Tulosta sivuHollanti remontoi taidemuseonsa – uutta tilaa ja yksityistämistä

RM--Atrium-Oost---2013---John-Lewis-Marshall---04
Rijksmuseumin alkuperäisen rakennuksen kaksi sisäpihaa toimivat nyt sisääntuloauloina. Katosta riippuvalle suurelle alumiiniselle kattokruunulle henkilökunta on antanut nimen ”haihäkki”. Kuva: John Lewis Marshall/ Rijksmuseum.

Hollanti remontoi taidemuseonsa

– uutta tilaa ja yksityistämistä

 

 

Taidemuseoiden rakentaminen ja korjaaminen on monimutkaista, hankalaa ja kallista. Hollannissa tämä tunnetaan, kun museoita on uudistettu sadoilla miljoonilla vuosikymmenen ajan.


Rakennusprojekti on helpompi, kun museo on pieni ja se vastaa itse urakasta ja sen rahoituksesta. Hollantilainen esimerkki on Haagin Mauritshuis, suomalainen Serlachius-museoiden uusi paviljonki. Kun rakennusprojekti on suuri ja rahoitus julkista, niin vaikeuksia ei puutu. Amsterdamissa Rijksmuseumin ja Stedelijkin uudistusprojektit kestivät vuosikymmenen, jopa ylikin. Helsinkiläisestä esimerkistä riittänee muistutus siitä, että projekti on ollut käynnissä jo nelisen vuotta eikä vielä ole tietoa edes siitä, rakennetaanko museo.


Hollannissa hallitus leikkasi kulttuuribudjettia sadoilla miljoonilla euroilla. Samaan aikaan merkittävimpiä taidemuseoita korjattiin yhteensä lähes 600 miljoonalla. Tämä onnistui, koska museoiden korjauspäätökset oli tehty ennen leikkauksia ja koska museot kokosivat itse ainakin osan rahoituksesta.


Omaa rahoitusta kerättiin, koska hollantilaiset museot ovat nykyään osittain yksityisiä. Parikymmentä vuotta sitten Hollannin taidemuseoita alettiin uudistaa uusliberalismin hengessä. Rakennukset ja kokoelmat jäivät valtiolle, mutta museoiden hallinnointi siirrettiin säätiöille. Näin vähennettiin byrokratiaa, tehtiin päätöksenteosta joustavampaa ja mahdollistettiin tehokkaampi yksityisen rahan kerääminen. Samat perustelut olivat käyttökelpoisia myös Suomessa, kun Valtion taidemuseo säätiöitiin Kansallisgalleriaksi viime vuoden alussa.  


VG-0629
Vincent van Goghin silmät ja siveltimenvedot teoksesta Omakuva harmaassa huopahatussa, 1887 tervehtivät museokävijää uudistetun Van Gogh -museoon sisääntulossa. Kuva: Timo-Erkki Heino.


”Yksityistämisen tavoitteena oli tehdä museoista tehokkaampia ja joustavampia reagoimaan uusiin tilanteisiin. Ideologisena pohjavireenä oli tehdä museoista enemmän yrityksiä, koska ajatellaan, että yritys on aina tehokkaampi kuin julkinen valta”. Näin toteaa Xander Karskens, joka tarkastelee tilannetta Amsterdamin suurten museoiden ulkopuolelta, Haarlemin Frans Hals -museon kuraattorina. Karskensin mukaan uudistuksella oli positivisia seurauksia, museoiden päätöksenteko todellakin muuttui joustavammaksi. Mutta muunlaisiakin seurauksia oli:


”Se, että museoiden täytyy hankkia oma rahoituksensa, on osa globaalia uusliberalismia. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että museot pyrkivät tekemään enemmän jymymenestys-näyttelyjä, enemmän kaikkia miellyttäviä keskitien näyttelyjä.”

 

Pyöräilijät museoarkkitehteina


Rijksmuseumin Hollannin kultakauden taiteen kokoelmat ovat maailmankuulut. Yli sata vuotta vanha museorakennus on kuitenkin jo pitkään ollut perusteellisen korjauksen tarpeessa.  Uudistustyö alkoi ylevästi, kun Hollannin hallitus vuonna 1999 ilmoitti antavansa Hollannin kansalle millennium-lahjana 45 miljoonaa euroa käynnistysrahaksi museon korjaukseen. Työt alkoivat vuonna 2003 ja valmista piti tulla viidessä vuodessa. Korjaustyöt kestivät kuitenkin peräti kymmenen vuotta. Kustannusten loppusumma oli 375 miljoonaa euroa. 


RM-copyright-jane_van_raaphorst_1
Tästä museorakennuksen läpikulkevasta pyörätiestä tuli Rijksmuseumin remontin suurin ongelma. Kuva Oeke Hoogendijkin dokumentista Uusi Rijksmuseum. Kuva: Jane van Raaphorst/ Column Film1.


Rakennustöiden viivästymisestä ja kustannusten noususta hollantilaiset ja amsterdamilaiset saavat  syyttää paljolti itseään. Viivästyksen syynä oli muun muassa yltiöbyrokraattinen ja -demokraattinen paikallishallinto sekä yli-innokas kansalaisaktivismi.


Kun rakennustyöt kestivät pitkään, niin niistä kertova dokumenttielokuvakin on pitkä. Oeke Hoogendijkin dokumentin Het Nieuwe Rijskmuseumin (Uusi Rijksmuseum) neljä tunnin pituista osaa paljastavat loistavasti suururakan vaiheet kulissien takaa. Se on viime vuosien parhaita kulttuuridokumentteja.


(lue Hollannin uudistetuista taidemuseoista lisää Taide-lehdestä)


Timo-Erkki Heino

 


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä