Lootuksen kukkia ja neonväriräiskettä

Caroline Pipping 

Galleria Ama, Helsinki, 24.5.–17.6.2008 

Samuli Kontio

Kluuvin galleria, Helsinki, 13.5.–15.6.2008

Maarianhaminasta kotoisin olevan Caroline Pippingin (1958) lootuksenkukkia ja Buddha-hahmoja vilisevät maalaukset tuovat mieleen länsimaalaisten reppureissaajien etsikkomatkat Intiaan, mutta omalla matkallaan Pipping tuntuu löytäneen jotain olennaista. Näyttelyn akvarelli-, öljy- ja temperamaalauksia sisältävä kokonaisuus on hersyvän rikas ja liikkuu kiinnostavasti kirkkaiden värien ja vaimeampien sävyjen välillä.

Pippingin teoksista alkaa helposti hakea matkan muodossa kulkevaa narratiivia. Intian näkymien lomassa on erottavinaan pipopäisen matkaajan. Teosten rakenne kuitenkin pilkkoo kaikki lineaarisilta näyttävät reitit. Buddhat väreilevät toisinaan värikkäiden kuplien lomassa, välillä asettuvat maltillisempaan väritaustaan.

Lootuksenkukat ja Buddhat ovat banaaleimmillaan turisteille myytävän kauppatavaran kuorrutetta, ryöstöviljeltyjä symboleja, mutta Pipping tekee niistä taidokkaasti omaa kuvastoaan, väriä tuhlailevan ja sillä herkistelevän kielensä osan. Tutut merkistöt eivät lopulta tunnu kovinkaan orjallisesti kytkeytyvän tiettyyn uskontoon tai kulttuuriin vaan niistä tulee yleisemmän symbolivarannon osa, symbolivarannon, josta taiteilija ammentaa.

Kluuvin galleriassa esitäytyneen, rovaniemeläisen Samuli Kontion (1975) näyttelyn maalauksissa esiintyvät symbolit liittyvät yhtä lailla joukkotuhoon kuin mainosmaailmaankin. Ne ovat painajaismaiseen taittuvaa piirrettyjen elokuvien neonväriräiskettä.

Kontion maalauksissa silmille hyppivät Karhu-olutmerkin logot ja Hitlerin kaltaisten anti-ikonien kasvot, jotka asettuvat levottoman, varmasti jonkinlaisen kohtausriskin aiheuttavan värimaailman keskelle. Kontion maalaukset edustavat sellaista vihaista, pophenkistä taidetta, joka rykäisee viihteen ja median välittämän kaaoksen takaisin maailmaan – ja ”pahaan kuntoon” modifioituna.

Tällaisen taiteen kodalla tulee joskus miettineeksi, onko kyseessä vain raflaavan näköinen ryttyily vai löytyykö taiteesta myös erityisiä sisällöllisiä oivalluksia? Kontion töiden lainakuvat ja muu ilmaisu tuntuvat sopivan yksiin ja tyylilaji vaikuttaa perustellulta. Rosoinen ripustus vinksallaan olevine maalauksineen sopii myös kokonaisuuteen.

Pippingin työt kutsuvat varsin esteettiselle ja riemastuttavalle matkalle. Kontion teokset puolestaan ryhtyvät eräänlaiseen avoimeen hyökkäykseen, aiheuttavat päämäärähakuisesti levottomuutta. Molemmat maalarit ottavat onnistuneesti haltuun tuttuja symboleja ja kuvastoa ja niveltävät ne omien teostensa kieleen.

Maria Savela

Kirjoittaja opiskelee estetiikkaa Helsingin yliopistossa