René Block – Aina askeleen edellä
Venetsian biennaalin Pohjoismaisen paviljongin kuraattoriksi on tänä vuonna kutsuttu saksalainen René Block. Vuorovuosina eri pohjoismaissa kiertävä vetovastuu on nyt Suomella ja näyttelyvaihtokeskus Frame:lla. Mutta mihin tarvitaan kuraattori Pohjoismaiden ulkopuolelta, entä miksi juuri René Block?
Teksti: Hanna Johansson
René Block (1942)
on Kasselin Fridericianumin eläkkeelle siirtynyt johtaja (1997–2006) ja
merkittävä kansainvälinen taidevaikuttaja. Hän teki mahdolliseksi Joseph Beuysin
(1921–1986) taiteellisen toiminnan ja tuki, turvasi ja esitteli
huomattavan osan 1960- ja 1970-lukujen eurooppalaisesta avantgardesta.
Block aloitti uransa galleristina, joka avasi ovia ja sulatti muureja
niin taiteilijoiden kuin taidelajienkin väliltä. Galleria René Block
toimi Berliinissä vuosina 1964–1979. Siellä nähtiin muun muassa Gerhard
Richterin ja Sigmar Polken debyyttinäyttelyt ja todistettiin Joseph
Beuysin aktioita, kuten Der Chef (1964) ja EURASIA, Sibirische Symphonien (1966), vain muutama kuukausi Kööpenhaminan ensiesityksen jälkeen.
Beuys ja Block tukivat toinen toisiaan: Block tarjosi paikan Beuysin
aktioille ja vastaavasti Beuys vahvisti Blockin avointa taidekäsitystä.
Yhdessä Fluxus-liikkeen taiteilijoiden kanssa Block pyrki etsimään
taiteelle tavan olla olemassa prosessina, jossa jatkuva muutos on
vahvempi tavoite kuin pysyvät rakenteet. Yhteistä oli halu tehdä
omistamiseen perustuvasta ja kaupan arvomaailmaa palvelevasta taiteesta
entistä avoimempaa, määrittelemättömämpää ja spontaanimpaa.
Sohossa sijaitsevassa varastorakennuksessa René Block Gallery New York
toimi vuosina 1974–1977 – niin kauan kuin Blockin rahat riittivät.
Galleria avautui Joseph Beuysin legendaarisella aktioilla I like America and America likes me,
joka kesti kolme kokonaista päivää. Sen aikana Beuys pyrki
ystävystymään kojootin kanssa eli sovittamaan valkoihoisten tekemän
rikoksen Yhdysvaltain alkuperäisväestöä kohtaan. Sovinnon symbolisena
välikappaleena toimi intiaanien pyhä eläin, kojootti.
Vuosikymmenien
kuluessa Blockista on muotoutunut paitsi eräänlainen nykytaiteen
maestro myös kosmopoliitti, joka toimii niin Euroopassa, Yhdysvalloissa
ja Australiassa kuin Afrikassa ja Aasiassakin. Elämänsä aikana hän on
solminut erityisen suhteen myös Pohjoismaihin. Nuorena
Fluxus-tapahtumia ja -taiteilijoita tukevana galleristina hän oli
kosketuksissa erityisesti Tanskaan, missä hän asuikin jonkin aikaa.
Kööpenhaminasta tuli Fluxuksen toinen keskuspaikka Wiesbadenin
rinnalle.
Suomeen Block kutsuttiin 1991 valitsemaan ensimmäinen Ars Fennica -palkinnon saaja. Palkinto meni Maaria Wirkkalalle,
joka on ollut mukana monissa Blockin kuratoimissa tapahtumissa. Samana
vuonna hän järjesti suomalaisten taiteilijoiden näyttelyn Berliinin
DAAD-galleriaan (Deutscher Akademischer Austauschdienst), jossa hän
toimi tuolloin kuraattorina.
Suomalainen taideyleisö
sai puolestaan tuntumaa Blockin taiteellisiin näkemyksiin vuonna 1993,
kun Nykytaiteen museo esitteli hänen epävirallista kokoelmaansa ja
arkistoaan näyttelyssä Pää läpi seinän: kokoelma Block.
Mäntän kuvataideviikkojen tuomarina hän toimi vuonna 1997. Tämän
jälkeen Block on esitellyt suomalaista taidetta useissa yhteyksissä,
muun muassa vuonna 2002 40 Jahre: Fluxus und die Folgen (40
vuotta: Fluxus ja sen vaikutukset) -näyttelyssä Wiesbadenissa. Pitkin
kaupunkia levittäytyneessä näyttelyssä olivat Suomesta mukana J. O. Mallander, Ilppo Pohjola, Anu Tuominen ja Maaria Wirkkala.
Viime vuosina Blockin yhteydet Suomeen ovat vain tiivistyneet. Hän on
esitellyt suomalaista uutta taidetta muun muassa Kasselissa ja viime
syksynä Belgradissa järjestetyssä October Salonissa.
Juuri tästä Blockin työssä on aina ollutkin kyse: taiteen näkemisestä avoimena tapahtumana, jonka arvo ei ole sen esineellisyydessä, vaikka siitä joskus esineitä tai materiaalia syntyykin. Blockille taide on keskustelua, mielipiteiden risteilyä, ja sen arvo on niissä mahdollisuuksissa, joita se saa aikaan.
Welfare – Fare Well näyttäytyy minulle suhteessa Blockin viime vuosien toimintaan, joka on keskittynyt erityisesti Euroopan kaakkoisosan maihin Turkista Unkariin. Vuonna 2004 Block toimi kuraattorina Cetinjen biennaalissa, joka esitteli Balkanin alueen taidetta. Näyttelyn nimessä Love it or Leave it on tuota samaa kaksinaisuutta kuin Welfare – Fare Wellissä. Kumpikin haastaa kahden asian väliseen tilanteeseen, mahdollisuuden tilaan, joka edeltää päätöstä tai ratkaisua. Molemmat näyttelyt voidaan nähdä myös pohdintoina kiivaasti uudelleenmuotoutuvasta Euroopasta.
Blockin kiinnostus niin uutta Eurooppaa kuin erityisesti Balkanin maita kohtaan on alkanut yli kymmenen vuotta sitten. Vuonna 1995 hän toimi Istanbulin neljännen biennaalin ORIENT/ATION – The Vision of Art in a Paradoxical World kuraattorina. Silloin Block nosti esiin aiheita, jotka kymmenen vuoden kuluttua olivat lähes ”kaikkien” huulilla.
”Yritin tuolloin tulla tutuksi alueen kanssa, jossa turkkilainen kulttuuri oli vaikuttanut vuosisatoja. Bosnian sota oli edelleen käynnissä Jugoslaviassa, ja muilla lähialueilla kuten Bulgariassa, Albaniassa ja Romaniassa poliittinen järjestelmä oli jo muutettu. Se oli poliittisesti villiä aikaa, ja oli kiehtovaa katsella kuinka taiteilijat reflektoivat tilannetta teoksissaan”, Block perustelee.
Näyttelyn lähtökohtana oli tuoda esiin maantieteellinen orientti ja sen asema Euroopan itsemäärittelyssä ja -ymmärryksessä. Toisaalta Block pyrki tähdentämään orientin ja occidentin, idän ja lännen yhteistä historiaa. Lännen alueellinen ja kulttuurinen orientoituminen on aina tapahtunut jossain suhteessa orienttiin.
Block kysyy voiko olla sattuma, että niin monissa eurooppalaisissa kielissä maantieteellistä suuntautumista kuvaa juuri sana orient? Euroopan ja Aasian, mutta myös perinteisen ja uuden yhdistävä Istanbul on paikka, johon tämä historia maantieteellisesti kulminoituu.
ASIASTA LISÄÄ TAIDE 3/07
Kirjoittaja on helsinkiläinen taidehistorioitsija ja maataiteesta väitellyt tohtori.