Tulosta sivuKritiikit 3-07

Turku Biennaali 2007

Turku Biennaali koostuu tällä kertaa barcelonalaisten ja suomalaisten taiteilijoiden töistä. Näyttelyn luonne on selkeä ja raikas.

Marika orenius
Marika Orenius. Choice, 2007. Valokaappi, duratrance-valokuva 70 x 100 cm.

Hetkessä

Turku Biennaali 2007
Aboa Vetus & Ars Nova, Turku, 20.5.–2.9.2007

Turku Biennaali koostuu tällä kertaa barcelonalaisten ja suomalaisten taiteilijoiden töistä. Näyttelyn luonne on selkeä ja raikas. Ripustus on hyvin suunniteltu ja antaa tarpeeksi tilaa kullekin teokselle. Työt ovat suurelta osin projektinomaisia, niissä hahmotetaan niin oppimista, tutkimusta kuin ajan olemusta. Havainnollisuus ylipäänsä tuntuu kiinnostaneen taiteilijoita.

Siitä erinomainen esimerkki on David Bestuén kierrätysmateriaalista rakentama aikakone, jossa filmirulla pyöriessään pudottelee pikku jalkapalloja pullonkorkeista tasan minuutin verran, jolloin pallojen painoksi vaa’assa kertyy täsmälleen yksi kilo. Fyysisen koneen lisäksi nähtävänä on video, joka luuppina esittää tapahtuman kulun.

Liikkeestä tulee loputon myös Miquel Garcian työssä: kahdella vastakkaisella seinällä voi seurata videokuvaa puistoon puhalletuista saippuakuplista ja konttorinomaisessa ympäristössä loputtomasti poukkoilevasta viinilasista. Keskeytymätön liike suljetussa tilassa luo hypnoottisen tilan, jossa aika kadottaa merkityksensä.

Raquel Friera lähestyy käsitettä vastakkaiselta suunnalta: tapahtumien ja liikkeen minimoinnin kautta. Hänen videossaan kuva pysyy lähes muuttumattomana, ainoastaan alalaidassa näkyvä digitaalinen aika osoittaa sen etenevän. Kääntyessään näin sisäänpäin Friera herättää ennemminkin kysymyksen kuvan ja olemassaolon merkityksistä kuin ajasta tai liikkeestä.

Otto karvonen

Tutkimusta puhtaimmillaan kuvaa Lucky Kitchen -ryhmän installaatio, jonka lähtökohtana on ruotsalainen merentutkimus. Heidän dokumentaationsa aiheesta on vaikuttava hienovaraisine piirroksineen ja videokuvineen yhdessä veden liikkeistä koostuvan äänimaailman kanssa. Kun kuvaan ja fyysiseen rakennelmaan vielä liittyy lattianrajassa oleva vesiluuppi kuvattuna liikkuvan veneen ikkunasta, syntyy tilasta ilmava tieteen ja poetiikan synteesi.

Yhteiskunta hahmottuu näyttelyssä eri tavoin. Sen epäkohtia pohditaan Marika Oreniuksen tavoin vastakohtien kautta liittämällä katoamisen ja tuhon käsitteeseen orastavan elämän merkitys ja lohtu. Seitsemänkymmentäluvun peruja on dogmaattinen propaganda Teemu Mäen videoteoksessa, jossa nuoret suurella paatoksella esittelevät kulutuksen ja rahavirtojen statistiikkaa. Rakentavammin asiaa käsittelee Otto Karvonen, jonka käsitteellinen näyteikkunaprojekti kutsuu pohtimaan juuri kuluttamisen ja kilpailun järjettömyyttä. Paatosta jatkaa Marjukka Nissin installaatio, joka feministimanifesteista tutulla tavalla julistaa naisten oikeuksia palopuheen voimalla.

Nuria marques
Núria Marquès, Olipa kerran…, 2007. Animaatio, kesto 1:50 min.
Núria Marquèsin raikkaan pelkistetyssä animaatiossa tytöstä ja hänen hiuksistaan kuullaan suomenkielisen kertojan esittämiä pieniä tarinoita, joissa muun muassa tytön kyyneleet ovat eläviä tai ne kyllästyvät tyttöön. Kepeän käsittelytavan kautta mukaan hiipii myös painavampia kysymyksiä.

Kokonaisuus on laajuudestaan huolimatta hallittu ja tarjoaa erilaisia näkökulmia todellisuuden hahmottamiseen.
Biennaalin tunnustuspalkinto meni Hannu Karjalaiselle videomuotokuvasta Woman with Dark Hair.

Leena Kuumola
Kirjoittaja on Turussa asuva vapaa kriitikko.

Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä