Tulosta sivuPääkirjoitus 2-13

Liikkumaton liikuttaja


Taiteen nähdään joskus olevan päänsisäistä viisastelua, epäfyysistä eteerisyyttä – ihan tykkänään toisten ihmisten hommaa, kuin vaikkapa urheilu ja liikunta. Vaikka nämä rahoitukseltaan ja hallinnoltaan muuten seikkailevatkin samoilla alueilla kulttuurin kanssa.


Ja liikunta se sitten taas on vain epä-älyllistä hössöttämistä.

Mutta voisiko olla niin, että ihminen on sielua ja ruumista molempia, leipää ja sanaa, liikettä ja seisahtumista, reagoimista ja harkintaa samanaikaisesti. Ihminen on taiteilija ja liikkuja. 


Jalkapallo-ottelua katsoessa sitä koko ajan, ainakin vähän, analysoi näkemäänsä, ja samalla kuitenkin eläytyy pelaajien liikkeisiin ja aistii mahdollisesti muiden läsnä olevien tunnetiloja niinkin tarkasti, että sillä sekunnin murto-osalla kun Suomi tekee Espanjaa vastaan tasoitusmaalin, koko kisakatsomo reagoi kuin yhtenä fyysisenä olentona. Ihminen katsoo ja reagoi – ihan kuten taidenäyttelyssäkin tehdään. Pelkästään tarkkaavaisesti katsomalla ihminen voi päästä fyysisen reaktion tilaan.


Jos kohottautumista kummempaa kuntoilua urheilun katsominen ei ole, niin ei  juuri ole taiteenkaan katsominen. Ei, vaikka ison museokierroksen jälkeen jalkoja voikin pakottaa. Taiteen fyysisyys onkin sitten siinä, että se saattaa muistuttaa tunteiden ja tuntemisen voivan kehkeytyä jostakin muustakin, kuin kaikesta ruumiillisesta puhdistetusta ajattelusta. Se muistuttaa siitä, että katsoessa voi syntyä fyysistä lähellä olevia tuntemuksia. Katsojan pitää vain olla tarkka omille tunnoilleen, kun vieressä kanssatuntevaa ja samassa hetkessä hurraavaa yleisöä ei ole.


Tässä lehdessä käsitellään sitä, että jo eläimen kuvan katsominen – samalla tavoin kuin toisen ihmisen kuvan katsominen – saattaa jäljitellä elollisten olentojen oikeaa kohtaamista, mutta turvallisessa keskittyneessä tilanteessa. Silloin katsoja voi ymmärtää paljon fyysisen reaktionsa ja analyyttisen päättelynsä samanaikaisuudesta ja niiden läheisestä suhteesta. Onhan katse ollut kaikista aisteista ihmiselle poikkeuksellisen tärkeä nopeissa päätöksissä pakenenko vai hyökkäänkö, torjunko vai otanko kontaktia. Haju ja kuuloaisti näet ovat ihmisellä moneen eläimeen verrattuna surkeat.


Toisaalla lehdessä kirjoitetaan, kuinka esimerkiksi piirtäminen – kuvataidetekniikoista alkuperäisin – on varsin fyysistä toimintaa, vaikka se on taiteena saattanut jopa kärsiä siitä, että se on käsitetty suunnittelun ja jopa luonnontieteen älyllisenä, kuivakkaan epätunteellisena apuvälineenä. Piirtäminen kun kuitenkin on motoriikkaa, liikkeen jälkeä, ikuiste siitä, että ihminen on liikkunut.


Hyvä taide voi tuntua vatsanpohjassa tai munaskuissa, se voi nostaa karvat pystyyn, se voi  olla peräti henkeäsalpaavaa. Enkä usko, että mitään tunnetta syntyy pelkästään ajatuksissa, aivoissa. Tunne on aina kropassa. Tunnetta ei suotta sanota liikutukseksi.


Pessi Rautio


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä