Tulosta sivuPääkirjoitus 2-11

Ympäristössä tapahtuvat muutokset

Ystävyys on kaunis sana. Myös yhteistyö on hieno asia, toki avunantokin.

Mutta kun nämä kolme sanaa joitakin aikoja sitten yhdistettiin valtionhallinnon virallisissa papereissa, kaikki tiesivät että sanojen kauneuden takana tarkoitettiin jotakin aivan muuta.


Opetus- ja kulttuuriministeriö laati vuoden aluksi muistion, jossa pohditaan suuremman taideyliopiston toteuttamisen edellytyksiä. Käytännössä siis sitä, että Kuvataideakatemia, Sibelius-akatemia ja Teatterikorkeakoulu menisivät yhteen.


Muistio päätyi aivan yllättäen siihen tulokseen, että suotavaa olisi että nämä korkeakoulut yhdistyisivät. Perustelut muistioissa tavataan esittää passiivilausein, esimerkiksi näin: ”Taideyliopistojen toimintaympäristössä on tapahtunut monia muutoksia, jotka liittyvät taiteen ja luovien alojen merkityksen kasvuun, taiteen ja taideammattien muutoksiin, korkeakoulujen uudistumiseen sekä kansainvälisyyden merkityksen korostumiseen”

Onko näin tosiaan tapahtunut, vai onko joku tehnyt toimintaympäristön toisenlaiseksi päätöksillään. Onko kansainvälisyyden merkitys ihan itsestään korostunut, vai onko sitä joku korostanut?


Perustelut olivat kuitenkin sen verran vakuuttavat, että Kuvataideakatemian hallitus päätti maaliskuussa kannattavansa taideyliopiston perustamista. Mutta päätös ei ollut yksimielinen. Vain neljä hallituksen jäsentä yhdeksästä äänesti taideyliopistoesityksen puolesta. Kolme vastusti ja kaksi äänesti tyhjää. Erilaisia mielipiteitä asiasta siis olisi, mutta jäävätkö tämän muutoksen perusteeksi lopulta vain ympäristön muutokset.


Eräs toimintaympäristön muutos on se, että koko korkeakoululaitosta on viime vuosina laitettu hallinnollisilla päätöksillä uuteen uskoon, niiden oikeudellinen asema ja sen myötä rahoituspohja on  muutettu, niiden on oletettu kirjoittavan strategiansa ja visionsa.


Semmoisten pyörittelyyn ja muuhun hallinnolliseen jaaritteluun on mennyt taideopettajien ajasta iso osa, niin ainakin väittää Jukka Vikberg tämän lehden isossa taidekoulutuksen tilaa koskevassa kirjoituksessaan.

Kuvataideakatemiakin julkaisi strategiansa viime vuoden lopulla. Sen kohta Strategiset kehittämisalueet ilmoittaa: ”Kuvataideakatemia profiloituu vapaaseen taiteeseen ja kansainvälisyyteen”.


Koska strategiapaperit on pidettävä ytimekkäinä, ei niihinkään mahdu selittäviä osia. On luettava sanojen välistä, mutta koska lauseet on hiottu epäkonkreettisiksi ja yleisluontoisiksi, se on vaikeaa.


Olisi kai ryhdyttävä lukemaan sitä yhtä sanaa, sitä, johon Kuvataideakatemiakin varsin ymmärrettävän ”vapaan taiteen” lisäksi profiloituu ja joka toistuu muuallakin strategiassa varsin tiuhaan: ”kansainvälisyys”. Tälläkin sanalla on lievän positiivinen kaiku. Se on kumminkin neutraalimpi kuin vaikka tuo ”ystävyys”, joten sen taustalla olevia syitä voi olla myös vaikeampi huomata ja jäljittää, esimerkkinä kysymys, kuinka juuri kolmen eri alan taidekoulun yhdistäminen edesauttaa tätä kansainvälisyyttä?


Kuka olisi se rohkea hallinnon edustaja, että avaisi tuon k-sanan, ettei jäisi sellaista väärinkäsitystä, että tarkoittaisi vain kansainvälistä kilpailukykyä. Sitä vartenhan taideopetus ei ole tietenkään olemassa, eihän?

 

Pessi Rautio


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä