Tulosta sivuArtikkelit 4-07

JAPANIPOP-NETTI2
Yoshitomo Nara + graf, Berlin Baracke, Room 3, Lone Star, 2007. Akryyli kankaalle 91 x 73 cm. Copyright Lepkowski Studio, Berlin. Naran yksityisnäyttely on esillä Haagissa GEM Museum voor Actuele Kunstissa 7.10. saakka.

Pop Made in Japan

Japanilaisten poptaiteiden pohja luotiin 1980–90-lukujen taitteessa, jolloin japanilainen sarjakuva, manga eli kultakauttaan. Mangan ja animen tyylikeinoja, kuten kawaii-söpöyttä tai otakuiden ihailemia seksuaalis-fetisistisiä piirteitä hyödyntävät myös tunnetuimmat japanilaiset poptaiteilijat, Murakami Takashi ja Nara Yoshitomo.

Teksti: Minna Eväsoja

Murakami Takashin (1962) kehittämän japanilaisen neo-popin tarkoituksena oli toimia eräänlaisena vastarintaliikkeenä. Kohteena oli vanhoillinen yhteiskunta ja perinteinen taideyhteisö, jossa menestys saavutetaan tulemalla palkituksi Kevät- ja Syksy-näyttelyissä (Nitten) oikeiden suojelijoiden ja suosittelijoiden avustuksella.

Murakami on onnistunut tekemään itsestään ”tuotteen”, ateljeestaan ”tehtaan” (Kaikai Kiki Co. Ldt.) ja ajatuksistaan ”ideologian” (superflat). Hän on kiistatta kaikkien aikojen menestyksekkäin ja kansainvälisesti tunnetuin japanilaistaiteilija. Hänen silmälogonsa näkyy jopa Luis Vuittonin laukuissa.

Nara Yoshitomo (1959) ei selittele töitään, vaan puhuu niiden kautta joko epäsuorasti tai manga-tyyliin kuviin liitetyissä teksteissä ja puhekuplaviesteissä. Tuotteistamisen tai filosofian rakentamisen sijaan hän haluaa katsoa ”totuutta suoraan silmiin”.

Naran olemus tuo mieleen romanttisen runoilijan, joka valppaan metsäkauriin tavoin tarkastelee ympäristöään. ”Niin kauan kuin en kiellä tunteitani, minun ei tarvitse valehdella itselleni”, hän sanoi vajaa vuosi sitten tavatessamme Kanazawassa, missä hänen Moonlight Serenade -näyttelynsä oli tuolloin esillä.

Hän selitti ”subkulttuurin” olevan taidetta, joka kumpuaa kansan keskuudesta ja kuvastaa tämän päivän elämää. Tässä merkityksessä Naran poptaiteiden määritelmänsä tulee lähelle Edo-kauden ukiyo-maailmaa ja sen kepeän nautinnollista elämäntapaa kuvaavia puupiirroksia.

Japanilaisen populaarikulttuurin piirteet eivät kuitenkaan kumpua vain japanilaisesta perinteestä. Länsimaalaisen populaarikulttuurin vaikutus on ollut merkittävää etenkin toisen maailmansodan jälkeen, jolloin japanilaisen mangan mestari Osamu Tezuka (1928–1989) omaksui yhdysvaltalaisesta sarjakuvasta tuolloin Japanissa vielä tuntemattomia tyylikeinoja, kuten elokuvallinen kerronta ja toimintakuvaukset.

Otaku – kulutus fetissinä

Sekä Murakami että Nara ovat työskennelleet pitkään ulkomailla. Murakami teki läpimurtonsa Yhdysvalloissa 1990-luvun puolivälissä teoksilla, joilla oli yhtymäkohtia otaku-kulttiin eli japanilaiseen populaarikulttuuriin kuuluvaan media/kulutusfetisismiin.

Otaku tarkoittaa meillä suurin piirtein samaa kuin fani, mutta japanilaisen populaarikulttuurin kentässä sen ilmenemismuodot vaihtelevat harmittomasta fanittamisesta ”hardcore otakujen” pakkomielteenomaiseen käytökseen, jossa fantasian ja todellisuuden rajat hämärtyvät.

Otakut välttävät ihmisten välistä sosiaalista kanssakäymistä, lähes kaikki kommunikaatio ja toiminta tapahtuvat tietokoneen välityksellä. Välineellisyys ja kulutusfetisismi tulevat esille esimerkiksi moe-kahviloissa, joissa nuoret miehet voivat maksua vastaan käydä tirkistelemässä rooliasuun pukeutunutta ”ideaalinaistaan”.

Ihmisen tuotteistaminen ei ole ilmestynyt tyhjästä japanilaiseen nykykulttuuriin, vaan kumpuaa jo Edo-kauden geisha-kulttuurista. Geishat loivat fantasiamaailman, jossa asiakas oli hetken ”oman elämänsä sankari”. Rooliasuun puetut naiset tarjosivat viihdykettä ja hetken irtiottoa arjesta tanssimalla, laulamalla, soittamalla ja keskustelemalla asiakkaan kanssa – asiakkaan ehdoilla.

Murakami on osannut hyödyntää otakuiden ylläpitämään moe-kultiin liittyvää seksuaalis-fetisistisestä puolta. Siitä on tullut yksi hänen tavaramerkeistään, kuten veistokset Lonesome Cowboy tai superseksikäs AP ja Lolita-tyttö Ko2 havainnollisesti osoittavat. Lisäksi hänen hahmojensa ympärillä pyörii massiivinen oheistuotearsenaali aivan otakun kulutusfetisistisessä hengessä.

Nara sen sijaan on omaksunut otakuiden sosiaalisesti eristäytyneen elämäntavan. Jo lapsena hän sanoo olleensa paljon yksin, hänellä ei ollut kavereita, joiden kanssa juosta koulusta kotiin. Perinteisistä otakuista poiketen hän korostaa, että tärkeintä ei ole kuulua johonkin tiettyyn joukkoon, vaan kasvaa itsenäiseksi ja kriittisesti ajattelevaksi yksilöksi. Hänelle yksinäisyys ja eristyneisyys ovat voimavaroja, ja liiallinen turvallisuuden tunne luovuuden loppu.

Kawaii ja anti-kawaii

Nara on asunut yli kymmenen vuotta Saksassa ja palannut vasta hiljattain takaisin Japaniin. Hän on työskennellyt myös Yhdysvalloissa, Afganistanissa, Pakistanissa ja Ranskassa. Naran teoksissa mangan ja animen kaksiulotteinen kuvaruutukerronta yhdistyy länsimaiseen naivismiin. Kuvauksen kohteena on usein pieni suuripäinen tyttö, jolla on lyhyet raajat, eikä käsi- ja jalkateriä ole kuvattu lainkaan.

Nara hyödyntää töissään kawaii-söpöyttä, jota otakuiden tavoin pidetään japanilaiseen populaarikulttuuriin oleellisesti liittyvänä piirteenä. Vielä muutama vuosi sitten sekä otaku että kawaii olivat meillä tuntemattomia käsitteitä, mutta nyt länteen vyöryvät manga, cosplay-roolipukeutuminen ja J-popmusiiki ovat tehneet ne täälläkin tutuiksi.

Otaku ja kawaii näkyvät myös suomalaisen poptaiteen genressä, joka imee vaikutteita japanilaisista esikuvistaan. Lisäksi kawaii-söpöys on löytänyt tiensä länsimaiseen kulutuksen maailmaan, josta ovat osoituksina Hello Kitty -tuotteiden suosio, KappAhlin syysmalliston esite tai Libresse-terveyssiteiden muovikääreiden tekstitys ja väritys.

Naran töissään kuvaama tyttö on yhtä aikaa kawaii ja anti-kawaii. Ulkoisesti hän on söpö suurine päineen ja lyhyine raajoineen, mutta tytön teot, sanat ja ilmeet ovat kaikkea muuta. Veneenmuotoiset silmät tekevät hänen katseestaan uhmakkaan, lähes hävyttömän.

Ensi-ihastuksen hälvetessä huomaa, että tytön suusta pilkottaa pirullinen torahammas tai että hän on saha kädessä matkalla määrätietoisesti jonnekin. Hän huitoo veitsellä, ja tekstissä lukee: ”En välitä enää mistään”. Hänellä on tupakka rehvakkaasti suupielessä, verta valuva haava tai laastareita siellä täällä, sillä elämässä sattuu, eikä sitä voi välttää.
LUE LISÄÄ TAIDE 4/07

Kirjoittaja on Japanin-tutkimuksen tohtori ja japanilaisen estetiikan dosentti, joka työskentelee tutkijana Helsingin yliopiston taiteidentutkimuksen laitoksessa (estetiikka).

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä