Tulosta sivuKritiikit 4-08

29.10.2008 12.27

Taidemalmio idässä – Itä-Suomen aluenäyttely Outokummussa

Outo-netti-Panu RytkonenOutokummun kaivos on kiehtova miljöö vanhoine rakennuksineen, koneineen ja näkötorneineen. Kesällä sinne asettuivat Itä-Suomen aluenäyttelyn "muu-osastoon" kuuluvat teokset.

Outo-netti-Panu Rytkonen
Panu Rytkönen, Nimetön ja 6X. Kuva: Jaakko Kilpiäinen

Taidemalmio idässä

Muistissamme
Osa Itä-Suomen aluenäyttelyä 2008
Pohjois-Karjala, Outokummun Vanha Kaivos 18.6.–31.8.2008


Outokummun kaivos on kiehtova miljöö vanhoine rakennuksineen, museoineen, koneineen ja näköalatorneineen. Osa Itä-Suomen aluenäyttelystä oli kesällä esillä tässä ympäristössä. Aluenäyttely levittäytyi myös Pohjois-Savon kuntiin, muun muassa Siilinjärven työvoimatoimistoon ja Iisalmen evakkokeskukseen.


Etelä-Savon osa pidettiin Pieksämäen kulttuurikeskus Poleenissa 7.3.–4.5. Itä-Suomen taiteilijoilla oli mahdollisuus ehdottaa teoksia yhteen tai useampaan kolmesta kokonaisuudesta. Kaivokseen sai tarjota tila- ja ympäristötaidetta, installaatioita, valo- ja ääniteoksia sekä veistoksia ja performansseja, ja valituksi tuli 19 taiteilijaa.


Paikan historia, tekniikka ja kaivosmiehen päivätyö ovat läsnä koko alueella. Valtavat koneet hallitsevat Rikastamoa ja Murskaamoa, Kappeli ja Galleria ovat rujonkarkeita tiloja. Kuraattori Marjatta Oja kirjoittaa näyttelyluettelossa paikan vaikutuksesta: ”teokset saavat lisämerkityksiä, vaikkeivät niiden tekijät ehkä alun perin niin ajatelleet”. On töitä, jotka vuoropuhelevat tilan kanssa kiintoisasti, toiset tuntuvat enemmän inttävän itsekseen.


Rikastamossa on kaksi teosta, jotka jännittävästi soluttautuvat koneiden joukkoon. Iisalmelaisen Panu Rytkösen (1983) mustat veistokset voisivat hyvin olla kaivoksen kalustoa, muotokieli noudattaa ympäristön jyhkeää kauneutta, jossa on maskuliinisuuden ja vaarankin elementtejä. Rääkkylässä työskentelevän Satu Juvosen (1969) Babyhouse herättelee ajatuksia hoivasta ja tuottavuudesta. Vanhan koneen, keskoskaapin, sisään on rakennettu nukkekoti. Onnistuuko keinokohtu turvaamaan kodin elämän? Mihin kone riittää, missä ovat lämpimät kädet? Miten rikastaa inhimillisyyttä?


Outo-netti-SatuJuvonen babyhouse
Satu Juvonen, Babyhouse. Kuva: Pekka Kerttula

Kaikki teokset eivät kuitenkaan ole yhtä vakuuttavia. Savonrantalaisen taidegraafikko Ritva-Liisa Virtasen (1959) paperisista ompelukaavoista koostuva installaatio Helmat ottaa kyllä suoraa kontaktia konekantaan: Luokitussyklonin rännissä roikkuu potkupuvun kaavoja, ruttuista kaavapaperia pursuaa suuren valvontalaitteiston aukoista. Fyysisen lähentelyn perustelisi ajatuksellinen yhteys, mutta onko tässä sellaista? En keksi interventiolle syytä. Namiskojen päälle tällätty selittävä A4 ei pelasta tilannetta.


Kinnunlahdella työskentelevän Sirpa Miettisen (1962) PitsiHole on yhteisöllinen ympäristötaideteos, johon Pohjois-Karjalan asukkaat ovat lahjoittaneet pitsiliinoja materiaaliksi. Materiaaleissa ei ole mitään vikaa, ideaakin voi sanoa ihan kivaksi. Mutta virkkuut on yhdistetty summamutikassa ja viritelmä ripustettu rumasti kaivostunnelin varauloskäynnin eteen.


Sen sijaan kuopiolaisen Johanna Väisäsen (1972) Tie-installaatio on mukavasti paikallaan ja paikallinen. Kaivoksen paloauto on saanut kaverin romuautosta, jonka sisällä voi katsoa videota Wunderbaumin tuoksussa. Ajetaan kesäyössä miesäänen puhellessa puhtaalla murteella vanhoista ”tappauksista”.


Outo-JohannaVaisanen tie ja kesayo-pieni
Johanna Väisänen, Tie ja Kesäyö. Kuva: Johanna Väisänen

Hämärässä Galleriassa vaikuttaa jo pitkän uran tehneen Arja Valkonen-Goldblattin (1950) kahdesta pleksitalosta tehty Koti-ikävä. Pleksi, puu, rautalanka, silkkinauha sekä valaistus ovat hyvässä suhteessa toisiinsa ja ympäristön betonikoleuteen.


Kappelissa kaksi installaatiota muodostaa hyvän duon. Mäntyharjussa asuvan Susanna Pälviän (1964) puuta ja linnunlaulua yhdistävä Kevät on hallittu kokonaisuus ja mikkeliläisen Rauni Antikaisen (1926) Värileikin selkeä sointukulku miellyttää silmää.


Outo-netti-LeenaMakipatola
Leena Mäki-Patola, Ilma. Kuva: Jaakko Kilpiäinen

Näyttelystä puuttuu kuitenkin tykkänään teos, joka ihan kunnolla hyödyntäisi valtavaa tilaa. Varkautelaisen keraamikko-taiteilija Leena Mäki-Patolan (1956) teokset onnistuvat tässä suhteessa parhaiten. Klassinen idea neljästä peruselementistä muuntuu komeaksi kolminaisuudeksi Ilma, Vesi ja Veri. Värillisistä laatoista muodostuu keuhkoputkisto, Niilin suisto ja aortta.


Outo-netti-MiiaRosenius AnneliKokko pieni
Taustalla Miia Roseniuksen Pyhä ja Munainen matto, etualalla Anneli Kokon Kaksoisolento. Kuvaaja: Miia Rosenius

Joensuulaisen Anneli Kokon (1952) tekstiili- ja esinekoosteet pärjäävät Murskaamossa vahvan purppuravärin ja keskinäisen dialogin turvin. Kaksoislento roikkuu kattovaijerissa, se on kahdesta mekosta ommeltu pitkänhuiskea olio. Mukavan merkilliset pikku viirit ryhmittyvät sen ympärille lattialle ja rakenteisiin. Näyttelyluettelo toimii eräänlaisena pienoismatrikkelina esitellen kaikki aluenäyttelyn taiteilijat työnsä ääressä.


Maaria Oikarinen

Kirjoittaja on helsinkiläinen kuvataiteilija

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä