Tulosta sivuNautinnon kaleidoskooppi - Wolfgang Tillmans

Tillmans palkki
Yksityiskohta Wolfgang Tillmansin teoksesta teoksesta We summer left, 2004. Värivedos, koko vaihtelee. Avaussivulla yksityiskohta teoksesta The Cock (kiss), 2002. Courtesy Galerie Daniel Buchholz, Köln and Maureen Paley, London.

Nautinnon kaleidoskooppi

Wolfgang Tillmansin valokuvista

Mainosvalokuvistaankin tunnettu Wolfgang Tillmans tekee kaikkea sitä, mikä valokuvauksessa on ohutta ja kevyttä, kaikkea minkä vuoksi valokuvausta taiteena ei joidenkin mielestä tulisi ottaa vakavasti. Hän tekee aistimellisia kuvia ristiriitaisesta maailmasta.

Teksti: Harri Laakso

Saksalaisen Wolfgang Tillmansin (1968) valokuvissa ja installaatioissa kyse on ennen kaikkea nautinnasta, sanan kaikissa merkityksissä. Hän on sanonut nauttivansa valokuvaamisesta, eikä aistimellisuus koskaan ole kaukana hänen tavastaan tarkastella yksilön oikeuksien ja julkisen toiminnan rajoja. Jokaisen näyttelyn, kirjan ja kontekstin myötä tämä ”valokuvan nautintaoikeus” tulee alati uudelleen määritellyksi.

Tillmans sai vuonna 2000 ensimmäisenä valokuvaajana arvostetun Turner-taidepalkinnon, minkä saattaisi tulkita siten, että valokuvataiteen paikka nykytaiteessa ja visuaalisessa kulttuurissa olisi ratkaisevasti vahvistunut. Tillmansin tuotanto on epäilemättä ollut osallinen (tai ainakin silminnäkijä) valokuvauksen lajityyppien uudelleenjärjestelyssä. Hänen työnsä ansioita on kyky luoda utelias katse visuaalisen kulttuurin pinnan alle ja saada katsoja tekemään samoin.

Tillmansin valokuvien aiheet löytyvät paitsi hänen lähiympäristöstään myös nykymaailman kuvallisuudesta. Silloinkin kun kuvien aihe on avoimen poliittinen (esimerkiksi erilaiset mielenosoitukset), tärkeältä tuntuu aina myös se tapa, jolla valokuvat nivoutuvat (kuvaajan) jokapäiväiseen elämään, ja sen huomaaminen,  että monien yksityisenä pidettyjen ratkaisujen luonne on lopulta usein poliittinen.

Visuaalisessa kulttuurissa piilee monenlaisia järjestyksiä. Mutta, jos nuo järjestykset piilevät, jos ne ovat näkemisen sokeassa pisteessä, eivät ne enää liene visuaalisia, ainakaan näkymisen merkityksessä. Tämä viisasteleva jako kuvallisuuden ja visuaalisuuden välillä sisältää vanhan aprikoinnin siitä kumpi alue on kattavampi (jos kumpikaan); kysymyksen siitä, onko visuaalisuus optista, ja onko kaikki kuvallisuus näkyvää – edes valokuvassa. 

Tillmansin valokuvat ovat juuri tällä näkyvyyden rajalla, On the verge of visibility, kuten hän on erään kuvansa nimennyt. Työ on yksi hänen monista asetelmistaan. Siinä joukko arkisia esineitä on puisella pöydällä, kuvattuna ylhäältä. Nimi muistuttaa, että silloinkin, kun kaikki on edessämme — näkösällä — jotain jää aina näkyvyyden reunamille. Kyse on jatkuvasta näkyväksi tekemisen prosessista, ei pelkästä näkyvän esittämisestä.

Lähempänä halua kuin näkyvää

Kirjassaan La photographie (2005) André Rouillé sanoo Tillmansin onnistuneen 1990-luvulla mahdottomassa tehtävässä: taidemuseoissa esillä olevan valokuvataiteen ja lehdissä julkaistun muotivalokuvauksen aidossa yhdistämisessä.

Rouillén mielestä kyseessä on kaksisuuntainen liike. Taiteen näkökulmasta se merkitsi ”puhtaan taiteen” ja ”sovelletun taiteen” kaltaisten kategorioiden romahtamista, muotivalokuvauksessa siirtymistä pois lavasteista, esimerkiksi kohti katunäkymiä, joissa vaatteiden itseisarvoinen asema marginalisoitui.

Taustalla oli ajatus, että elämä itse – elämäntapa – on tärkeämpää kuin muoti, ja muotikuva on osuvampi etsiessään elämän jälkiä tavallisen työvaatteen laskoksista. Näin kuvaan voisi tarttua todellisia tunteita, tarinoita ja kokemuksia. Kyse ei suinkaan ollut mistään alkuperäisyyden, autenttisuuden paluusta vaan siitä, että osallisuus korvasi valokuvan todistusvoiman.

Tillmans ei ole vahingossa taidemaailmaan ajautunut mainosvalokuvaaja. Hänen työtään kuitenkin sitoo mainoskuvaamiseen asenne tai oikeammin halu – halu ottaa kuva siitä, mitä kaipaa ja siitä, mitä näkee kaivatessaan sitä. Hänen tapansa kiinnittää vedokset suoraan seinään ja ripustaa ne eri aiheita ja kuvakokoja yhdistellen heijastaa muotivalokuvan käytäntöjä, kenties lehtien ilmavia taittojakin.  

Lisäksi Tillmansin teoksissa problematisoituu moni mainoskuvaston keskeinen tematiikka, esimerkiksi sukupuolten valta-asemien tarkastelu. Nais- ja mieshahmot ovat hänen kuvissaan vuoroillaan voimakkaita, haavoittuvia, alttiita. Niistä kuvastuu ymmärrys erilaisia intohimon ja kiintymyksen muotoja kohtaan, vaikka kuvaajan oma kiinnostus saattaisi johdattaa aiheet samasukupuolisiin suhteisiin.

Etäisyys ja avaruus

Eräänlaisen mittakaavamuutoksen ja unohduksen voimasta Tillmansin kuvissa olevat asiat asettuvat samalle tasolle. Tämä voi merkitä esimerkiksi asioiden vaihdettavuuden tunnistamista tai optista mittakaavan muutosta kuten sarjassa Concorde. Siinä etäinen suihkukone piirtää herkän viivan taivaalle. Kyse on ihmisen rakentaman nopean laitteen pysäyttämisestä toisella laitteella, suihkukoneen ja kameran välisestä hetkellisestä sopimuksesta ja yksimielisyydestä — sitähän sana ’concorde’ merkitsee. 

Concorde-kuvat — kuten myös Tillmansin avaruuden kappaleiden liikkeitä tarkkailevat valokuvat — kertovat paikantumisesta maailmassa tai maailmankaikkeudessa, jostakin, joka on jaettavissa. Ne ovat samanaikaisesti tarkkoja ja häilyviä, kuin tähdenlento tai siittiön liike. Näkösälle asettuu se voima, jolla etäisyys muuttaa havaintoamme, tapaa, jolla maailma asettuu katseessamme.

Tillmansin kuvien kohdalla voi puhua kahdesta erilaisesta etäisyydestä: kontaktin sallivasta osallistuvasta etäisyydestä ja melankolisesta etäisyydestä, eli halun merkitsemästä ja saavuttamattomaksi jäävästä kohteesta, jota kohti kuvaaja kurottaa. Etäisyys ujuttautuu myös teosten (jos varsinaisiksi teoksiksi ymmärtää monen kuvan installaation) sisäiseen avaruuteen, tapaan, jolla Tillmans asettaa työnsä esille.

Kyse on myös ajallisesta etäisyydestä, kuvaajan oman henkilöhistorian (ja lapsuuden) suhteuttamisesta avaruuden ajattomaan aikaan. Juuri astronomia tutustutti Tillmansin visuaaliseen maailmaan. Hänen ”uransa” valokuvaajana alkoi kymmen- tai yksitoistavuotiaana, jolloin hän kuvasi kuuta isänsä kaukoputken läpi. Sama lapsuuden mielenkiinto jatkui myöhemmissä auringonpimennyskuvissa.
LUE LISÄÄ TAIDE 4/06

Wolfgang Tillmansin näyttely Helsingin Taidehallissa 24.9. saakka.

Kirjoittaja on visuaalisen kulttuurin professori Taideteollisessa korkeakoulussa.

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä