Tulosta sivuExperiénce Pommery

Sa-Absurd
Absurd, Monument to Consumerism, 2008 ja luxemburgilaisenMarco Godinhon valkeat, kansallisista merkityksistä riisutut liput. Kuva: © Jean-Christophe Hanché.

Expérience Pommery
– nykytaidetta samppanjakellarissa

On kesäkuu ja Reimsin apealta taivaalta tippuu hiljalleen vettä. Kolmekymmentä metriä maanpinnan alapuolella, roomalaisaikaisissa luolastoissa kosteus on sama, mutta eurooppalaisen nykytaiteen, pitkien holvikäytävien ja pölyisten samppanjapullojen yhdistelmä on pikemminkin absurdi kuin apea.

Teksti: Arja Elovirta


Näyttelypaikkana toimivan Domaine Pommeryn yleisöaulassa on toistakymmentä taidelehden päätoimittajaa, melkein kaikki naisia. Fabrice Bousteau, Beaux Arts -lehden pitkäaikainen vetäjä pyyhältää ohi tervehtimättä, ja näyttää lättähattuineen aivan Buster Keatonilta. L’Art contemporain en Europe avautuu pian ja hänellä on kiire fiksailla linnan samppanjakellareihin levittäytyvää massiivista näyttelyä.


Vuoden loppuun saakka esillä olevassa, Ranskan EU-puheenjohtajuutta juhlistavan kulttuurikauden ohjelmistoon kuuluvassa näyttelyssä on viisikymmentä taiteilijaa, kaikki maidensa johtavien taidelehtien valitsemia. Suomesta mukana ovat Terike Haapoja (1974) ranskalaiseen kulttuuripiiriin modifioidulla varjoinstallaatiollaan ja Adel Abidin (1973), joka tällä kertaa käsittelee sukupuoleen kytkeytyneitä halun ja rakkauden teemoja.


Nykytaiteesta selvästikin hyvin perillä oleva, Domaine Pommeryn omistajiin kuuluva Nathalie Vranken ottaa pääkuraattorin hylkäämät toimittajat huostaansa ja pitää meidät enemmän kuin tyytyväisinä koko muutaman päivän vierailun ajan. Hän ei vahingossakaan puhu rahasta, mutta kaikesta näkee, että viulut maksava samppanjajätti Vranken-Pommery on satsannut näyttelyyn ja paikan päällä tehtäviin teoksiin todella tuntuvasti.


Jo eestiläisen Raul Kellerin (1973) lähes näkymättömään ääni-installaatioon on vaativan tekniikan vuoksi uponnut varmaan saman verran rahaa kuin maa satsaa Venetsian biennaaliin. Sadat toimittajat ja avajaisvieraatkin tuotiin Pariisista tilausjunalla.


Lopputulos on outo, mutta vaikuttava. Leveät portaat vievät syvälle maan alle, jossa vastaan lehahtaa parvi seeprapeippoja. Ne kuuluvat ranskalaisen Céleste Boursier-Mougenot’n (1961) installaatioon From Here to Ear, joka koostuu kasvuaan odottavasta ja kukin koristellusta nurmikentästä, sähkökitaroista, vahvistimista, kitaralaukun muotoisista siemenkupeista ja vesialtaista. Sirkuttaessaan ja kitaran kielille lehahtaessaan linnut synnyttävät tilaan erikoisen akustisen maailman.


Välillä käytävät avautuvat valtaviksi, lähes kolmekymmentä metriä korkeiksi holvitiloiksi. Yhdessä niistä viuhuu vuonna 2003 Venetsian biennaalissa Kultaisella leijonalla palkitun, luxemburgilaisen Su-Mei Tsen (1973) Some Airing, jättimäinen propelli, joka saa aikaan uhkaavan vuh-äänen ja jonkinlaisen pelonsekaisen meditatiivisen tilan.


Sa-su-mei
Su-Mei Tse, Some Airing, 2004–2008. Kuva: © Jean-Christophe Hanché.
Päätoimittajien tuli valita näyttelyyn kaksi lehden jo esiin nostamaa nuorta taiteilijaa vähän niin kuin kyse olisi jonkinlaisista tuotemerkeistä. Itse haluan ajatella, että taidelehti on tekemisissä enemmän asioiden kuin markkinoinnin kanssa, että oleellisempia ovat näkökulmat, jotka avautuvat teosten kautta. Ehkä Fabrice Bousteaukin oikeasti ajattelee niin.


Näyttää siltä, että niin on ainakin moni hänen kollegansa ajatellut. Slovenialainen Maska-lehti on kutsunut mukaan Absurd-ryhmän ja bulgarialainen Visual Seminar Newsletter Ivan Moudovin (1975), joka propagoi hauskasti Bulgariasta toistaiseksi puuttuvan nykytaiteen museon saamiseksi sinne. Hänen instituutiokriittisiä teoksiaan nähtiin viime vuonna Venetsiassakin. Absurdikot, Jure Legac (1979) ja Peter Kosˇtrun (1979) taas kippasivat linnan pihalle kasan ostoskärryjä kulutuskulttuurin monumentin virkaa tekemään.


Sa-ACOSTINAE
Dan Acostioaei, The dawn of a new era: Canopy (Panthocrator) ja Monument (Pulpitum). Valokaappi-installaatio, 4 x 4 ja 3,8 x 2,8 m. Kuva: © Pekka Nuikki.
Kulutustottumusten lisäksi jaetut uskomukset sitovat ihmisiä ja kulttuureja toisiinsa. Kirkosta aikoja sitten eronnut ystäväni kertoi tekevänsä edelleenkin ristin merkin autokolarin tai muun sellaisen nähdessään. Tate Modernin Illuminations-näyttelyssä äskettäin esillä olleessa Crossroad-videossaan romanialainen Dan Acostioaei (1974) kuvaa juuri tällaisia tilanteita, mutta ei näytä reaktioiden aiheuttajaa.


Merkkien oheneminen vaikuttaa hänen teoksissaan olevan yksi romanialaisen identiteettikriisin oire. Sen symboliksi taiteilija on nostanut DORO-pesuainemerkin, jonka nimi on säilynyt, mutta itse sisältö, ulkoasu ja omistussuhteet muuttuneet, kun valtionyhtiö myytiin Unileverille. Vasta näiden taustatietojen varassa Acostioaein The dawn of a new era mahtipontisine risteineen ja korkealla holvissa roikkuvine alienkasvoisine valokaappivapahtajineen alkaa näyttää muultakin kuin helposti ohitettavalta pop-efektiltä.


Sa-karina-Neiburga
Katrina Neiburga, The Street, 2006. Kuva: © Jean-Christophe Hanché.

lman taustatietoja monet muutkin työt jäävät melko mykiksi, mikä tosin on lähes kaikkien yhteisnäyttelyiden ongelma. Latvialaisen Katrina Neiburgan (1978) ja hollantilaisen Renzo Martensin (1973) videoteokset ansaitsivat minusta ihan oman pohdintansa (ks. Taide 4/08).


Erityisesti dandyltä näyttävän ja itsensä katolilaiseksi sosialistiksi määrittelevän Martensin työ jäi mietityttämään. Taiteilijan itsensä mukaan videopätkä käsitteli representaatioon ja erityisesti mediakuvaan liittyvää vallankäyttöä. Käytännön esimerkin hän oli ottanut Afrikasta.


”Suurin osa Afrikassa olevista toimittajista ja valokuvaajista liikkuu hallituksen järjestämän ohjelman mukaan. Yhtenä nälkäisenä laumana, turvallisuusmääräyksiä noudattaen. Jokainen näkee suurin piirtein samat asiat”, hän selittää istuessamme hiljaisessa Reimsin katedraalissa.


Sa-Renzo-martens
Renzo Martens, still-kuva yksitoistaminuuttisesta videoteoksesta, joka on osa valmisteilla olevaa elokuvaa Episode #3.
”Näissä kuvissa valkoiset näyttävät aina hyväntekijöiltä, eivät luonnonvarojen tai nälkiintyneen plantaasityövoiman riistäjiltä saatikka sitten mellakoiden, salamurhien ja kaappausyritysten puuhamiehiltä. Köyhyyden kuvat ovat Afrikan suurin vientituote”, hän heittää hillittyyn tyyliinsä ja tarkoittaa paitsi uutistoimistojen kuvatulvaa myös mekaniikkaa, jolla avustusjärjestöt toimivat.


Kaikessa provokatiivisuudessaan tai siitä huolimatta tämä pieni videopätkä (jonka on itse asiassa valmisteilla olevan Episode #3 -elokuvan traileri) päätyi esteettis-eettisten avainkokemusteni joukkoon. Teos on parhaillaan esillä myös Manifestassa, Rovereton vanhassa tupakkatehtaassa pyörivässä Matter of Fact -sarjassa.


Expérience Pommery #5: L’Art contemporain en Europe

Domaine Pommery, Place du Général Gouraud 5, Reims,

13.6.–31.12.2008, avoinna päivittäin klo 10 –18.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä