Tulosta sivuNatsi-Saksan ryöstämää taidetta vieläkin maailmalla

luettelonatsi
Entartete Kunst -rappiotaidenäyttelyn luettelo, 1937.

Natsi-Saksan ryöstämää taidetta vieläkin maailmalla 

Gurlitt-taidelöytö kertoo sodanjälkeisen Saksan vähäisestä kiinnostuksesta natsien taideryöstön selvittämiseen.

Viime syksynä taidemaailma kohahti, kun Münchenissä äskettäin kuolleen Cornelius Gurlittin, 81, asunnosta löydettiin valtaisa taidekokoelma. Noin 1400 taideteosta käsittävän kokoelman epäiltiin ainakin osittain olevan peräisin natsi-Saksan taideryöstöistä. Löytö oli suurin lajissaan, puhuttiin sensaatiosta.

Tapaus Gurlitt kertoo Natsi-Saksan harjoittamasta rappiotaideoperaatiosta ja taideryöstöistä. Se kätkee taakseen kertomuksia vainottujen kohtaloista ja tuo esiin kuinka paljon yli 70 vuotta sitten anastettua taidetta on edelleen yksityisten ja museoiden hallussa eri puolilla maailmaa. 

Natsi-Saksassa ryhdyttiin jo 30-luvun alussa rappiotaideoperaation puitteissa poistamaan modernin taiteen teoksia maan museoista. Myöhemmin Kolmas valtakunta ryhtyi historian laajimpaan taidevarkauteen anastamalla satoja tuhansia taideteoksia varsinkin juutalaisilta ja valloitettujen maiden museoista, joista suuri osa päätyi taidekaupan kiertokulkuun. Sodanjälkeistä Saksaa eikä sen paremmin muutakaan maailmaa kiinnostanut ryöstetyn taiteen löytäminen ja palauttaminen, pikemminkin haluttiin unohtaa, sillä ”museot ja valtio ovat tähän päivään asti hyötyneet natsien taideryöstöistä,” kirjoittaa Die Zeit.

Eric-Isenburger
Eric Isenburger, Frauenporträt, 1929

Cornelius Gurlitt itse ei ehkä ymmärtänyt herättämäänsä kohua. Hän eli hyvin eristäytyneenä Münchenissä ilman perhettä ja nähtävästi ilman ammattia. Näiden sijasta hän huolehti suuresta taidekokoelmastaan, ”se oli hänen elämänsä”, kuten ainoa Gurlittia haastatellut toimittaja Özlem Gezer Spiegel-lehdessä kirjoittaa. Joitakin teoksia hän oli nähtävästi myynyt vuosien kuluessa. Kun Gurlitt syksyllä 2013 palasi Sveitsistä taidekaupoiltaan, tullivirkailijat löysivät rutiinitarkastuksessa häneltä suuren rahasumman. Se takavarikoitiin ja asiaa selviteltäessä löytyi taidekokoelma, joka käsittää grafiikkaa, piirustuksia ja maalauksia, joukossa Henri Matissen, Otto Dixin ja Marc Chagallin teoksia.

Helmikuussa Gurlitt oli kertonut itse toisesta noin 60 maalauksen kokoelmasta, jota hän oli säilyttänyt Salzburgissa olevassa talossaan. Se on ensimmäistä löytöä pienempi mutta sitä paljon arvokkaampi kokoelma, joukossa Picasson, Monet’n ja Renoirin töitä.

Teosten taustan selvittämiseksi Saksan hallitus asetti kansainvälisistä asiantuntijoista koostuvan kymmenhenkisen Taskforce-ryhmän. Tähänastisten tutkimusten mukaan noin 380 teosta on peräisin nk. ”rappiotaide-operaatiosta”, vajaan 600 teoksen kohdalla selvitellään, onko niiden taustoissa yhteyksiä natsivainoon. Loput kuuluivat Gurlittille.

Cornelius Gurlitt peri kokoelman isältään Hildebrand Gurlittilta, (1895–1956), joka toimi ensin Zwickaun taidemuseon ja sitten Hampurin Taideyhdistyksen johtajana ja jota arvostettiin modernin taiteen suosijana ja tuntijana. Tämä mieltymys katkaisi Gurlittin uran, kun modernia taidetta tukeneet museojohtajat erotettiin viroistaan. Hildebrand Gurlittin kohdalla tämä tapahtui ensin Zwickaussa vuonna 1930.  Hampurissa hänet erotettiin 1933, koska ei hän ei täyttänyt kansallissosialistien asettamia rotumääritteitä. Gurlittin isoäiti oli juutalainen.

Neljä vuotta myöhemmin Gurlitt kuitenkin valittiin Kolmannen valtakunnan nimissä toimivien harvalukuisten taidekauppiaiden joukkoon.

Leena Becker

(Lue aiheesta lisää Taide-lehdestä)


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä