, Kuppferstichkabinett.

Esim. Karl Schmidt-Rottluffin ja muiden saksalaisten puupiirrokset osoittavat, kuinka kaksi eri suuntausta, kubismi ja ekspressionismi, älyllinen ja intuitiivinen ilmaisu kuvasivat samoja aiheita. Venäläisten avantgardistien kansantaiteen ja kubismin sekoittaminen tuntuu yhdistävän molemmat suuntaukset kuviksi, joissa on samaa lumoa kuin afrikkalaisissa veistoksissa.

Suomalaisille 1900-luvun taiteilijoille kubismi on suodattunut enemmän Cézannen modulaation kuin Picasson tahtogeometrian tai analyyttisen kubismin kautta. Akseli Gallen-Kallela ja Hugo Backmansson tavoittivat Afrikan kovan valkoisen valon ulkoilmamaalauksen hengessä, muuten afrikkalaisuus oli heille eksotiikkaa ja eskapismia, kuten tulevalle modernistille Birger Carlstedtillekin. Wäinö Aaltosella sentään oli hyvä kubistinen kausi, vaikka hän tuolloin piti itseään futuristina.

Nykytaiteilija näkee Afrikan toisin

Yli 50 vuoden aikaharppaus 1900-luvun alusta 14 suomalaiseen nykytaiteilijaan sisältänee väitteen, että Suomessa tällä välin vallitsivat muut -ismit. Kuitenkin meillä oli Heikki Virolainen, jonka teokset olivat vertaansa vailla maagisuudessa ja esim. Saarikoski-päät ”afrikkalaisinta” mitä Suomessa on tehty.

Nykytaiteilijat näyttävät kokevan Afrikan yksilöllisistä materiaali- ja muotomieltymyksistään käsin, ja monet ovat aidosti kiinnostuneita maanosan valtavista yhteiskunnallisista ongelmista. Villa Karon suotuisat olosuhteet eivät aina ole paljastaneet afrikkalaisuuden ydintä, varsinkaan jatkuvasti ympäri maailmaa matkustaville menestyjille. Joillakin se näkyy vapauttaneen akateemisia hyytymiä; vaikka ei välttämättä tarvitse matkustaa Afrikkaan löytääkseen sisimmästään.

Hienoimmat afrikkalaiset veistokset nähdään nykyään etnografisissa museoissa, muuten Afrikka on koettava valoineen, väreineen, äänineen ja hajuineen. Tämän ovat tavoittaneet Stefan Bremerin ja Tuomo-Juhani Vuorenpään valokuvat. Tapani Mikkosen työskentely muuttui radikaalisti Afrikassa oleskelun aikana. Ilkka Väätin pelkistetyn dekoratiiviset teokset, joita olisi kaivannut lisääkin, tuntuvat päässeen kaikkein lähimmäksi sitä mitä afrikkalainen naamio tai veistos on: salaperäinen, sulkeutunut, voimakas ja hienostunut. Teemu Mäen jättimaalauksessa vakavat afrikkalaisnaiset tuijottavat kuin transsissa räikeän valon ja värikkäiden varjojen muotoillessa kasvonpiirteitä.       

Maki MamiWata 000
Teemu Mäki Voodoo Women (Three Generations of Mami Wata Voodoo Women: Adjovi, Ayaba and Napa Gbagassi) öljy kankaalle 2009.

Marika Mäkelän ”afrikkalaiset” äiti ja lapsi-kuvat muistuttavat juuri nyt: nainen on Afrikan tulevaisuus. Joidenkin teosten rytmi ja materiaali saattaa olla syy liittää ne teemaan, kuten Kimmo Pyykön veistokset tai Martti Aihan mystinen 20-osainen tilateos ja herkkä bambuveistos.     

Näyttelyarkkitehtuuri ja ripustus ovat upeat. Afrikkalaisten veistosten hajauttaminen eri tyylien ja aikakausien joukkoon tuntui ensin oudolta, mutta ne sopeutuvat jokaiseen tilaan loistaen siellä kuin jalokivet. Kokonaisuus osoittaa silti, kuinka vaikeasti jäljitettävää afrikkalaisen taiteen vaikutus on: osa kunnianhimoisen näyttelyn teoksista ikään kuin väittää mutta ei täysin todista kuuluvansa näyttelyn teemaan. Selvää on, että näyttely on vain yksi onnistunut ehdotus lukemattomista mahdollisista; Afrikan taiteen vaikutus länsimaiseen taiteeseen on monipuolinen ja jatkuva.

Ullamaria Pallasmaa

EMMA-Afrikka 0018 web

EMMA-Afrikka 0010 web

EMMA-Afrikka 0007 web


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä