Tulosta sivuKritiikit 4-09

15.1.2010 15.53

Ei lumetta vaan pohdiskelua – Purnu 2009

Purnu Pekka Syrjälä 2Näyttelyn otsikko Lume on väkinäisyydessään ja ennen muuta kielteisen luonteensa kautta osoitus siitä täysin turhasta  ulkoisten puitteiden korostuksesta jota näinä aikoina kuvataiteenkin maailmassa painotetaan.
Purnu Pekka Syrjälä 2
Pekka Syrjälä: Ei.

Ei lumetta vaan pohdiskelua


Purnu, Orivesi, 6.6. –16.8.2009


Tämän vuoden kesänäyttelyn perinteikkäässä Purnussa on koonnut Marja Kanervo. Näyttelyn otsikko Lume on väkinäisyydessään ja ennen muuta kielteisen luonteensa kautta osoitus siitä täysin turhasta  ulkoisten puitteiden korostuksesta jota näinä aikoina kuvataiteenkin maailmassa painotetaan. Onneksi se kuitenkin osoittautuu tarpeettomaksi ja katoaa todellisuudessa jäljettömiin. Täällä on nimittäin esillä taidetta ilman sitä kevennystä tai sensaationnälkää joka usein saattaa leimata kesänäyttelyitä. Ja joka toimii ilman keinotekoisia otsikointeja tai teemojen rasitteita.

Kokonaisuutta voisi luonnehtia harmoniaksi jossa modernistinen pelkistynyt ilmaisu kohtaa käsitteellisyyden. Kaikenlainen provosoiva räyhäkkyys puuttuu ja antaa tilaa pohdiskelevammalle asenteelle.    
Jotkut teoksista määrittävät tavalla tai toisella paikan itsensä luonnetta joko sen entisen haltijan, Aimo Tukiaisen, kautta tai suhteessa ympäröivään luontoon.

Niistä vaikuttavin on Minna Heikinahon käsitteellinen teos Tukiaisen entisessä ateljeessa. Sen lähtökohtana on Tukiaisen veistos tarkasteltuna niin pienoismallin, luonnosten kuin valokuvien kautta. Valokuvissa se esiintyy tämän päivän todellisuudessa jossa sille on muodostunut myös arkipäiväisen konkreettinen merkitys. Näin sen olemus löytää erilaisten ajallisten kerrostumien myötä sijansa nykyhetkestä.

Tämä lienee ollut myös yksi Tukiaisen periaatteista jotka täällä valottuvat hänen 60-luvulta peräisin olevissa teksteissään. Niiden ytimessä on huoli taiteen pysymisestä elävänä. Täällä se juuri ilmenee kahden taiteilijan vuoropuheluna yli olemisen rajojen.

OLO eli Marko Vuokola ja Pasi Karjula on sijoittanut ulos luontoon Helsingin Hietalahdesta tuttuja teräspalloja. Täällä ne muuttuvat toisiksi heijastaessaan urbaanilla kiillollaan peilin lailla ympäröivää maalaismaisemaa. Pelkkä vastakohta olisi tehnyt vaikutuksen, niiden lisääntynyt volyymi ei. Karjulan karut puukruunut ikkunan ulkopuolella kohoavat rinteen vehreydestä ja luovat mielikuvaa ruumiillistuneesta sadunomaisesta tarinasta.

Vuokola jatkaa täällä kuvaparien sarjaansa. Toinen teoksista on kuvattu paikan päällä Purnun idyllisessä maisemassa. Töiden aiheena ovat havainnon ja ajan tuskin aistittavat muutokset. Ne ovat täällä saaneet seurakseen Pekka Vesterisen niin ikään herkän aineettomat sielunmaisemat. Vesterinen on lisäksi täyttänyt yhden seinän  pienillä abstrakteilla väritutkielmilla.

Purnu Pekka Vesterinen
Pekka Vesterisen maalauksia.
Psykedeelisvaikutteiset väriunelmat edustavat uudenlaista Paavo Räbinää. Hänen aiemmin tiukan dramaturgiset, usein yhteiskuntakritiikkiäkin sisältäneet teoksensa tuntuvat muuttuneen ohuen esteettisiksi. Toisenlaista estetiikkaa edustavat Pirkko Rantatorikan suuret unenomaiset tussipiirrokset. Niissä arkkitehtuuri luo fyysisen pohjan eteerisesti luikertelevalle viivalle. Yhdessä ne synnyttävät eräänlaisia fragmentaarisia tilan määritelmiä.

Nuoren naisen identiteetistä täällä huolehtii Aurora Reinhardt. Hänen pienet humoristiset tilateoksensa kaikessa populaarikulttuurista ammentavassa kepeydessään valloittavat yksinkertaisella nokkeluudellaan.

Pekka Syrjälän
ja Jiri Gellerin teokset tuntuvat tahrattoman kliinisessä toteutuksessaan olevan sukua toisilleen. Niissä erilaiset mielikuvat kivettyvät puhtaan pinnan alle. Syrjälän kolmiulotteisten sanojen kaltaiset teokset ovat eri merkityksin jo vuosikymmenten ajan esiintyneet taiteessa ja jäävät valjuiksi. Poikkeuksen tekee niistä vahvimmin abstrahoitu sana jonka kielellinen latteus kasvaa surrealistisvaikutteiseksi itsenäiseksi veistokseksi himmeän hohtavine pintoineen. 

Purnu Heino 2
Timo Heino: Vauhtisokeus.
Lapsen välittömästä kokemuksesta ja siihen liittyvästä ilosta ammentavat Raakel Kuukan keskittyneet valokuvat. Timo Heinon surrealistisvaikutteisessa teoksessa yhdistyvät mielikuvat eläinten maailmasta ihmisen luomaan kauhuun. Lähimpänä luonnontiedettä ovat Terike Haapojan monisyiset teokset. Hänen teknologian ja runouden välimaastossa liikkuvat työnsä on toteutettu yhteistyössä tutkijoiden kanssa. Ne käsittelevät olemisen mysteeriä fyysisen todellisuuden kautta.

Leena Kuumola

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä