Tulosta sivuKritiikit 4-06

Mennyt kohtaa nykyajan – Matti Kolehmainen

Valöörin käyttäjän on helppo piirtää, ja Matti Kolehmainen piirtää hyvin. Piirustuksissa on jotain tuttua kuin 1600-luvun taiteilijoiden luonnosvihoista olisi ilmestynyt nykyaikaan sovellettuja sivuja.

 
kolehmainen-2
Matti Kolehmainen, Nuori taiteilijatar ja vanha mies. Kuva: Matti Huuhka/Museokuva.

Mennyt kohtaa nykyajan

Matti Kolehmaisen maalauksia ja piirustuksia
Taidesalonki 16.8.–13.9.2006

Perinnetietoinen Matti Kolehmainen etsii vastauksia historiasta, hän vaeltaa vaivattomasti 1600-luvulta 1800-luvulle ja siitä nykyaikaan. Hän tutkii ihmissuhteita, ilmeitä, eleitä, ihmisasentoja ja niiden välittämiä tunnelmia. Ihmiskuvaus sujuu taidokkaalta maalarilta, mutta hän jättää myös mielikuvitukselle tilaa.

Ihmissuhdevaikeudet ovat nykyaikaa, maalarin tekniikka perinnettä. Maalaukset jäävät salaperäisyyden verhon taakse ikään kuin Kolehmaisen käyttämän hengittävän mustan takana olisi vielä jokin tuntematon maailma ja näkökulma. Impressionistit hylkäsivät mustan värin, mutta sitä on käytetty monin tavoin kautta maalaustaiteen historian.

Mustan vastakohtana täytyy olla valo; Kolehmaiseen vaikuttanut taiteilija on Jan Vermeer, hänen valonsa. Myös taitava valon maalari Georges de La Tour tulee mieleen, kun katselee näyttelyssä valon ja tummien alueiden vaihteluita. Valo näissä teoksissa on voimakas, kontrasti on viety äärimmilleen; se tuo tarinat ikään kuin ”näyttämölle” elävinä kertomuksina. Kolehmaisen paletti on melko niukka: mustaa, okraa, punaista, sinistä ja valkoista. Kaikki murrettuina paitsi musta.

Ihmissuhdekuvaukset ovat hieman dramaattisia kuten maalauksessa Nuori taiteilijatar ja vanha mies. Teoksessa tilanne on kuvattujen henkilöiden oma valinta ja he tyytyvät siihen. Taiteilijan ammatti ei ole kaikkein helpoimpia, mitä asiaa pohtii mielestäni mies teoksessaValinta. Se saattaa kuvata  ammatinvalintaa tai jo tehtyä valintaa, sen mielekkyyttä ja välttämättömyyttä jatkaa kuitenkin. Teoksessa on maalariruhtinaan näköinen hahmo, jossa on taiteilijan omia piirteitä, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi ollakseen omakuva.

Ehkä kaunein ja mielenkiintoisin maalaus on nimeltään Helma. Siinä on kuvattu nainen, mutta nimi viittaa kuitenkin hameen helmaan. Kaunista siinä on, voisi sanoa ”värikäs musta”, joka saa valokohdat hohtamaan, myös pienet värikorostukset helmassa sekä elävät naisen kasvot ovat viehättävät. Se on ehkä avoimin kaikista maalauksista, se on sitä mitä se kuvaa.

Valöörin käyttäjän on helppo piirtää, ja Kolehmainen piirtää hyvin. Piirustuksissa on jotain tuttua kuin 1600-luvun taiteilijoiden luonnosvihoista olisi ilmestynyt nykyaikaan sovellettuja sivuja. Näyttelyssä Kolehmainen tekee silmänkääntötempun: mennyt on taas tässä, ja ehkä se onkin.

Hannu Sillanpää
Kirjoittaja on kuvataiteilija

Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä