Tulosta sivuKritiikit 2-11

15.4.2011 9.00

Teos työstään tykkäävistä - SARV:in juhlajulkaisu

Kritiikin-kasvot,-kansi”Mitä väliä minun rimpuilullani on? Kuka kaipaa tätäkään turhanaikaista riipustusta, jonka olen joutunut tiivistämään 2500 merkkiin?”
Kritiikin-kasvot,-kansi

Kritiikin kasvot. Toim. Heikki Jokinen. Ulkoasu Pia Pettersson, Suomen arvostelijain liitto ry, 2010.


Populismin nousu ja kulttuurin viihteellistyminen. Siinä teemat, jotka nousevat esiin Arvostelijoiden liiton tuottaman 60-vuotisjuhlajulkaisun kirjoituksista. Kolmentoista kokeneen kirjoittajan näkemykset kriitikon työstä hahmottelevat kritiikin nykyhetkeä ja tulevaa, sekä katsovat sopivasti taaksepäin niin että kokonaiskuva laajenee. Kirjoittajien henkilökohtainen lähestymistapa ja omasta taiteenalasta lähtevä näkövinkkeli tekee kokoelmasta kiinnostavaa luettavaa.


Teos on puolustuspuheenvuoro ammattikriitikoiden tarpeellisuudesta. ”Mitä väliä minun rimpuilullani on? Kuka kaipaa tätäkään turhanaikaista riipustusta, jonka olen joutunut tiivistämään 2500 merkkiin?” kysyy sarjakuvia arvosteleva Ville Hänninen. Hän ja muut kirjoittajat vastaavat: taide on merkityksellistä ja siitä kirjoittaminen on merkityksellistä. Taide ansaitsee arvostelunsa. Kritiikillä on tehtävänsä ”arvottavana, analysoivana ja uusia asioita esittelevänä tekstinä”, kuten Maila-Katriina Tuominen summaa. 


Mutta miksi kriitikoiden tarvitsee puolustaa työtänsä? Kritiikin kasvojen jokainen kirjoittaja käsittelee enemmän tai vähemmän murrosta, joka mediassa on viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtunut. Kulttuurisivujen määrä on niukentunut ja ammattikriitikoiden työn arvo on vähentynyt sosiaalisen median klikkauskulttuurin lisääntyessä. Internet on lisännyt mielipiteiden määrää, sekoittanut samalla soppaan kysymyksen kaupallisista intresseistä ja pohditut perustelut ovat väistyneet ”tykkäämisen” tieltä. Populistisen asenteen myötä kriitikoiden on täytynyt uudelleen määritellä työnsä ja mukautua uuteen tilanteeseen. Yksi tämän teoksen kantavia teemoja onkin, että muuttuneessa työympäristössä kriitikoilla itsellään ei ole varaa löysäilyyn. Jos ammattikunta haluaa säilyä, täytyy tekijöiden itsensä olla jatkossakin laaja-alaisia, ammattitaitoisia ja intohimoisia keskustelun herättäjiä.


Mielenkiintoista olisi ollut lukea myös jonkun sellaisen kriitikon kirjoitus, joka on tullut kentälle vasta 2000-luvulla. Uudet kriitikot esittävät varmasti samoja kysymyksiä itselleen kuin konkarit, mutta ilman vertailun sallivaa kokemusta. Kirjasta käy kuitenkin hyvin ilmi se, että joka aikakaudella on omat hankaluutensa. Sotien jälkeen kamppailut käytiin sukupolvien välillä ja poliittisesti läpivärjäytyneiden lehtien toimituksissa. Nykyään painitaan lyhytjänteisyyden ja median populistisuuden kanssa, eikä vaivan näkeminen taiteen ymmärtämiseksi ole kovassa kurssissa.


Kritiikin kasvot toimii kuin hyvä päivälehtikritiikki. Siinä on kevyeen asuun puettua pitkäjänteistä pohdintaa, asiantuntemusta ja ajankuvaa kartoittavaa analyysiä. Tykkään.


Viivi Koljonen


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä