Tulosta sivuRené Block Venetsiassa

Block1
Wiesbadenin 40 Jahre: Fluxus und die Folgen -näyttelyssä taide valtasi kadut. Kuvassa Halil Altinderen mainostaulu My Mother Likes Fluxus ja Mona Hatoumin Over My Dead Body, Wiesbaden 2002. Courtesy Archiv Block.

René Block – Aina askeleen edellä

Venetsian biennaalin Pohjoismaisen paviljongin kuraattoriksi on tänä vuonna kutsuttu saksalainen René Block. Vuorovuosina eri pohjoismaissa kiertävä vetovastuu on nyt Suomella ja näyttelyvaihtokeskus Frame:lla. Mutta mihin tarvitaan kuraattori Pohjoismaiden ulkopuolelta, entä miksi juuri René Block?


Teksti: Hanna Johansson

René Block (1942) on Kasselin Fridericianumin eläkkeelle siirtynyt johtaja (1997–2006) ja merkittävä kansainvälinen taidevaikuttaja. Hän teki mahdolliseksi Joseph Beuysin (1921–1986) taiteellisen toiminnan ja tuki, turvasi ja esitteli huomattavan osan 1960- ja 1970-lukujen eurooppalaisesta avantgardesta.

Block aloitti uransa galleristina, joka avasi ovia ja sulatti muureja niin taiteilijoiden kuin taidelajienkin väliltä. Galleria René Block toimi Berliinissä vuosina 1964–1979. Siellä nähtiin muun muassa Gerhard Richterin ja Sigmar Polken debyyttinäyttelyt ja todistettiin Joseph Beuysin aktioita, kuten Der Chef (1964) ja EURASIA, Sibirische Symphonien (1966), vain muutama kuukausi Kööpenhaminan ensiesityksen jälkeen.

Beuys ja Block tukivat toinen toisiaan: Block tarjosi paikan Beuysin aktioille ja vastaavasti Beuys vahvisti Blockin avointa taidekäsitystä. Yhdessä Fluxus-liikkeen taiteilijoiden kanssa Block pyrki etsimään taiteelle tavan olla olemassa prosessina, jossa jatkuva muutos on vahvempi tavoite kuin pysyvät rakenteet. Yhteistä oli halu tehdä omistamiseen perustuvasta ja kaupan arvomaailmaa palvelevasta taiteesta entistä avoimempaa, määrittelemättömämpää ja spontaanimpaa.

Sohossa sijaitsevassa varastorakennuksessa René Block Gallery New York toimi vuosina 1974–1977 – niin kauan kuin Blockin rahat riittivät. Galleria avautui Joseph Beuysin legendaarisella aktioilla I like America and America likes me, joka kesti kolme kokonaista päivää. Sen aikana Beuys pyrki ystävystymään kojootin kanssa eli sovittamaan valkoihoisten tekemän rikoksen Yhdysvaltain alkuperäisväestöä kohtaan. Sovinnon symbolisena välikappaleena toimi intiaanien pyhä eläin, kojootti.


Vuosikymmenien kuluessa Blockista on muotoutunut paitsi eräänlainen nykytaiteen maestro myös kosmopoliitti, joka toimii niin Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Australiassa kuin Afrikassa ja Aasiassakin. Elämänsä aikana hän on solminut erityisen suhteen myös Pohjoismaihin. Nuorena Fluxus-tapahtumia ja -taiteilijoita tukevana galleristina hän oli kosketuksissa erityisesti Tanskaan, missä hän asuikin jonkin aikaa. Kööpenhaminasta tuli Fluxuksen toinen keskuspaikka Wiesbadenin rinnalle.

Suomeen Block kutsuttiin 1991 valitsemaan ensimmäinen Ars Fennica -palkinnon saaja. Palkinto meni Maaria Wirkkalalle, joka on ollut mukana monissa Blockin kuratoimissa tapahtumissa. Samana vuonna hän järjesti suomalaisten taiteilijoiden näyttelyn Berliinin DAAD-galleriaan (Deutscher Akademischer Austauschdienst), jossa hän toimi tuolloin kuraattorina.

Suomalainen taideyleisö sai puolestaan tuntumaa Blockin taiteellisiin näkemyksiin vuonna 1993, kun Nykytaiteen museo esitteli hänen epävirallista kokoelmaansa ja arkistoaan näyttelyssä Pää läpi seinän: kokoelma Block. Mäntän kuvataideviikkojen tuomarina hän toimi vuonna 1997. Tämän jälkeen Block on esitellyt suomalaista taidetta useissa yhteyksissä, muun muassa vuonna 2002 40 Jahre: Fluxus und die Folgen (40 vuotta: Fluxus ja sen vaikutukset) -näyttelyssä Wiesbadenissa. Pitkin kaupunkia levittäytyneessä näyttelyssä olivat Suomesta mukana J. O. Mallander, Ilppo Pohjola, Anu Tuominen ja Maaria Wirkkala.

Viime vuosina Blockin yhteydet Suomeen ovat vain tiivistyneet. Hän on esitellyt suomalaista uutta taidetta muun muassa Kasselissa ja viime syksynä Belgradissa järjestetyssä October Salonissa.


Venetsian Pohjoismaiseen paviljonkiin Block on koonnut näyttelyn, jonka nimi Welfare – Fare Well viittaa poliittiseen eleeseen: ”hyvinvointi – jää hyvästi” tai ”hyvinvointi – hyvin käy” on monimielinen, arvoituksellinen tokaisu ja haaste tulevaisuudelle. Block ei ole antanut nimeä näyttelyn eikä liiemmälti taiteilijoiden aiheeksi. Nimi on ”motto, signaali, joka saattaa käynnistää keskustelun”, Block tiivistää.

Juuri tästä Blockin työssä on aina ollutkin kyse: taiteen näkemisestä avoimena tapahtumana, jonka arvo ei ole sen esineellisyydessä, vaikka siitä joskus esineitä tai materiaalia syntyykin. Blockille taide on keskustelua, mielipiteiden risteilyä, ja sen arvo on niissä mahdollisuuksissa, joita se saa aikaan.

Welfare – Fare Well näyttäytyy minulle suhteessa Blockin viime vuosien toimintaan, joka on keskittynyt erityisesti Euroopan kaakkoisosan maihin Turkista Unkariin. Vuonna 2004 Block toimi kuraattorina Cetinjen biennaalissa, joka esitteli Balkanin alueen taidetta. Näyttelyn nimessä Love it or Leave it on tuota samaa kaksinaisuutta kuin Welfare – Fare Wellissä. Kumpikin haastaa kahden asian väliseen tilanteeseen, mahdollisuuden tilaan, joka edeltää päätöstä tai ratkaisua. Molemmat näyttelyt voidaan nähdä myös pohdintoina kiivaasti uudelleenmuotoutuvasta Euroopasta.

Blockin kiinnostus niin uutta Eurooppaa kuin erityisesti Balkanin maita kohtaan on alkanut yli kymmenen vuotta sitten. Vuonna 1995 hän toimi Istanbulin neljännen biennaalin ORIENT/ATION – The Vision of Art in a Paradoxical World kuraattorina. Silloin Block nosti esiin aiheita, jotka kymmenen vuoden kuluttua olivat lähes ”kaikkien” huulilla.

”Yritin tuolloin tulla tutuksi alueen kanssa, jossa turkkilainen kulttuuri oli vaikuttanut vuosisatoja. Bosnian sota oli edelleen käynnissä Jugoslaviassa, ja muilla lähialueilla kuten Bulgariassa, Albaniassa ja Romaniassa poliittinen järjestelmä oli jo muutettu. Se oli poliittisesti villiä aikaa, ja oli kiehtovaa katsella kuinka taiteilijat reflektoivat tilannetta teoksissaan”, Block perustelee.

Näyttelyn lähtökohtana oli tuoda esiin maantieteellinen orientti ja sen asema Euroopan itsemäärittelyssä ja -ymmärryksessä. Toisaalta Block pyrki tähdentämään orientin ja occidentin, idän ja lännen yhteistä historiaa. Lännen alueellinen ja kulttuurinen orientoituminen on aina tapahtunut jossain suhteessa orienttiin.

Block kysyy voiko olla sattuma, että niin monissa eurooppalaisissa kielissä maantieteellistä suuntautumista kuvaa juuri sana orient? Euroopan ja Aasian, mutta myös perinteisen ja uuden yhdistävä Istanbul on paikka, johon tämä historia maantieteellisesti kulminoituu.
ASIASTA LISÄÄ TAIDE 3/07

Kirjoittaja on helsinkiläinen taidehistorioitsija ja maataiteesta väitellyt tohtori.

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä