Tulosta sivuCheckpoint Taava 4-07

Taavapalkki-top



Documenta 12 – sinikaulusnäyttely?


taavakasvot Palasin kesäkuussa Kasselin Documentasta hämmentyneenä ja pettyneenäkin, ihmetellen olinko kenties tullut immuuniksi taide-elämyksille. Huomasin kuitenkin nopeasti, etten ollut ainoa, sillä kansainvälisen lehdistön otsikot julistivat: ”Hirvittävin taidenäyttely koskaan” (The Daily Telegraph) tai ”100 päivää taitamattomuutta” (The Guardian).

Näyttelyn taiteellinen johtaja Roger M. Buergel on todennut valitsevansa asioita, jotka ”vaikuttavat oudoilta”. Tästä olen tosiaan samaa mieltä, mutta tähän se sitten jääkin – siitä huolimatta, että Buergel kehitti kriitikoiden osoittamien ongelmakohtien poisselittelystä suoranaisen taidemuodon.

Hän kuvaili näyttelyn teemoja lähes schilleriläisellä kaunopuheisuudella. Kysymykset ”Onko moderni meidän antiikkimme?”, ”Mitä on silkka elämä?” ja ”Mitä tehdä?” kääntyivät silti ympäripyöreydessään banaaleiksi, ja tätä rataa myös moni muu asia muuttui (ainakin minulle) käsittämättömäksi.

Kysymykseen ”Mitä tehdä?” Buergel ehdotti vastaukseksi kasvatusta, ja luonnehti Documentaa ”maallikkoyleisölle” suunnatuksi. En voi kuitenkaan olla ihmettelemättä, miten tämä olisi ollut toteutettavissa teollisuuskaupungissa, jossa työttömyys on 20 %, eivätkä sinikaulustyöntekijät tiettävästi aiemminkaan ole rynnistäneet taidetapahtumiin.

Yksi erityisongelma oli näyttelyn viidensadan teoksen ja yli sadan taiteilijan amebamainen levittäytyminen näyttelypaikasta toiseen. Juan Davilan, Zofia Kulikin, James McCrackenin ja monien muiden teoksia oli ripoteltu useampaan paikkaan. Helmet eivät kunnolla erotu, jos tapahtumalta puuttuu selkäranka.
Buergel itse oli tosin sitä mieltä, että Kasselin kaltaiset meganäyttelyt ovat ”luonnostaan muodottomia”.

Näyttelyn voimakkaasti ulkoeurooppalaisen edustuksen turvin olisi varmasti ollut mahdollista luoda omaperäinen ja korkeaprofiilinen tapahtuma, ellei joukossa olisi ollut liikaa heikkoja teosvalintoja tai idioottivarmoja nimiä. Onko esimerkiksi Gerhard Richteristä tullut pakollinen osa kaikkien suurnäyttelyiden kalustoa?

Eniten ihmettelen katalonialaisen gourmet-kokki Ferran Adrìan valintaa. Viisikymmentä näyttelykävijää piti valita satunnaisotannalla ja lennättää sitten syömään Adrìan hienostoravintolaan. Mikäli tämä toteutuu, ja jos Documentan kävijämäärässä päästiin vuoden 2002 tasolle (650000), maallikoista 649950 ei päässyt ravintolaan. Näinkö vastustetaan elitismiä?

Kenties Buergel juuttui tuijottamaan tähtiin, vaikka näyttely piti pystyttää maan pintaan? Tai sitten hän intoutui yhdessä vaimonsa ja kuraattoriparinsa Ruth Noackin kanssa kaahaamaan toisen pääsponsorinsa Saabin lahjoittamalla autolla niin kovaa, että unohti kokonaan Saabin fataalisen tärkeän Documenta-iskulauseen ”Move your mind”.

Vähemmän olisi ehkä jälleen kerran ollut enemmän. Toisaalta ei ollut Documentan vika, että viiden vuoden välein järjestettävänä tapahtumana se joutui ”supertaidekesänä” 2007 kilpailemaan asiantuntijoiden ajasta Venetsian biennaalin, Art Basel -taidemessujen ja kymmenen vuoden välein järjestettävän Skulpturprojekte Münsterin kanssa.

Joskus luonto kuitenkin auttaa taidetta. Kiinalaisen Ai Weiwein ulkoilmainstallaatio Template romahti myrskyssä, mutta Ain mielestä lopputulos vain parani. Lisäksi alkuperäistä hintaa tuplasti enemmän tarjonnut ostaja ilmestyi paikalle.

Taava Koskinen

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä