Tulosta sivuKritiikit 2-13

10.4.2013 22.31

Hämärän näkijä - Henry Wuorila-Stenberg

hamaran nakijaJos on tuntenut taiteilijan yli 30 vuotta, ei välttämättä tiedä hänestä paljonkaan. Jos on nähnyt hänen jokseenkin kaikki näyttelynsä alusta pitäen, tietää enemmän.

Hämärän näkijä


Henry Wuorila-Stenberg, Like, 2013, 592 sivua.


Jos on tuntenut taiteilijan yli 30 vuotta, ei välttämättä tiedä hänestä paljonkaan. Jos on nähnyt hänen jokseenkin kaikki näyttelynsä alusta pitäen, tietää enemmän. Henry Wuorila-Stenbergin tapauksessa se on jo paljon. Henry Wuorila-Stenberg, 64, on ollut avoin maalauksissaan, ja nyt kirjallisesti omaelämäkerrassaan Hämärän näkijä.


Olen ehkä enemmän tuttavana kuin ystävänä seurannut Wuorila-Stenbergin taivalta, tavannut vain aika ajoin, mutta välimme ovat olleet suorat ja avoimet. Se johtuu Wuorila-Stenbergistä, joka minusta täysin teeskentelemätön.

Hän on niitä ihmisiä, jotka elävät intensiivisesti, koko ajan vereslihalla. Jos häneltä kysyy, mitä kuuluu, hän ei vastaa ”kiitos hyvää”, vaan kertoo rehellisesti.


 Niinpä olen aika ajoin kuullut, että ”en maalaa enää”. Ja hän tosiaan on lopettanut ja aloittanut alusta useamman kerran.  Kuulin häneltä itseltään myös hänen poikansa Kimin sairastumisesta ja kuolemasta, hänen uskonnollisesta kilvoittelustaan buddhismista ortodoksi-kirkon huomaan, ja tämän kirjan kirjoittamisesta.


”Realistien” huippua


Ehkä hän on myös vaistonnut, että hänen työnsä ovat herättäneet minussa alusta pitäen vastakaikua. Taidehalliin 70-lukunäyttelyssä Realismi ja utopiat 1991 ajattelin, että Wuorila-Stenbergin Saksan kauden työt olivat huippua, ja ne poikkesivat koloristisuudessaan täysin marraskuulaisesta ankeudesta, jota monet muut kantoivat mukanaan.


Ehkä hänen musta-valkoinen kautensa 80- ja 90-lukujen vaihteessa oli ainoa, josta en niin innostunut, vaan huolestuin. Se oli silloin, kun työt olivat esillä Artekissa. Nyt katson niitä toisella tapaa. Olen aina lukenut myös hänen elämäänsä hänen teoksistaan. Se voi olla rasite.


Kirjoitin edellä olevan ennen kuin olin lukenut Hämärän näkijän. Halusin nähdä, seisonko sanojeni takana myös kirjan luettuani. Seison. Kolme päivää, 592 sivua tarkkaan, herkeämättä ja pakottomasti.


(Lue kirja-arvio Taide-lehdestä)


Paula Holmila


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä