Tulosta sivuKritiikit 3-07

Hetkittäistä näkemistä – Kuopion taidemuseo

Prosessin seuraamiseen menee oma aikansa. Näkemisen hetki on pitkä. Voinko oikeasti pelkästään katsomalla tajuta teoksen jujun?

Simpanen1
Jiri Geller, The BIG TIME, 2005. Taustalla Marko Vuokolan valokuvia. Kuva: Marjo-Riita Simpanen.

Hetkittäistä näkemistä

Näkemisen hetki: Petri Eskelinen, Jiri Geller, Henrietta Lehtonen, Jyrki Siukonen ja Marko Vuokola
Jaakko Rönkkö: Sermi
Eeva-Maija Priha: Rakkaudella
Reijo Kela: Videopäiväkirja 365 päivää, 1999–2006
Kuopion taidemuseo, 26.4.–9.9.2007

Kuopion taidemuseon alakerran näyttelyhallin oven suussa on vastassa suuri, sininen aalto. Peremmällä seinälle on aseteltu mustavalkoisia, huonomaalattuja posliineja sekä keskenään samannäköisiä värivalokuvia pareittain. Keskilattialla seisoo kone, joka sanoo tsi, tsi, tsi ja lorisee. Takahuoneesta löytyy hiiliämpäri, lattialta painekattilan näköinen teräspallo ja tilanjakajaksi viritetty metalliristikko.

Kahvilan seinällä silmät nauliintuvat valokuvaan, jossa nuori nainen suutelee Veljmies-patsasta. En ole aiemmin tullut ajatelleeksi, että torin laidassa jököttävää pronssipystiä voisi suudella – ehkä siksi, että kaikki kuopiolaisethan tietävät, että veljmies on ’poeka’. Kuva on Eeva-Maija Prihan sarjasta Rakkaudella.

Yläkerran salissa kuopiolaisen Jaakko Rönkön jäkälämäiset piirrokset viehättävät silmää. Samalla kun ne ottavat kantaa luonnon puolesta, ne tuntuvat päivittävän sekä jugend- että Aalto-viivan. Lopuksi istahdan tuijottamaan Reijo Kelan viime vuonna Risto Jarva -palkinnolla palkittua, koomisen hauskaa 365 päivää -videota.
Nopeaa vai hidasta?

Palaan alakertaan katsomaan tarkemmin taiteilija Jyrki Siukosen kokoaman Näkemisen hetki -näyttelyn töitä, ja mietin millaisia ajatuksia teokset ja teosten katsominen meissä herättävät? Näkemisen hetki voi olla ikimuistoinen tai sitten se pyyhkiytyy muistista saman siliän tien.

Marko Vuokolan (1967) alumiinille mattalaminoidut valokuvat ovat näennäisesti samanlaisia, mutta eivät identtisiä, sillä auringon kilo tervaleppien oksistossa on toisessa kuvassa ehkä hieman vähäisempää kuin toisessa. Sitä tosin ei näe, mutta sen voi kuvitella näkevänsä, kun tietää, että kuvien ottamisen välissä on kulunut muutama sekunti.

Simpanen2
Henrietta Lehtonen, Posliinimaalaus, 2007.
Taiteen ymmärtäminen on dialogia katsojan ja teoksen välillä. Jos taideteos kolahtaa, se vetää puoleensa kuin magneetti. Käytännössä näkemisen hetki on kuitenkin usein ohikiitävä ja arkipäiväinen. Näkemisen hetki -näyttelyn tavoitteena on saada näyttelyvieras pysähtymään ja miettimään taidetta ja ihmisen olemisen tapaa hiukan tarkemmin. Henrietta Lehtosen (1965) posliiniastioiden edessä perinteinen posliininmaalari todennäköisesti haukkoo henkeä ja hieraisee silmiään. Miksi joku on sottamaalannut valkoista, kaunismuotoista posliinia?

Parhaimmillaan taideteos pakottaa paitsi katsomaan, myös ymmärtämään tarkemmin. Näkeminen on opittua siinä missä puhuminenkin, ja aina voi opetella uusia tapoja nähdä ja katsoa. Näkemisen hetkessä katsojan koko historia ja elämäntilanne leikkaavat.

Taideteoksiin kuvattavilla asioilla ja ilmiöillä on luonteensa, ihmisillä eleensä ja ilmeensä, valoilla sävynsä ja liikkeellä suuntansa. Jiri Gellerin (1970) veistoksessa vaahtoaa paikalleen jähmettynyt, spektaakkelimaisen hohtava aalto, jonka muoto on lainattu japanialisen Hokusain puupiirroksesta. Petri Eskelisen (1975) Laskeuma on vaa’an tapainen, sähköllä käyvä kone, jossa vesi virtaa kupista toiseen päästäen imemisen ääniä ja lorinaa.

Prosessin seuraamiseen menee oma aikansa. Näkemisen hetki on pitkä. Ymmärsinkö varmasti, mitä taiteilija on tarkoittanut? Voinko oikeasti pelkästään katsomalla tajuta teoksen jujun?

Simpanen3
Jyrki Siukonen, Näkökenttä, 2007 ja Tyhjiö, 2006 Kuopion taidemuseossa. Kuva: Marjo-Riitta Simpanen.

Jyrki Siukosen (1959) Näkökenttä-teokseen kuuluu metallista rakennetut näkökentän koordinaattiviivat. Lattialla napottavan Tyhjiön ulkopuolella voi mietiskellä, millainen olisi näkemisen hetki pallon sisällä, tyhjässä tilassa?

Vaikka Kuopion kesänäyttely on tärkeä pedagogis-filosofinen puheenvuoro, sen teoksia voi katsella myös kuten aina ennenkin, sen kummemmin näkemisen hetkeä pohtimatta.

Marjo-Riitta Simpanen
Kirjoittaja on Jyväskylässä asuva kriitikko ja taidehistorioitsija.

Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä