Tulosta sivuKritiikit 3-11

10.6.2011 9.00

Uskon pehmovoitto taiteesta ─ Pauliina Turakka-Purhonen

72 1918Amoksen näyttelyn `perhepotretti` koostui vastakkaisista elementeistä: realistis-ekspressiivisistä suurista maalauksista, jotka toimivat arjen kulisseina suhteessa lattialla ja museotilassa tapahtuneelle mysteeribuffolle, keski-aikaiselle uskonnolliselle ilveilylle.

72 1918
Nukkemaalari, 1998, akryyli kankaalle. Kuva: Jussi Tiainen.

Uskon pehmovoitto taiteesta

Pauliina Turakka-Purhonen: Pistoja ja vetoja

Amos Andersonin taidemuseo, Helsinki 25.7.2011 saakka.

 

Pauliina Turakka Purhonen maalaa Kalle-miestään sohvalla röhnöttämässä kelteisillään ja itsensä peilistä raskaana. Miehenkuva rinnastui Amos Andersonin museon lattialla maanneeseen pehmonukkeen, joka kuvasi krusifoitua Jeesusta. Naismaalari käänsi "turhapurokkaasti" mieshistorian päälaelleen ilman gerillagorillanaamaria aseinaan pensseli, neula ja vauvatykki.


Amoksen näyttelyn `perhepotretti` koostui näistä vastakkaisista elementeistä: realistis-ekspressiivisistä suurista maalauksista, jotka toimivat arjen kulisseina suhteessa lattialla ja museotilassa tapahtuneelle mysteeribuffolle, keski-aikaiselle uskonnolliselle ilveilylle. Jokaisen tyttölapsen pehmonukke oli paisunut Pauliinan käsissä parisuhdetta syleileväksi nukketeatteriksi, missä hahmojen roolijaot voivat vaihtuakin eri näyttelyissä. Raskaana oleva äitinukke mehevänisäisen emakon kanssa vaihtui Pyhäksi Antoniukseksi, joka oli jätkänukke omien kiusaustensa lätissä.


Kolme veistosta, 2009, akryyli vanerille. Kuva: Jussi Tiainen.

Museon erinomaisesti installoidun näyttelyn maalauksista tuijotti tyylikäs seurakunta malleinaan taiteilijan ystäväpiiri sohvilla istuen, katsellen apaattiseen tyhjyyteen näkemättä nukkeolioiden arkkityyppisiä sensaatioita. Ikäänkuin groteskisti maalatut hahmot olisivat olleet näyttelyn jähmettynyt yleisö parodioiden katsomisen tyhjyyttä. Hahmot olivat kuvatut taiteilijan ateljeen ja kodin interiööreissä. Kaikki yksityiskohdat olivat maalatut piinaavan tarkasti ja heleillä väreillä.


Taiteilijalla on kolme lasta, mutta heitä ei kuvissa näy, paitsi lelumaailmassa, joka oli paisunut lattialle aikuisten alitajunnan leluiksi.  Maailmoiden kohtaamattomuus korostui myös maalausten tiukkuudessa kontrastina kristillisten kuvastojen muhevalle gender-blender meiningille. Niiden välissä oli Mörkö, mustaviittainen monisilmäinen hahmo, pelko itse.


Teknisesti kummatkin osiot olivat yhtä mestarillisia, maalausten inhorealismi vastakohtana nukkien ommeltuun hellyyteen. Vaikka maalausten `akateemisuus` jäi toiseksi verrattuna nukkehahmojen omaperäisyyteen, oli taiteilijan neula ollut yhtä tarkka kuin pensseli: Tiskiasetelman stillebenin olutpullon viimeinenkin pisara oli maalattu heijastuksineen piinaavaan loppuun kuten Lohikäärmenukke viimeiseen silmänpistoonsa. 


Pyhä Yrjö saappaissaan, 2008-2011, kirjailtu tekstiiliveistos ja sekatekniikka. Kuva: Jussi Tiainen.

Uskontoa voi ymmärtää vain Runous ja Fantasia, sanoi jo William Blake. Perinteisessä raamattukuvastossa ei juuri ole naurun aiheita, mutta Turakka Purhonen otti ilon irti jäykistyneistä asenteista ja pisti kotiraamatun nauramaan.


Turakka ei ottanut kantaa naurettavaan homokeskusteluun, vaan antoi sukupuolirooleille kyytiä. Taiteilija itse oli Pyhä Yrjö kaatuneena Nokia-saappaissaan, himon kirjava lohikäärme nätisti palasina ja äijä pelastettuna vaikkapa alkoholismista. Seinänkokoinen Mikael-enkeli työnsi hengen säilää lattialla rotkottavaan bastardiin, jolla oli sekä naisen, että miehen pää – ja kummatkin sukupuolielimet. Keihäänkärki osui ”Eevan” aataminomenaan, tässä syntiinlankeemuksen finaalissa.

 

Eräs turakkateologinen teema oli ”syntyminen ylhäältä”.  Taiteilijatar synnytti päästään, kuten omaperäisessä ja vaikuttavassa teoksessa `Päänavaus`.  Tuolillaan istuvan jykevän maaemonuken kirveellä halkaistusta päälaesta nousi kultalankapartainen naisvartaloinen sulojeesus, käsissään sakset. Siitä tuli käännetysti mieleen Kreikan naisjumala Pallas Athene, joka syntyi ”neitseellisesti” Zeuksen otsasta sotisovassa, kun tämä pyysi seppä Hefaistosta iskemään kirveellään kalloonsa, parantaakseen päänsärkynsä. Samoin rinnoistaan maitoa nyörivän Pyhän Barbaran nukkepää oli uskonnollisissa maalauksissa paljon käytetty haljennut  granaattiomena, jonka siemenet pursuilivat hedelmällisyyden symboleina.


Kuten patsastelu sai aivan uuden merkityksen Turakka Purhosen ommelluksista, niin myös uskontunnustus: Hauskuudessaan ne olivatkin vakava pesänselvitys pers-uskovaisuuden sukupuolikirouksille ja kuitenkin harras kunnianosoitus raamatullisten perikuvien syvyyksille ja sellaiselle uskonnolle, joka osaa nauraa itselleen.


Amoksen kappelin alttarille levittyivät Turakka-Kerubin valkeat siivet. Museon kokoelmien1600-luvun pienikokoisesta maalauksesta katseli Montserratin Musta Madonna nieleskellen  vastakkaiselle seinällä verilankaista Tuskien miestä, jolla olivat tietysti taas naisen elimet odottamassa sitä kallista hunajanpisaraa.


Erkki Pirtola

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä