Tulosta sivuKolumni: Oh, Lord!

ohlordpalkki

Taide-lehden numerossa 2/06 tarkastelin Kansainvälisten situationistien spektaakkelin kritiikkiä tilanteessa, jossa tanskalaiset Muhammed-pilakuvat olivat saaneet puoli maailmaa sekaisin. Toukokuun lopulla Suomikin sai oman ”kuvaskandaalinsa”, kun euroviisuvoittaja Lordista julkaistut kuvat suivaannuttivat satojatuhansia kansalaisia boikotoimaan kuvat julkaissutta lehteä. Muutamassa päivässä kaksi kuvia painanutta lehteä nöyrtyi julkisiin anteeksipyyntöihin.

Kohun takana oli hirviöyhtyeen julkinen toivomus saada viettää ”paparazzitonta” elämää viisuvoitonkin jälkeen. Hirviöiden toimenkuvaan ei sovi, että maskien takana olevien yksilöiden kasvot paljastetaan.

Kun Seiska julkaisi kiistanalaisen kuvan viisuvoiton jälkeisenä keskiviikkona, kukaan kaupassakävijä ei voinut välttyä näkemästä kansikuvaa maskittomasta Mr. Lordista. Itselleni tuli välittömästi mieleen ”spektaakkelin julkeus ilmaantua pyytämättä”, kuten situationisteilla oli tapana sanoa.

Hirviöistä oli tullut kansallissankareita historiallisen voiton ansiosta. Lehtiä käännettiin nurin, vedettiin pois myynnistä ja nettiprotesti sulki sivunsa sen jälkeen, kun niille oli parissa päivässä jätetty lähes neljännesmiljoona nimeä. Viimeistään tässä vaiheessa kulttuurintutkijat pissivät housuihinsa, sosiologit saivat analysoitavaa loppuiäkseen ja Helsingin Sanomien kolumnisti puolusti voimakkaasti sananvapauteen liittämäänsä ”kuvanvapautta”.

Kaikessa tässä oli minulle jotain etäisesti tuttua. Paitsi että ihmiset – toki hyvin kiltissä, marginaalisessa ja harmittomassa muodossa – halusivat kerrankin ”kieltäytyä spektaakkelista”, muistin erään herra Guy Debordin hippaleikin median kanssa 1980-luvulla.

Situationistien entinen johtohahmo oli vedetty mukaan erääseen Ranskan suurimmista skandaaleista, mediamoguli Gérard Lebovicin murhaan, ja paparazzit jahtasivat häntä yötä päivää. Debordista kun ei ollut saatavilla kuin 1960-luvulla otettu valokuva, ja lehdet halusivat painaa hänestä tuoreen kuvan.

Omaan spektaakkelista kieltäytymiseensä vedoten Debord kieltäytyi kunniasta ja otti hyvän avantgardetavan mukaan kuvia kuvaajistaan. Kun paparazzit eivät saaneet otettua hänestä yhtään kuvaa, Debord julkaisi ikään kuin näille ilkkuakseen kuvan itsestään eräässä pamfletissaan.

Lehdistö piti ”hämäräperäistä” Debordia rikollisena tai lähes terroristina jo pelkästään sen takia, ettei hänestä ollut olemassa tuoretta valokuvaa. Spektaakkelin ulkopuolinen on epäilyttävä, hämmentävä ja suorastaan raivostuttava hahmo medialle.

Tällä ei ole tietenkään
mitään tekemistä Lordin kanssa. Toisaalta presidentin edustaja vetosi siihen, ettei ihmisiä voi päästää naamioissa itsenäisyyspäivän linnanjuhliin, koska ei voida tietää, kuka maskin takana on. Kyse on kontrollista.

Toisaalta Lordista tuli niin kuuluisa, että hän haluaa kieltäytyä tietynlaisesta julkisuudesta. Tällaisia henkilöitä varten on paparazzien ammattikunta. Lordi puolestaan pyrkii kontrolloimaan julkisuutensa laatua. Hippaleikistä huolimatta kyse on kummallekin osapuolelle vallasta: toista ei voi olla ilman toista. ”Tavallinen kansa” on yleisö, jolle tätä näytelmää esitetään.

Lordi on alkanut elää omaa elämäänsä spektaakkelissa. Kuvat määrittävät ihmisten välisiä sosiaalisia suhteita; ja ainoa asia, josta missään diktatuurissa ei ole pulaa, ovat vallanpitäjien kuvat.

Marko Pyhtilä
Kirjoittaja on jyväskyläläinen filosofian tohtori, joka on kieltäytynyt esiintymästä Helsingin Sanomissa omilla kasvoillaan.

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä