Tulosta sivuKritiikit 4-11

16.9.2011 14.30

Agitaation keräilylautaset - Agitaatioposliinia Eremitaasista

Lautanen Miliisi © valtion eremitaasiJos kuvataiteella yrittää parantaa maailmaa, ei nykypäivänä ehkä ensimmäisenä tulisi mieleen lähteä tekemään sitä porsliininmaalauksen keinoin. Tästä perin kummallisesta ilmiöstä kertoo eräs vuoden hienoimmista ja askarruttavimmista näyttelyistä.

Astiasto © valtion eremitaas
Posliiniastiasto. Eremitaasi.

Agitaation keräilylautaset


Luokaamme uusi maailma! Agitaatioposliinia Pietarin Eremitaasista Vapriikki, Tampere 27.5. – 30.10.2011


 

Jos kuvataiteella yrittää parantaa maailmaa, ei nykypäivänä ehkä ensimmäisenä tulisi mieleen lähteä tekemään sitä porsliininmaalauksen keinoin. Tästä perin kummallisesta ilmiöstä kertoo eräs vuoden hienoimmista ja askarruttavimmista näyttelyistä: ns. ”agitaatioposliinia” ja Venäjän vallankumouksen ensiaskeleita laajemminkin esittelevä Luokaamme uusi maailma! Tampereen Vapriikissa.


Ilmiön taustana on Keisarillinen posliinitehdas, joka vallankumouksen pyörteissä varmaankin ymmärrettiin porvarillisen sievistelytaiteen kehtona ja joka valtiollistettuna haluttiin valjastaa palvelemaan vallankumouksellista utopiaa, uutta ihmistä – uuden estetiikan myötävaikutuksella. Taiteelta vaadittiin siis tuolloinkin kaikenmoisia yleishyödyllisiä vaikutuksia.


Ilmiön taidehistoriallinen merkitys on helppo ymmärtää avantgarden voittona hapantuneista kertaustyyleistä. Sankariksi nousee tietysti Malevits, miltei jokaisen modernin taidehistorian opaskirjan esiin nostamine kummallisine puolikkaine teekuppeineen, ja toinen erinomainen, huomattavasti tuotteliaampi suprematistinen designeri, N. M. Sujetin. Ilmiön näkee helposti taideteollisen profession syntynä: konstruktiiviseen pelkistykseen perehtyneen, oivaltavalla massatuotannolla kansaa palvelevan muotoilijan syntynä. Sen seurauksena nämä esineet ovat sitä designin aluetta, jonka jokainen muotoilijapolvi on löytänyt aina uudelleen tehdäkseen niistä omat retrotulkintansa.


Lautanen Miliisi © valtion eremitaasi
Posliinilautanen Miliisi. Eremitaasi.


Mutta Vapriikin näyttely tuo tähän selkeään kuvaan monenlaisia pyörteitä, jotka tekevät ilmiöstä vieläkin kiinnostavamman.

Jännittävää on esimerkiksi se, että tehtaan tuotanto ei suinkaan ollut kokonaan uhittelevan taistelevaa, siis vateja joissa esitettiin ”tuhoutunut pumppuasema” vallankumouksen väkivaltaisena symbolimonumenttina. Tehtiin edelleen myös ”figuureja”, noita mukarealistisia sievistelevän taidekkeen ääriesimerkkejä; sellaisia joissa esitetään koiraa säikähtävä neitokainen tai Rähinöitsijä tai Povari; tehtiin tosin myös näitä uuden maailman ihannehahmoja: reippaita työläisiä ja urheilijattaria. Oli myös sulaa fantasiaa: harlekiineja, lumikeijuja – jopa enkeli vauvan kanssa! Ei olla kovin etäällä jonkun Dorrit Von Fieandtin leppoisasta hyvän tuulen taiteesta.


Näyttelyn materiaali – joka siis tosiaan on etupäässä lautasia ja kuppeja – pystyy herättämään monenlaisia oivallisia huomioita (kunhan aina ähkyn uhatessa kulauttaa kyytipojaksi näyttelyn seiniltä huiman kiinnostavia agitaation valokuvia Eremitaasin kokoelmista).

Näyttelyssä tulee pohtineeksi kuka ikinä tohti pelata shakkipelin valkoisilla posliininappuloilla, kun toisella puolella oli punaiset, työläisnappulat. Tai sitä, että lautasen, jonka pohjassa lukee ”Kuka ei työtä tee, ei syö”, voi nähdä ankarana kommunistisen kurin kiteytymänä, tai vaihtoehtoisesti hupaisan käsitteellisenä nykytaideteoksena: kun tämä lautanen on täynnä, ei tuota muistutustakaan tarvitse lukea. Myös figuuri vuodelta 1929, Hunnusta luopuva afgaaninainen (E. R. Tripolskaja) tuntuu tämän päivän vinkkelistä varsin ajatuksia kieputtavalta.


Vati Nuotio © valtion eremitaasi
Vati Nuotio. Eremitaasi.


Pohtia voi myös, kuinka erilaista tällaisen käyttösuprematismin muotokieli sittenkään oli verrattuna muiden maiden 20-30-lukujen geometrisiin ja art decomaisiin piirteisiin?

Kaiken tämän pohdintaa voi jatkaa viime aikojen perinpohjaisimman näyttelyluettelon parissa.


Ja mikä kaikkein omituisinta, vai liekö surullisinta: tietysti nämäkään esineet eivät koskaan päässeet suurtuotantoon ja levinneet kovin laajalle käyttöesineiksi. Niistä tuli varsin pian keräilyesineitä, joita ulkomaille myymällä paikattiin valtion velkaa. Ja tietysti näitä esineitä nykyäänkin tekee uustuotantona sama tehdas, nyt vain – absurdismin maksimoimiseksi – nimellä ”Keisarillinen posliinitehdas” (jälleen vuodesta 2005). Näin kai osataan vain Venäjällä.


Pessi Rautio


Palaa otsikoihin | 2 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
20.10.2011 10.44
Nils Torvalds
Hieno juttu hienosta näyttelystä
Erittäin lohdullista lukea hyvin ja asiantuntevast kirjoitettu juttu.

Nicke
22.10.2011 15.39
Marjoriitta
ilahduttavaa
Näyttelyn tekijän mielestä on perin positiivista, että tuo idea on mennyt perille.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä