Tulosta sivuMaiseman vanhuus

axel_antas_long_player
Axel Antas, Long Player.

Maiseman vanhuus

 

Maisemamaalaus on taideharrastuksen perusmuoto ja kulmakivi. Mutta maisema-aiheisia näyttelyitä ei näe enää kovin usein. Siksi muutamakin sellainen samoihin aikoihin, herätti ajatuksia.


Maisemaa katsottaessa ei katse ja mieli kiinnity erityisesti mihinkään kohteeseen. Silmä ei jää tarkastelemaan yhtä kohdetta, katse vaeltelee tai lepää. Ehkä kehityshistoriallisestikin voi ihmisestä ajatella, että maisemaa aistiessa ollaan tilassa, jossa katseella yritetään hahmottaa mahdollisimman laajalti ja minnekään kiinnittymättä – ollaan tilassa, jonne jokin kohde vasta saattaa ilmestyä. Katse on ”pehmeä”. Oleminen on jotakin muuta kuin päämäärätietoisimmassa tietyn kohteen kapean, mutta tarkan tarkastelun kulttuurissa, länsimaisessa empiirisessä tieteessä, loogisuudessa, siinä maailmankuvassa – joka on sittemmin vaikuttanut myös ihmisen visuaaliseen maailman hahmottamiseen. Siksi maiseman katsominen on, ”näkökulmasta” riippuen, joko vanhanaikainen tai nykymenoa haastava ele.


_1050279_Luote_II_2014
Raimo Reinikainen, Luote II, 2014, vesiväri japaninpaperille, 27,5 × 41 cm.

Maisemaa katsoessa huomio viime kädessä kiinnittyy juuri katsomisen olemukseen. Ehkä siksi niin usein se, joka kokeilee, mitä maalaamalla voi tehdä, maalaa juuri maisemaa, hän kokeilee miten katse toimii maalauksessa. Ei tarvitse päättää objektia, tärkeintä asiaa, voi ikään kuin vain alkaa – ja katsoa mitä seuraa.


Monelle tuollainen katsomisen kokeilu, katsomisen katsominen yhdistyy niin tiiviisti maalaustaiteen harjoittamiseen, että yksinomaan se voi ajan myötä rakentaa jopa taiteilijan kokonaisen pitkän tuotannon variaatioineen. Siitä oli todisteena kaunis retrospektiivinen näyttely, jonka Margarita Sjöström piti Galleria Dixissä 90-vuotisjuhliensa kunniaksi. Esillä oli oikeastaan vain maisemamaalauksia, niin välimerellisiä, kuin kotimaisiakin, ja lopulta myös ”maisemafantasioita”, maisemateoksen optimeita.


Teokset kantoivat tyylillisiä piirteitä selkeästi eri vuosikymmeniltä: välillä rakenteellisempaa, välillä ekspressiivisempää. Onkin kiehtovaa, että kukaan taiteilija, tai mikään kuvauksen kohde, edes ”paikallaanpysyvä” maisema, ei voi olla täysin riippumaton aikakauden tietyistä tyylipaineista: maalauksen voi pystyä ajoittamaan melko hyvin vuosikymmenelleen, vaikka taiteilijan tuotantoa ei läpeensä tuntisi. Sjöströmin näyttelyssä toki opettajien vaikutuskin vilahteli, jopa niinkin erilaisilta hahmoilta kuin (nykypäivän maalarille miltei uskomattomasti) Sigrid Schaumanilta tai Unto Pusalta. Kenties jopa sympaattista olikin se, että näyttelyssä maalauksille ei ilmoitettu valmistumisvuosia. Ehkä kypsä ikä ja maiseman tietty ajattomuus, tai vähintäänkin sen hidas muuttuminen saavat yhdessä aikaan tilan, jossa vuosikymmenilläkään ei ole niin tarkkaa väliä.


On kiinnostavaa, että taidehistoriallisesti maisemamaalaus käsitti aluksi nimenomaan ihanteellisia, optimaalisia, tai standardimaisemia, maisemafantasioita. Esitettiin paratiisillisia, parhaita kuviteltavissa olevia maisemia, ei mitään erityistä paikallista kohdetta. Maisema oli vaikuttava, järjestetty näyttämö myyttiselle, uskonnolliselle tai historialliselle kohtaukselle. Tämä klassinen järjestelmä säilyi pääasiallisena ilmaisun tapana aina 1600-luvun alun hollantilaiseen maalaukseen tultaessa, osittain vielä 1700-luvun klassistisiin virtauksiin asti. Tiettyä määriteltyä paikkaa luonnehtivaa, topografista kuvaustakin oli, mutta se ilmeni teknisluoteisempana esittämisenä, ja siinäkin esittäminen oli usein melkoisen kaavamaista. 


sjöström.2
Margarita Sjöström, Kaislikko - Vassen, 45 × 52, öljyväri.

Mallit ihanaa ja vaikuttavan näköistä maisemaa esittäville maalauksille olivat välimerellisiä aina roomalaisten seinämaalausten ajoilta asti ja tässä pitkässä maalaustaiteen perinteessä lienee osasyy siihen, että välimeren maisema, ja sen usein mainittu valo, mainitaan edelleenkin syyksi matkustaa sinne maalaamaan. Mutta tällaisena erillisenä, itsenäisenä maalaustyyppinä, joka ei pääosassaan enää kuvannut ihmisiä, maisema syntyi itse asiassa melko myöhään.

 

(Lue lisää maisemamaalauksen nykytilasta Taide-lehdestä)


Artikkelissa käsitellyt näyttelyt:

Margarita Sjöström, Galleria Dix, Helsinki, 28.3.–16.4.2015

Elisa Heinonen, Hiljaisuus, Galleria G12, Helsinki, 4.–23.4.2015

Elina Försti, Maalauksia, Galleria Bronda, Helsinki, 1.–26.4.2015

Petri Ala-Maunus, Hinterland, Galleria Heino, Helsinki, 18.4.–17.5.2015

Axel Antas, Long Player, Galleri Sinne, Helsinki, 9.4.–3.5.2015

Raimo Reinikainen, Vähäisiä merkintöjä, Galerie Anhava, Helsinki, 9.4.–3.5.2015


Pessi Rautio


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä