Tulosta sivuPääkirjoitus

Kaikki on kovin abstraktia

 

Yhden miehen, Rudolf Steinerin, aivoitusten johdolla tuotettiin lyhyehkössä ajassa valtaisa määrä hyvin omintakeista estetiikkaa, sen näkee EMMA-museon Steiner-näyttelyssä. Luulisi, että sellaiseen on vaikea päästä sisään. Antroposofialla on kuitenkin suuri määrä seuraajia, jotka ymmärtävät myös tuon omintakeisen muotokielen päälle. Antroposofimaalari Hilma af Klint taas sai suoranaisia neuvoja maalaustensa muotoihin korkeammilta esoteerisilta voimilta, silti hänenkin taiteellaan alkaa olla jo vankka joukko ymmärtäjiä. Muodoista löytyy ikiaikaista ymmärrystä.


Abstrakti taide ylipäätänsä edustanee monille edelleenkin erästä kartettavinta inhimillistä toimeliaisuuden aluetta. Silti niin moni ihailee samaa abstraktia muotokieltä, kunhan se on heidän ympäristössään, toitottamatta olevansa taidetta. Abstrakti taidekin, jota alettiin kutsua jopa moderniksi taiteeksi, ikään kuin se sinällään olisi aina ajanmukaisinta ja uusinta, sekin kuitenkin muuntuu ja uusiutuu ajan hengen mukaisesti. Tai ehkä se jopa itse tuottaa ajan henkeä – sitä, jonka näköisestä ympäristömme kohta koostuu.


Olisiko niin, että tuo abstraktin lapsi, moderni design onkin nyt ottanut sen merkitysaseman yhteisössämme, joka taiteella oli? Olihan aina 1970-80-luvulle asti korrektissa kodissa syytä olla jokin kuvataideteos, taiteilijan maalaama taulu, pienoisveistos ikkunalaudalla tai grafiikan vedos.

Nyt persoonallisia, pieniä sarjoja, tai ainakin sen tuntuisiksi brändättyjä esineitä myyviä designkauppoja alkaa löytyä ympäri maailmaa. Niihin mennään katselemaan kiehtovia esineitä, arvioidaan niiden värejä, kokoja, muotoja, suhteita… Designesine hankitaan sisustuksen huippukohdaksi. Modernin, oivaltavan näköinen valaisin, keittiökapine tai kirjahylly on se, jolla maku, ajanmukaisuus ja laatu kotiin syntyy.


Minullakin on joitakin elegantteja designesineitä muuten kaoottisessa kodissani, mutta on minulla myös muutama taideteoskin, grafiikka, piirros, maalaus. Kun olen allapäin, huomaan ilahtuvani molempien kategorioiden esineistä. Mutta pitemmäksi aikaa tuijottamaan jään vain noita taide-teoksia – niitä, mitkä on tehty tuijotettaviksi, kontemploitaviksi. Ehkä haluan myös välillä poistua nykyään niin tutun rajattoman informaation alueelta, kuvitella meneväni syvemmälle, eikä laajemmalle. Haluan ainakin hetken uskoa, että niissä puhuu jokin muu totuus, kuin tämä aina sama täällä. Kannu tai lipasto ei puhu ihan samoin.


Steiner kuitenkin yritti saada myös arkkitehtuurin ja tuolin ilmaisemaan totuuksia. En oikein tiedä onnistuiko hän.

Mutta katsotaan.


Pessi Rautio


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä