Tulosta sivuKritiikit 3-08

28.10.2008 13.54

Lokaliteetti vs. provinsiaalisuus? – Kuvanveistoa Nurmijärvellä

Taabor-06Kuvanveistäjä Kimmo Schroderuksen kokoamassa Taabor 08 -näyttelyssä nurmijärveläisyys on kunniassaan. Aleksis Kiven maisemissa esillä olevista veistäjistä suurin osa on paikkakuntalaisia.

Taabor-06
Raimo Jaatinen: Palava kivi, 2008, kivi, pronssi, 90 x 30 x 30 cm

Lokaalia vai provinsiaalista?

Taabor 08

Taaborinvuoren museoalue,
Palojoki, Nurmijärvi 14.6. – 24.8.2008


Nykyään on varsin yleistä puhua paikallisuudesta merkittävänä myönteisenä arvona. Kuvanveistäjä Kimmo Schroderuksen Nurmijärvelle kuratoima kuvanveistonäyttely Taabor 08 näyttäytyy tässä suhteessa sympaattisena: kymmenestä mukana olevasta veistäjästä seitsemän joko asuu tai työskentelee Nurmijärvellä.


Ei ole siis ihme, että Nurmijärven kunta on mukana järjestämässä tällaista näyttelyä. Pystyyhän kunta näin tekemään myönteistä imagonrakennustyötä tavalla tai toisella hoteissaan olevan kulttuurin avulla.


Mutta voisi asiaa lähestyä toisinkin. Lokaalisuuden ja provinsiaalisuuden eroja pohtinut Juha-Pekka Hotinen kirjoitti Teatterikorkea-lehdessä (1/07): ”Provinsiaalisuus tarkoittaa paikallisuuden tai alueellisuuden takapajuisuutta: sulkeutunutta, konservatiivista, nostalgista omahyväisyyttä, joka torjuu kehitystä ja ulkopuolisia vaikutteita. Toisaalta ylpeän torjunnan takana on usein häpeä ja omanarvontunnon puute; siksi provinsiaalisuus ilmenee usein kääntäen, vieraskoreutena.”


Hotinen totesi myös, että ”lokaliteetti ja provinsiaalisuus ovat eräässä mielessä myös asenneilmastoja, joiden ero saattaa olla hiuksenhieno”. Minäkin huomasin nopeasti tutkailevani Taaborinvuoren veistoksia kuin murtoveteen piirrettyinä viivoina. Välillä lokaliteetti tuntui hyvältä, välillä provinsiaalisuus niin tavattoman keskinkertaiselta.


On kai se todettava, että ei nurmijärveläisyys riitä mielenkiintoisen kuvanveistonäyttelyn kokoamiseksi. Sitä nurmijärveläistä kuvanveistäjäidentiteettiä ei yksinkertaisesti ole olemassa. Hotinen toteaa, että ”lokaali on paikallisuutta, joka ei häpeä ominaispiirteitään mutta ei myöskään rehvastele niillä”.


Mitään sen kummemmin hävettäviä kuin rehvasteltaviakaan ominaispiirteitä ei Taaborinvuorella ole. Siellä on joukko veistoksia veistäjiltä, joilla nyt vain sattuu olemaan joku kytkös Nurmijärveen. Että se siitä lokaliteetista.


Taabor 08 on siis lähinnä sekalainen kesänäyttely muiden sekalaisten kesänäyttelyiden joukossa. Ei varmaan huonoin, mutta ei taatusti lähelläkään parasta.


Taabor-09
Matti Peltokangas: Merkillinen sade viime yönä, 2008, spektroliitti, graniitti, marmori ja jaspis, 200 x 200 x 150 cm.

Näyttelyn avaus on kuitenkin lupaava. Parkkipaikalla tulijan ottavat vastaan Schroderuksen massiivinen teräsveistos Mörkö (2006–07) ja Matti Peltokankaan useista kivilajeista koostuva Merkillinen sade viime yönä (2007). Ja kun seuraava teos on vielä Kirsi Kaulasen led-valolla varustettu ja peilikiillotetusta teräksestä valmistettu Kauneimmat uhanalaiset kasvimme (2007), on katsoja hyvin viritetty kuvanveiston monipuolisuuteen niin materiaalien, mittakaavojen kuin sisältöjenkin suhteen.


Loppua kohti kokemus muuttuu kuitenkin tylsemmäksi. Oona Tikkaoja leikittelee hassunkurisella veistosfantasiaideallaan nimeltä Abmo (ks. www.varoabmoa.fi). Kyseessä on taidemaailmassa seikkaileva ”hylätty veistos”, josta Tikkaojan Abmo-varoitusjulisteet (2007) kertovat. Näillä verbaalisesti kömpelöillä ideoilla ei kovin mielekästä käsitetaidetta luoda, ja suosittelisinkin Tikkaojalle pysyttelemistä veistäjänä. Luulisi siinäkin sarkaa riittävän.


Porukan seniori Toivo Jaatinen esittelee sisätiloissa luonnosmaisia kipsiveistoksia. Tunnelma on jälleen ns. sympaattinen, ja varsinkin tehokkaasti pimeään komeroon installoitu ja valaistu, pronssia ja kipsiä yhdistävä Tuli pimeys koko maan ylle (2007) on omiaan herättämään uskonnollisia tunteita, jos sellaisia sattuu omaamaan. Näin ainakin aavistelen.


Samoissa tiloissa sekä myös ulkona esiintyy Taisto Rauta, jonka ylenpalttinen dekoratiivisuus ei riitä peittämään plastisuuden puutteita. Raudan teokset tuppaavat jäämään pienempinä sisutustaiteeksi tai suurempina julkisivujen koristetaiteeksi.


Rautaa paljon räväkämmin terästä käyttää nuori Aaron Heino, josta varmaan vielä kuullaan. Osa Heinon teoksista oli aiemmin tänä vuonna esillä Taidekeskus Mältinrannassa, ja tuolloin Heino totesi: ”Yksi teemoista on universalistisen hedonismin ohjailema ihannevaltio, jossa platonistisen valtiomallin vaihtoehtona on esimerkiksi epikurolainen filosofia.” Toivottavasti tämä on kuitenkin parodiaa.


Taabor-05
Juha Menna: Sivustakatsoja, 2008, lehmus, 150 x 80 x 80 cm.

Kukkulan huipulla odottaa vielä kolme veistäjää. Kahden puun väliin ripustetut Noora Schroderuksen lujitemuoviset lentokoneet Nasse (2006) ja Jumbo (2006) jäävät vähän ulkokohtaisiksi – ainakin verrattuna niihin kankaisiin veistoksiin, joita olen häneltä nähnyt. Juha Menna on pilannut ilmeikkäiden puuveistostensa tuottaman tunnelman ilmeisesti omasta mielestään vitsikkäällä ripustuksella. Isot pystit Sivustakatsoja (2007) ja Kaksinaamainen (2007) on sijoitettu Taaborinvuoren kesäteatterin penkkien päälle. Nyt ne näyttävät vain horjahtelevan väärässä paikassa, ja vitsi sumentaa niiden jäyhän tehokkaan olemuksen.


Kuraattori Schroderus toteaa, että teosten katoaminen monimuotoiseen ympäristöön on yritetty estää sillä, että teokset ovat ”näyttäviä, kookkaita ja selkeitä”. Juuri tällaisia eivät ainakaan ole Raimo Jaatisen pienet kiviveistokset, jotka piiloutuvat puiden keskelle kuin metsäkalmistossa konsanaan. Ja vähän hautakivimäisiksi kiveä ja pronssia yhdistävät teokset jäävätkin.


Kun sitä lokaliteettia ei oikein ole, on tämä näyttely kaikessa sympaattisuudessaankin tuomittu jäämään taiteen aikakirjoihin pikemminkin provinsiaalisena.


Otso Kantokorpi

Kirjoittaja on helsinkiläinen toimittaja ja kriitikko.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä