Tulosta sivuTaidetta geeneistä, soluista ja kudoksista

genepalkkiTaidetta geeneistä, soluista ja kudoksista

Mikä tekee elävästä elämää? Ovatko ihmiset, eläimet ja kasvit ainoita elollisen elämän muotoja? Eivätkö niihin kuulu myös bioteknologian tuottamat keinotekoiset oliot? Biotaide etsii vastauksia näihin kysymyksiin. Tai pikemmin asettaa kysymyksiä, jotka pyrkivät kumoamaan valmiit vastaukset.

Teksti: Hannu Eerikäinen

Bioteknologiasta on tullut nykykulttuurin tulevaisuusoptimismin tunnuskuva, parempaa elämää lupaava onnen lähde. Geeni on aikamme ”kulttuurinen ikoni”, kuten biologian yhteiskunnallista metaforisoitumista tutkinut Dorothy Nelkin sanoo. Viimeistään 2000-luvun alussa, kun The Human Genome Project voitonriemuisesti ilmoitti selvittäneensä ihmisen geeniperimästä, biotieteitä on alettu juhlia ihmiskunnan pelastuksen takeena.

Lääketieteen ja lääkkeiden valmistuksen perustana olevasta bioteollisuudesta on kehittynyt sekä tuottoisa sijoituskohde että yhteiskunnallinen mahtitekijä. Elämme biokapitalismissa, jonka liikevoimana toimii kaikkialle tunkeutuva biopääoma, uusliberaalin ekonomismin määrittämän biovallan taloudellis-poliittinen perusta.

Elämän optimointi tieteen ja teknologian avulla on bioutopian toivekuva, uuden utopismin, Friedrich Nietzschen ”suuren terveyden” postmoderni muunnelma. Biologia ei kuitenkaan ole samaasia kuin elämä: vaikka kaikki elolliset olennot elävät geeniensä ehdoilla, elämä kokonaisuudessaan ei palaudu biologiaan, kaikkein vähiten ihmiselämä.

Pidä huolta geeneistäsi

Elämän palauttaminen biologiaan on bioteknologian suurin ongelma. Mutta onko biotaide ratkaisu tähän ongelmaan vai osa sitä?

Kysymystä voi lähestyä bioetiikkaa koskevan keskustelun kautta. Äskettäin ilmestyneessä bioteknologiaa käsittelevässä teoksessaan saksalainen filosofi Petra Gehring osoittaa, että bioetiikka tulee aina post festum eli jo tapahtuneiden tosiasioiden jälkeen. Kehittelemällä eettisiä periaatteita bioetiikka pyrkii ”korjaamaan” bioteknologian säätelemättömästä soveltamisesta aiheutuvia yksilöä ja yhteiskuntaa uhkaavia vaaratekijöitä. Mutta näin tehdessään se sitoutuu bioteknologian omaan logiikkaan. Teknologiaa itsessään ei pidetä ongelmana, ainoastaan sen seurauksia eli sitä, mihin sitä käytetään ja mihin tämä käyttö johtaa.

Ihmistä koskevaan bioteknologiaan kätkeytyvä uhka on ”pehmeä eugeniikkaa”, jonka mukaan kukin yksilö on vastuussa omasta geeniperimästään. Pidä huolta geeneistäsi, ne ovat sinun henkilökohtaista biopääomaasi, tämä on postmodernin biovallan eettinen periaate. Siitä aiheutuva ongelma ei ratkea bioteknologian seurauksia säätelemällä, vaan kysymällä, mitä elämän biologisointi merkitsee.

Martin Heideggerin mukaan tekniikan ongelma ei ole tekniikassa itsessään, vaan sitä ylläpitävässä ja tuottavassa maailmankuvassa. Bioteknologian ongelmana on biologismi, kaiken elollisen palauttaminen biologiaan, mikä on ominaista myös biotaiteeseen kätkeytyvälle maailmankuvalle.

Uusia taidemuotoja etsiessään biotaiteilijoita kiinnostavat uudet elämänmuodot, joille bioteknologia on luonut edellytykset. Mutta voiko taiteen keinoin ymmärtää biologian merkitystä tiedettä paremmin?

Kybernetiikka, koodi ja materia

Biotaide on mediataiteen jatkamista bioteknologian ja biotieteiden taiteellisen haltuunoton avulla. Biotaiteessa biologia toimii samaan tapaan kuin teknologia mediataiteessa. Se on sekä taiteen väline että ennen kaikkea taiteellisten ideoiden lähde, kohde ja sisältö

Biotaide ei ole ainoastaan ”taidetta laboratoriosta”, kuten saksalainen taidehistorioitsija Ingeborg Reichle sanoo, vaan myös laboratoriotaidetta eli taidetta biologiasta biologian keinoin. Mediataiteen tavoin biotaide on keskeisesti teoriataidetta, jota hallitsee metaforinen retoriikka. Bittien tilalle ovat tulleet geenit, teknomorfismi on korvautunut biomorfismilla ja tulevaisuutta koskevat utooppiset visiot kohdistuvat koneiden sijasta organismeihin. Siinä missä 1990-luvulla oli “kyber” on nyt “bio”. Biotaide on postmodernia vitalismia, ja sen innoittajana on itse elämä – biologisesti ymmärrettynä.

Teknologiaan perustuva käsitys elämästä on tietysti biotaidetta vanhempi ilmiö, jonka esihistoria ulottuu René Descartesin ja Julien Offray de La Mettrien 1600- ja 1700-luvuilla luomaan ruumiin toimintoja koskevaan selitysmalliin. Biologian teknologisoinnin varsinainen historia alkaa Norbert Wienerin 1940-luvulla perustamasta kybernetiikasta, jonka mukaan elolliset olennot ja koneet eivät eroa toisistaan, sillä molempien toimintaa ohjaa samanlainen informaation käsittelytapa.

Tästä ajatuksesta muodostui myös biotaiteen varhainen lähtökohta, kun mediataiteen keskeinen teoreetikko Peter Weibel nosti ”geneettisen taiteen” ja ”keinotekoisen elämän” organisoimansa Ars Electronican teemoiksi vuonna 1993. Weibel määritteli tuolloin taiteelle uuden suunnan kuvaamalla kuinka tietokonekulttuuri muuttaa käsitystämme elämästä:

"Elämä, kuolema, kuolemattomuus, suvunjatkaminen, perinnöllisyys, kehitys, evoluutio, muotojen kasvu, sopeutuminen, kaikki nämä käsitteet ovat saanet uuden merkityksen tietokonekulttuurin myötä. Se vahvisti elämän ymmärtämistä koskevan paradigman muutoksen, jossa aineesta, substanssista ja materiaalisista komponenteista muodostuvista mekanismeista siirryttiin koodiin, kieleen, ohjelmaan, systeemiin ja organisaatioon."

Elämää laboratoriossa

Vaikka tällainen kyberneettinen käsitys hallitsi elämän teknologista tulkintaa 1990-luvulla, viimeistään 2000-luvulle tultaessa painopiste on siirtynyt tietokonesimulaatioon perustuvasta keinoelämätutkimuksesta (A-Life) teknologisesti säädeltyyn biologiaan.

Koodin, ohjelman ja informaation sijasta kiinnostus kohdistuu elämän materiaaliseen käsitystapaan, kuten ranskalainen biotaiteen kuraattori ja teoreetikko Jens Hauser on todennut. Keinoelämän sijasta biotaide tarkastelee orgaanista elämää. Sen kohteena on laboratoriossa luotu elämä – elämä tieteellis-taiteellisena kokeena.

Hauserin mukaan biotaide on sekä hybridi että mutantti, siis taiteiden risteytymä ja muuttuva taidemuoto. Biotaide toimii monilla biotutkimuksen ja -teknologian alueilla, joita ovat esimerkiksi solu- ja kudosviljelmät, neurofysiologia, biorobotiikka, geenisiirrot, keinotekoisesti tuotettujen DNA-sekvenssien synteesit, eläinten ja kasvien risteytykset, eläimestä ihmiseen ja ihmiseltä toiselle tehtävät elinsiirrot sekä elimistöön kohdistuva bioteknologinen ja lääketieteellinen itsekokeilu. Yhteistä niille kaikille on, että ne ovat kyseenalaistaneet perinteiset elämää ja elollisia olentoja koskevat käsitykset.

Biotaiteen neljä painopistettä

Montrealissa lokakuussa 2004 pidetty biotaiteen konferenssi päätyi määrittelemään biotaiteen neljään painopistealueeseen, joita ovat: (1) biologian, estetiikan ja etiikan leikkauspisteet, (2) keinoelämä, (3) geneettinen taide ja hybridit sekä (4) taiteen esitystavat ja kriittiset strategiat.

Vaikka bioteokset Montrealin määritelmän mukaan soveltavat mediataiteen ilmaisumuotoja, ne tarkastelevat bioteknologian mahdollisuuksia elävän aineen merkityksen kannalta. Kysymys on siitä, voidaanko enää tehdä eroa keinotekoisesti tuotetun ja luonnonvaraisen elämän välillä. Kaikkien elollisten olentojen elämä perustuu geenien toimintaan, mutta biotieteiden kehitys on avannut mahdollisuuksia yhdistellä geneettisesti erilaisia lajeja ja kytkeä näin syntyneitä uusia elämänmuotoja teknologiaan.

Taiteen kannalta kaikki tämä merkitsee representaation problematiikan uudelleen kontekstualisointia: mitä biotaide esittää esittäessään ”biologiaa” ja mikä on sen suhde bioteknologian avaamiin mahdollisuuksiin tuottaa uutta elämää?


Eduardo Kac – biotaiteilija luomakunnan valtiaana

Länsimaista kulttuuria hallitsevan kristillisen ajattelun mukaan Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja näin tehdessään antoi ihmiselle tehtävän hallita koko luomakuntaa. Tämän hetken varmastikin huomattavin ja kiistanalaisin biotaiteilija, brasilialaissyntyinen Eduardo Kac pyrkii kumoamaan tämän raamatullisen luomiskertomuksen perusajatuksen. Kacin mukaan juutalais-kristillinen käsitys ihmisen erityisasemasta luonnon ja elämän valtiaana on antroposentrinen eli ihmiskeskeinen myytti, joka ei tee oikeutta muille elollisille olennoille.

Kacin maailmassa ihmisten ja eläinten lisäksi kaikki biologiset oliot kuuluvat samaan elämänmuotojen kokonaisuuteen – mukaan lukien biologian ja teknologian risteytyksinä tuotetut keino-oliot. Risteyttämistä tarkoittava hybridin käsite onkin keskeinen, ei ainoastaan Kacin teoksista puhuttaessa, vaan myös biotaiteen perustana olevassa anti-antroposentrisessä ajattelussa. Tässä mielessä biotaide on radikaalia antihumanismia: sen tavoitteena on hävittää ihmisen käsite taiteen keinoin.

Kac on käänteinen käsitetaiteilija: hän ei tee taidetta taiteen käsitteestä, vaan käsitteellistää luomansa bio-oliot taiteeksi. Ensi näkemältä vaikuttaa siltä, että Kac toimii Marcel Duchampin tavoin. Duchampista lähtienhän on ollut selvää, että taide ei ole objektissa, vaan siinä käsitejärjestelmässä, joka nimeämällä objektin taiteeksi tekee siitä taideteoksen. Mutta siinä missä Duchamp muunsi ”löydetyn objektin” readymade-teokseksi, Kac esittää tuottamansa taideobjektit todellisina olentoina, uusina elämänmuotoina.

Juuri tähän sisältyy biotaiteen perusongelma niin taiteena kuin myös kaikkia elollisia olentoja koskevana episteemisenä projektina. Pyrkiessään hävittämään lajien väliset rajat biotaide hävittää taiteen ja elämän eron. Tällainen anti-antroposentrinen nominalismi – siis ajattelutapa, jonka mukaan ihmisen käsitteen kumoaminen merkitsee ihmisen häviämistä – ei ole ainoastaan radikaalia ihmiskeskeisyyttä, vaan myös ihmisen jumalallistamista.

Teoksissaan Genesis (1999) ja The Eight Day (2001) Kac luo Luojan tavoin oman maailmansa, jonka koko olemassaolo perustuu hänen soveltamaansa bioteknologiaan. Hän jatkaa siitä, mihin Jumala seitsemäntenä päivänä lopetti saatuaan valmiiksi sen maailman, jonka ihminen on nyt itse luomansa teknologian avulla ottanut haltuunsa.

Kacin taide perustuu elämänmuotojen risteyttämiseen, hybridisoimiseen, mutta se ilmentää myös itsensä luomakunnan valtiaaksi kohottaneen ihmisen ylimielisyyttä, hybristä – jota vastaan Kac nimenomaan sanoo taiteellaan taistelevansa. Radikaalista ihmisvastaisuudestaan huolimatta biotaide tekee ihmisen toiminnasta, taiteesta, elämän perustan. Biotaiteen maailmassa taiteilija on laboratorion herrana maailmaa hallitseva homo faber, joka itsensä mukana luo koko luomakunnan omaksi kuvakseen.

Mikä voisi olla vielä ihmiskeskeisempää?

Eduardo Kacin Genesis

Yllä kuva: Eduardo Kac: Genesis 1999.

Taiteilijan omien sanojen mukaan teos tutkii biologia, erilaisten uskomusjärjestelmien, informaatioteknologian ja etiiikan suhteita. Tön lähtökohtana on Raamatun Mooseksen kirjan lause "ja vallitkoon ihminen meren kaloja ja taivaan lintuja." Kac muunsi sen ensin morse-kirjoitukseksi, sitten kirjaimista A-T-G-C muodostuvaksi DAN-kirjoitukseksi.

Teos perustuu geenien ja bakteerien kykyyn "käsitell&aum;" biokemiallista informaatiota. Bakteerien "tallentama" geneettinen informaatio alkaa muuttua ultrviolettivalon vaikutuksesta. Katsojat voivat säädellä teokseen kohdsituvan valon voimakkuutta joko paikan päällä tai tietoverkon välityksellä Vähitellen lause menettää alkuperäisen syntaktisen rakenteensa: man eli ihminen on korvautunut sisällyksettömällä sanalla aan. Mutta miksi bakteerit puhuvat vain englantia ja miksi joka kerta tuloksena on juuri tää sana?

Biologien mukaan ratkaisu on yksinkertainen: Kacin teos ei ole biologisesti mahdollinen.

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä