Tulosta sivuCheckpoint Taava 3-08

Taavapalkki-top



Kriitikot, kuraattorit ja taiteen muuttunut lifestyle

taavakasvotKaikki nykymedian parissa aktiivisesti työskentelevät tietävät, että perinteisen taidearvostelun asema on radikaalisti marginalisoitunut etenkin sanomalehdissä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Palstatila ja julkaisijan mielenkiinto ovat surkastuneet, nettiintyminen räjähtänyt.

Ilmiö on kansainvälinen, ja esimerkiksi brittisanomalehti The Guardianin kriitikko Adrian Searle on luonnehtinut sitä näin: ”Parjataan internetiä ja bloggaajien nousua. Parjataan sanomalehtien mykistämistä ja kritiikin korvaamista kimaltelevilla, tosin latteilla ennakkojutuilla. – – Taiteilijat ovat luovia, ja luovuus on seksikästä ja hyvää. Kriitikot ovat alamäessä. ”

”Joidenkin korvista pursuaa karvoja [tällaisia yksilöitä voi varmasti tavata myös Suomessa]. He valittavat aina, ovat epäluotettavia ja täynnä vihaa ja kaunaa ja he tekevät kaikesta niin monimutkaista, kun kaikki mitä me todella yritämme tehdä on lifestylen myyminen. Fuck ’em”, Searle ironisoi (The Guardian 18.3.2008).

Eräs kypsään ikään ehtinyt, luottamustehtävässä toimiva kriitikkoherra vastusti keväällä syvästi minun arvostamistani kuvataidekriitikkona, ja varsinkin palkitsemistani sellaisena. Ilmeisesti hänen näkemyksensä mukaan kritiikkiä on ainoastaan perinteinen taidearvostelu.

Tällaisen määritelmän mukaan esimerkiksi nämä kolumnini ovat tietysti sataprosenttisen epäkriittisiä. Näkemyksessä minua ei kiinnosta sen substanssi (en havaitse sellaista) mutta sen sijaan siihen sisältyvä ideologia.

Mielestäni kritiikin sisältöön ja itse kritiikin määrittelyyn liittyy aina ideologioita, olivatpa ne sitten tiedostettuja, tiedostamattomia, systemaattisia tai sirpaleisia. Oman määritelmäni mukaan kritiikkiä on kaikki arvoarvostelmia sisältävä julkinen toiminta painetussa tai sähköisessä mediassa.

Valiokunnissa Valio-maito ei hämmenny kahviin kunnolla siksi, että osa hämmentyneistä valioista ei voi antaa rahaa kriitikoille, jos he eivät esimerkiksi tutki tai harjoita ainoastaan ja vain kritiikkiä. Freelance-kuraattoreille – jotka usein ovat taiteilijoita tai kriitikoita ja tekevät kirjoittajan työtä osana projektia – taas ei voi antaa mitään, ”koska he eivät ole taiteilijoita tai kriitikoita”.

Olisiko niin, että jotkut palkintoja ja apurahoja myöntävien hoito-, toimi-, lauta- ja valiokuntien valiot kaipaavat lifestyle-muutosta? Ehkä on turha takertua fiksoituneisiin ihanteisiin, jos todellisuus ei tarjoa niille vastinetta?

Kritiikin ”kuolemasta” on keskusteltu kuolettavaan ikävään asti, mutta mitä jos katsottaisiinkin muuttuvaa taide-elämää ja käyttämättömiä mahdollisuuksia?

”Pitäisi päästä eroon stereotyyppisistä tähtikuraattorimielikuvista”, Kaisa Heinänen, Suomen Kuraattorien Yhdistyksen perustajajäsen, sihteeri ja hallituksen jäsen sanoo. Sponsorien ja muissa rahanjakotehtävissä vaikuttavien henkilöiden tulisi tajuta, ettei juuri kukaan tänä päivänä elä pelkällä kritiikillä sen enempää kuin kuratoinnillakaan. Mutta niille on tilaus, varsinkin biennaalien ja taidekaupan räjähdyksen jälkeen.

Adrian Searle kommentoi ”huonoa taidetta”: ”Jotkut kriitikot ajattelevat, että on hienoa kirjoittaa nyt, vähän kuin ylistäisi sitä, miten hienoa oli olla hautausurakoitsija 1300-luvun ruton aikana.”

Taava Koskinen


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä