Tulosta sivuKolmetoista kysymystä Hannu Väisäselle

Ainoa-Nyt
Hannu Väisänen, Ainoa oikea NYT, 2014, öljy kankaalle, 120 × 180 cm.

Kolmetoista kysymystä Hannu Väisäselle

 

 

1. Mikä inspiroi sinua, mikä saa sinut työskentelemään?

 

Koska työskentelen kohtalaisen säännöllisesti, itse työ inspiroi ja usein synnyttää seuraavan. En jää odottamaan inspiraatiota. Jossain kirjassani olen sanonut: ”Inspiraatiolla on raatokärpäsen muoto ja tavat”. Olen todellakin sitä mieltä. Inspiraatio viehättää kuin yöllä nähty uni, mutta pureksii vereslihalle, jos siihen todella tarttuu. Nykyisin minua kiinnostaa tarkastella miten eri taiteenlajit (kirjallisuus, maalaaminen, musiikki) lykkivät toisiaan liikkeelle hakematta niin kutsuttua synestesiaa.

 

2. Miten aloitat teoksen?

 

Luonnostelemalla. Melkein aina luonnostelemalla. Viime vuosina syntyneet aika suuret ns. kaviaarimaalaukset syntyvät aina ilman luonnosta, koska se on aina monen viikon, jopa kuukauden suuri seikkailu. Niissä on monille tuttu tyhjän kankaan horror vacui, joka on minulle etu. Maalaan melkein mekaanisesti pieniä ”marjoja” tai ”kaviaarihelmiä”, eli tutkin pienimmän mahdollisen entiteetin kasvumahdollisuuksia. Koska prosessi on aina pitkä, ehdin tyhjentää pääni ja nauttia siitä että en tiedä mitä todella on muotoutumassa. Mutta muuten, aina luonnostelemalla. Luonnostelu on ajatuksen tuomista fysiikan lainalaisuuksien pariin.

 

3. Syntyykö teos työtä tehdessä vai teetkö sen etukäteen mielessäsi?

 

Mielessä ei ole hyvä työskennellä! Maalaukseen ei saa rakastua ennen sen aloittamista. Mielikuva työstä ei tuota hyvää tekemisen tilaa. Kuten edellisessä  kysymyksessä, tässäkin sanoisin, että mikään ei korvaa reaalista työn tekemisen tapahtumaa ja siihen liittyvää tilakokemusta, taukoja, omaa liikehdintää keskeneräisen edessä,  jopa turhautumista. Minulla on aina taskussa joko minikokoinen lehtiö tai sanelukone (nykyään puhelin ohjelmineen käy molempiin) Tämä ei estä tietenkään työn muuttumista jopa kokonaan itse ”kentällä”.

 

4. Kumpi on tärkeämpi, väri vai muoto?

 

Tähän kysymykseen en kompastu. Molemmat ovat ”tärkeämpiä”. Punaviini ei ole oikean punaista ilman lasia. Muoto on astia, jossa väri saa hehkua ja astian särkyessä himmenee. Koska maalaan nykyään melkein poikkeuksetta taittamattomilla väreillä, pyrin hakemaan muodon johon väri hakeutuu ja toisinpäin. Jos maalaan esimerkiksi puhtaalla Stijl De Grain -keltaisella, väri tuntuu itse tarjoavan muotoa. Sitten on myös melkein monokromaattisia maalauksia, joissa yksi väri peittää koko kuva-alan kuten Hiljainen keltainen viimeisessä näyttelyssäni. Teen paljon luonnostyötä myös tietokoneella. Se on opettanut, että tietyt muodot haluavat esiintyä tietyn värisinä. Se ei ole kuitenkaan suljettu järjestelmä, vaan elää koko ajan.

 

(Lue Taide-lehdestä 2-2014 lisää Hannu Väisäsen näkemyksiä!)


Timo Valjakka


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä